Hyppää pääsisältöön

lapsiluku

  • Tutkimus: Syy syntyvyyden laskuun psykologinen eikä taloudellinen

    07.07.2019 Tiede

    Seurantatutkimus selvitti, miksi lapsia ei haluta lisää.

    Auttaako perheiden taloudellinen tukeminen ja maksuton varhaiskasvatus, jos syytä lapsiluvun pienuuteen ei tiedetä? Laadullinen seurantatutkimus tuo kiinnostava tietoa siitä, miksi vanhemmat eivät sittenkään halua toista lasta.

  • Vauvahaikuja

    03.10.2013 Vanhemmuus

    "Ojensin vauvan takaisin äidilleen. Jotain vauvan tunnusta jäi käsiini, rintoihini, sydämeeni. Mieleeni kantautui jo syvälle haudattu haiku..."

  • Perheen aika: "Kaksi lasta ei mene siinä kuin yksi"

    02.04.2013 Vanhemmuus

    Useimmille perheille toisen lapsen saaminen on kasvun paikka, joka muuttaa perheen ihmissuhteita ja arkielämää. Samalla kun rakkaus lisääntyy, niin myös vanhempien työ ja käsiteltävien tunteiden määrä lisääntyy.

  • Tehdäänkö vielä yksi lapsi?

    27.03.2013 Vanhemmuus

    Nyt riittää lasten teko! Meidän perhe on sopivan kokoinen. Vaikka päätös saattaa olla rankkuudessaan myös helpottava, jättää se usein vanhemman syliin haikeuden. Enkö koskaan enää saa tuntea vauvan kevyen haurasta painoa sylissäni?

  • Sortavalan synnytyssairaala

    26.03.2002 Akuutti

    Syntyvyys laskussa

    Syntyvyys laskussa