Hyppää pääsisältöön

terrorismi

  • Espanjassa pidätettiin terrorismista epäiltyjä

    28.05.2007 Yle Uutiset

    Espanjan poliisi on pidättänyt tänään ympäri maata tehdyissä ratsioissa ainakin 14 terrorismiyhteyksistä epäiltyä henkilöä. Kaikkien pidätettyjen uskotaan olevan marokkolaisia. Pääosa pidätyksistä tehtiin Espanjan koillisosassa sijaitsevassa Kataloniassa.

  • Yhteenotot Israelin ja Hamasin välillä jatkuvat

    28.05.2007 Yle Uutiset

    Kaksi Hamas-järjestöön kuuluvaa taistelijaa loukkaantui aamulla vakavasti Israelin tykkitulessa Gazan eteläosassa. Miehet olivat aiemmin ampuneet raketteja Israelin puolelle. Israel tulitti yön aikana useita kertoja Hamasin asemia Gazassa.

  • Afganistanin talibanit aloittavat "Väijytys-operaation"

    27.05.2007 Yle Uutiset

    Afganistanissa ääri-islamilainen taliban-järjestö on ilmoittanut aloittavansa "Väijytykseksi" nimeämänsä maanlaajuisen operaation ulkomaisia ja Afganistanin armeijan joukkoja vastaan.

  • Al-Qaidan vankeja vapaaksi Irakissa

    27.05.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain joukot kertovat vapauttaneensa 41 irakilaissiviiliä al-Qaidan tukikohdasta Bagdadin pohjoispuolella.

  • Israelilaismies kuoli raketti-iskussa

    27.05.2007 Yle Uutiset

    Israelissa yksi henkilö on kuollut palestiinalaisten militanttien raketti-iskussa eteläisessä Sderotin kaupungissa.

  • Blair haluaa tiukentaa terrorismilakeja ennen eroaan

    27.05.2007 Yle Uutiset

    Pääministeri Tony Blair haluaa tiukentaa Britannian terrorisminvastaisia lakeja ennen eroamistaan kesäkuun lopussa.

  • Al-Qaida vahvistuu Lähi-idässä

    27.05.2007 Yle Uutiset

    Ääri-islamilainen terroristijärjestö al-Qaida on saamassa yhä voimakkaamman jalansijan Lähi-idässä. Asiantuntijoiden mukaan järjestö kerää uusia kannattajia Libanonissa, Syyriassa ja Jordaniassa.

  • Hamas: Siepatun israelilaissotilaan vapautumisen voi unohtaa

    26.05.2007 Yle Uutiset

    Palestiinalaisjärjestö Hamas kehottaa ilmaiskuja jatkavaa Israelia unohtamaan haaveet siepatun israelilaissotilaan vapauttamisesta. Hamasiin kytköksissä olevat taistelijat sieppasivat israelilaissotilas Gilad Shalitin viime kesäkuussa. Hamasin edustaja Abu Ovadia sanoo että Israel voi unohtaa Shalitin, mikäli se tappaa Hamasin poliittisia tai sotilaallisia johtajia. Ovadian mukaan Shalitin henki ei ole vaarassa, mutta vapautuminen on.

  • Scheinin: USA rikkoo yhä ihmisoikeussopimuksia

    25.05.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain terroristilait rikkovat yhä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, sanoo suomalainen ihmisoikeusraportoija Martin Scheinin raportissaan.

  • Kaksi kuoli Gazassa

    25.05.2007 Yle Uutiset

    Kaksi ihmistä on kuollut ja seitsemän haavoittunut Israelin ilmaiskussa Gazassa, kertovat palestiinalaiset turvallisuus- ja sairaalalähteet.

  • Senaatti: USA:n johtoa varoitettiin Irakista

    25.05.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalaiset tiedusteluviranomaiset varoittivat maan johtoa ennen Irakin sotaa neljä vuotta sitten, että terroristiverkosto al-Qaida käyttäisi tilannetta hyväkseen ja kiihdyttäisi toimintaansa hyökkäyksen jälkeen. Asia kävi ilmi Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitean selvityksistä.

  • Libanonissa räjähti taas pommi

    24.05.2007 Yle Uutiset

    Libanonissa 16 ihmistä on loukkaantunut pommin räjähdettyä suositussa lomakohteessa Beirutin lähellä.

  • Autopommi tappoi Irakin Fallujassa

    24.05.2007 Yle Uutiset

    Irakissa 27 ihmistä on kuollut autopommi-iskussa. Fallujan kaupungissa Bagdadista länteen tapahtuneen hyökkäyksen kohteena oli hautajaissaattue.

  • Israel pidätti palestiinalaispoliitikkoja

    24.05.2007 Yle Uutiset

    Israelin armeija on tehnyt ratsian Hamasin jäsenten omistamiin asuntoihin Länsirannalla pidättäen yli 30 palestiinalaispoliitikkoa.

  • Sri Lankassa kiivas yhteenotto laivastotukikohdassa

    24.05.2007 Yle Uutiset

    Sri Lankan kapinalliset tamilit ovat hyökänneet Jaffnan niemimaan pohjoispuolella sijaitsevaa laivastotukikohtaa vastaan.

  • Kurdien PKK kiistää osuutensa tiistain iskuun

    23.05.2007 Yle Uutiset

    Turkissa kurdien separatistijärjestö PKK kiistää olevansa tiistaisen pommi-iskun taustalla.

  • Ranskan uusi sisäministeri pitää terroriuhkaa todellisena

    22.05.2007 Yle Uutiset

    Ranskan uusi sisäministeri Michèle Alliot-Marie pitää Ranskaan kohdistuvaa terroriuhkaa edelleen todellisena.

  • Israel uhkaa Hamas-johtajaa

    21.05.2007 Yle Uutiset

    Israel aikoo tappaa palestiinalaisen islamistijärjestön Hamasin johtajan heti, kun se vain on mahdollista.

  • Hicks palasi Guantanamosta Australiaan

    20.05.2007 Yle Uutiset

    Guantanamon vanki David Hicks on palannut kotimaahansa suorittamaan loput rangaistuksestaan vankilassa Australiassa.

  • Perussa räjähti kotitekoinen pommi torilla

    20.05.2007 Yle Uutiset

    Perussa kotitekoinen pommi on tehnyt suurta tuhoa maan eteläosassa.

Sivut