Hyppää pääsisältöön

romanikulttuuri

  • Televisiosarja Tumma ja hehkuva veri kuohutti tunteita, mutta syistä vaiettiin

    13.09.2018 Elävä arkisto

    Televisiosarja Tumma ja hehkuva veri nosti kohun.

    Televisiosarja Tumma ja hehkuva veri -tv-sarjasta kohistiin mediassa, joka kuitenkin vaikeni kohun syistä.

  • Mustalainen laulaa mollissa

    25.08.2015 Elävä arkisto

    Laulu ja musiikki kuuluvat vahvasti romanikulttuurin.

    Laulu ja musiikki kuuluvat vahvasti romanikulttuurin. Lähes jokainen mustalainen laulaa, ja moni laulaa todella hyvin. Mustalaisen laulu on usein alakuloista ja valittavaa.

  • Mustalaismiehen sai 1600-luvulla hirttää ilman oikeudenkäyntiä

    21.08.2015 Elävä arkisto

    Romaneja vainottiin vuosisatojen ajan.

    Vielä 1700-luvun alussa Suomessa oli voimassa laki, joka määräsi, että mustalaismiehen sai hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Vaikka tätä Ruotsin valtakunnassa vuonna 1637 säädettyä ”hirttolakia” ei sovellettu käytäntöön, kertoi se asenteista. Kiertolaiselämää viettäviä mustalaisia karsastettiin, vainottiin ja vihattiin.

  • Gypsy Caravan – Romanien tie

    07.05.2015 Yle Teema

    Romanimusiikin Buena Vista Social Club!

    Romanimusiikin Buena Vista Social Club: värikäs musiikkielokuva neljästä maasta tulevien romanimuusikkojen yhteisestä kiertueesta Pohjois-Amerikassa. Mukana romanimusiikin supertähti Esma Redžepova, intialaisen Bachu Khanin yhtye Maharaja, romanialaiset Fanfare Ciocarlia ja Taraf de Haïdouks sekä Antonio el Pipan flamencoryhmä.

  • Muisti: Viimeiset kärrymustalaiset

    17.04.2015 Yle TV1

    Iida Nyman ja Vieno Palm ovat aitoja kärrymustalaisia.

    Romaninaiset Iida Nyman ja Vieno Palm ovat aitoja kärrymustalaisia, jotka ovat povanneet ja kerjänneet.

  • Romanian köyhyys toi haitaristin Helsingin kaduille

    24.11.2014 Elävä arkisto

    Romanialainen katumuusikko Mircea Alecu elättää kuusihenkistä perhettään haitarinsoitolla. Kotimaan köyhyys pakotti etsimään tienestin kadulta ja kaukaa kotoa.

  • Aristoteleen kantapää puhuu romania

    23.09.2014 Kulttuuri

    Millainen on monta nimeä ansainneen tarunhohtoisen kansan oma kieli romani? Mitä se kertoo kansan alkuperästä? Onko yleistä romanikieltä? Onko se vaikuttanut suomen kieleen?

  • Flamencon filosofiaa ja tunnetta Andalusiasta Suomeen

    18.09.2014 Elävä arkisto

    Etelä-Espanjassa elää voimakas flamencoperinne. Tämä musiikista, runoista ja filosofiasta ammentava tanssilaji on erityisesti alueen romanien ominta perinnettä. Suomessa flamencon askellus alkoi viimeistään 1960-luvulla, mutta suosituksi tanssiharrastukseksi se nousi 1990-luvulla.

  • 30.8. Teemalauantai: Mustalaisiks' syntyneet

    29.08.2014 Yle Teema

    Teemalauantait palaavat ruutuun 30.8. romanimusiikin tahdissa. Illan avaa romanimusiikin Buena Vista Social Clubiksi kutsuttu, upeaa musiikkia pursuava dokumenttielokuva Romanien tie. Sen jälkeen nähdään pitkästä aikaa 1970-luvun suurmenestys, dramaattinen musiikkielokuva Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen.

  • Armas Nymanin isänmaa

    04.12.2013 Elävä arkisto

    Armas Nyman kertoo elämästään romanina Suomessa.

    ”Kaikilla sitä ruista ja rahaa on, mutta harvalla on hyvä hevonen”, sanoo Armas Nyman. Mutta millainen on Armas Nymanin Suomi ja mitä hän miettii itsenäisyydestä?

  • Konnunsuon kaalet

    18.11.2009 Elävä arkisto

    Maaritin poika Dimitri ja veli Allan istuvat Konnunsuon vankilassa. Romaneilla on vahva perheiden ja sukujen sisäinen verkosto, eikä vankilaan joutuminen murra tätä järjestelmää.

  • Minä olen mustalainen

    24.02.2009 Elävä arkisto

    Lapsille suunnattu ohjelma tutustuttaa romanikulttuuriin.

    Opettavaiseen sävyyn vuonna 1973 tehty ohjelma tutustuttaa meidät romanikulttuuriin lasten näkökulmasta.

  • Tuula ja Allan Hagertin häät

    24.04.2008 Elävä arkisto

    Keväällä 1959 vietettiin "mustalaisten kuninkaalliset häät".

    Tuula Saarron ja Allan Hagertin häät keväällä 1959 olivat aikalaisittain suuri merkkitapaus. Helsingin Senaatintori täyttyi tuhansista uteliaista katselijoista, kun nimekkään romanisuvun vesa nai valkolaistytön.

  • Romanit yhteiskunnan ulkopuolella

    08.09.2006 Elävä arkisto

    "Elokuvamainen mustalaisleiri on kauan sitten hajonnut, ja tämän päivän mustalaiset asuvat tavalla, jota ei sivistysvaltiossa pidetä ihmiselle sopivana", vuonna 1965 tehty ohjelma kuvaa romanien tilannetta.