Porin kaupunki etsii tiloja ja yhteistyökumppaneita kesäruokailun laajentamiseksi.
Iissä muun muassa peruskoulun lounaalla aletaan tarjota kasviksia, jotka ovat jääneet kaupoissa myymättä.
Hävikkiruuan yhteydessä nostetaan esiin ympäristönäkökulmaa, mutta hävikkiruoka on myös liiketoimintaa.
Vanhustenhoidossa on yhä ongelmia. Suomen teillä ajaa jo satoja jättirekkoja. Ravitsemispalvelut laittavat paljon ruokaa roskiin. Kansallisarkisto haluaa selvittää suomalaisten kohtaloa Neuvostoliitossa.
Ruoka-avun mittava uudistus etenee tänä vuonna käytäntöön Helsingissä. Niin sanottu Vantaa-malli leviää nyt kovaa vauhtia myös muihin kaupunkeihin.
Tarjoiluhävikki eli valmis, mutta syömättä jäävä ruoka muodostaa ison osan ravintoloiden kokonaishävikistä.
Koululaisilta yli jäänyttä ruokaa myydään eläkeläisille ja työttömille neljällä Jämsän koululla.
Yksin asuva pystyy tehokkaasti torjumaan ruokahävikkiä lukuisilla tavoilla jo ostosvaiheessa kaupassa.
Sekasyönti eli fleksaus nostaa päätään: kasvisruokaa lounaalla ja kanaa illalla.
Jouluruokaa ei kannata varata ylenmäärin, koska aikuisen vatsa vetää kerralla noin puoli kiloa.
Suomussalmella perinteiset kymmenen kilon kinkut jäivät viime vuonnakin pakastealtaaseen.
Tämän joulun suosikki painaa enää vain 2-4 kiloa. Yhä useammin kinkku napataan ostoskärryyn valmiiksi paistettuna.
Myytävästä ylijäämäruuasta ilmoitetaan koulujen sisääntulo-ovilla värillisillä lapuilla.
Yksityistä sijoitusrahoitusta jaetaan yhä enemmän ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäville nuorille kasvuyrityksille.
CatCat-yhtye keikkailee yhä aktiivisesti ja keikoilla pidetään aina kunnon ysäribileet.
Kouluilla on tänä syksynä myös uusi ruokalista, jota tehdessä on kuunneltu lasten mielipiteitä.
Suomen toistaiseksi ainoa hävikkiruokakauppa tuplasi myyntitavoitteensa ensimmäisen toimintavuotensa aikana.
Mitään ravinnoksi kelpaavaa ei tarvitse heittää pois, Metsälehto uskoo.
Joissakin ravintoloissa on alettu laskuttaa erikseen lautaselle jääneestä syömättömästä ruuasta. Asiantuntija pitää tätä hyvänä ideana.
Yhdeltä hotelliaamiaiselta jäi syyslomaviikolla lautasille 43 kiloa ruokajätettä.