Hyppää pääsisältöön

auringonsuoja-aineet

  • Voimakas UV-säteily ei estä ulkoilua

    30.06.2011 Yle Uutiset

    Keski-Suomessa UV-indeksi on tällä hetkellä 6, mikä tarkoittaa, että auringon valolta tulisi suojautua erityisesti keskipäivän molemmin puolin. Paniikkiin ei kuitenkaan ole syytä: Ilmatieteen laitoksen mukaan myös lasten voi antaa leikkiä ulkosalla, kunhan käytetään sopivaa suojausta.

  • Aurinko voi porottaa keskipäivällä vaarallisesti

    30.06.2011 Yle Uutiset

    Auringon ultraviolettisäteily on ollut viime päivinä erityisen voimakasta myös Kaakkois-Suomessa. Iho kannattaa suojata vaatteilla ja suojavoiteilla. Erityisesti keskipäivän auringolta kannattaa suojautua.

  • Uimavalvoja valvoo uimareitaan kuin tiikeri poikasiaan

    29.06.2011 Yle Uutiset

    Helsingin Uimastadionin uimavalvojilla riittää kiirettä täysien altaiden reunoilla. Uimavalvojan pitää huolehtia, että uimarit pysyvät pinnalla eivätkä muut asiakkaat riko sääntöjä. Tarkat silmät ja tiukka kuri ovat tarpeen.

  • Rusketus on katon remontoijan työsuhde-etu

    29.06.2011 Yle Uutiset

    Kesän aikana kattotyömailla paiskitaan hommia saunan kaltaisissa olosuhteissa. Peltikaton pinnalla lämpötila voi nousta jopa 50 asteeseen.

  • Päiväkotilapset paahtuvat helteellä

    28.06.2011 Yle Uutiset

    Kesähelteet rassaavat lomaa vailla olevia työntekijöitä, mutta samasta ongelmasta kärsivät myös päivähoidossa olevat lapset. Päiväkodit taipuvat kesähelteillä monenlaisiin kikkoihin virkistääkseen pieniä asiakkaitaan.

  • Maltillista palvontaa – Katso Iholiiton vinkit auringonottoon

    17.06.2011 Yle Uutiset

    Iholiiton toiminnanjohtaja Sirpa Pajunen kehottaa maltillisuuteen aurinkoisina päivinä. Auringosta voi nauttia, kun muistaa kunnollisen suojautumisen.

  • Aurinkorasvaa kannattaa ehdottomasti käyttää

    09.06.2011 Yle Uutiset

    Vuosien aikana sattuneet useammat auringonpolttamat saattavat aiheuttaa melanoomaa ja muita ihosairauksia.

  • Aurinkovoidetta on lisättävä tunnin välein

    09.06.2011 Yle Uutiset

    Lahtelaiset auringonpalvojat vaikuttavat olevan hyvin perillä auringon riskeistä. Monilla haitalliselta uv-säteilyltä suojautuminen jää silti satunnaiseen aurinkovoiteen levittämiseen. Apteekista muistutetaan, että suojavoidetta on hyvä lisätä iholle tunnin välein, jotta siitä on hyötyä.

  • Kärähtikö nahka?

    06.06.2011 Yle Uutiset

    Kesän ensimmäiset kunnon auringonpaisteet ovat yllättäneet monet.

  • Teemu Hartikaisen blogi: Kovat jätkät ei aurinkorasvoja käytä

    20.04.2011 Yle Uutiset

    Jääkiekkoilja Teemu Hartikainen tahkoaa parhaillaan AHL:n pudotuspelejä Oklahoma City Baronsin riveissä. Pelien lomassa kuopiolainen on ehtinyt myös ottaa aurinkoa joukkuekaveri Linus Omarkin kanssa ja syödä kilokaupalla suklaata.

  • UV-säteily on totinen vaara

    30.03.2011 Yle Uutiset

    Ilmatieteen laitos varoittaa ohentuneesta otsonikerroksesta Suomen yllä. Suurimmillaan säteilykerroin voi olla jopa kolme. Lisäksi lumi heijastaa UV-säteilystä 80-90 prosenttia.

  • Ozone Layer Over Finland Exceptionally Thin

    30.03.2011 Yle News

    The ozone layer above Finland has been depleted by a third, according to the Finnish Meteorological Institute (FMI). This makes current levels of ultraviolet radiation three times stronger than the norm, and the institute recommends using protection from the sun.

  • Suomelle vastuu EU:n nanoturvallisuustutkimuksesta

    24.02.2011 Yle Uutiset

    Suomen Työterveyslaitos ryhtyy koordinoimaan EU:n nanoturvallisuustutkimusta. Työterveyslaitoksen hallinnoimaan yhteenliittymään kuuluu noin 30 tutkimushanketta. Hallintovastuu on kaksivuotinen.

  • Nanoteknologia saapui arkeen

    04.01.2011 Yle Uutiset

    Mikroskooppistakin pienempiä nanoteknisiä keksintöjä käytetään yhä useammissa tuotteissa. Elektroniikan lisäksi nanoteknologiaa hyödynnetään esimerkiksi kosmetiikassa ja pinnoiteaineissa. Nanohiukkasten terveysvaikutukset tunnetaan huonosti.

  • Nano nano - unohtuiko kehityshuumassa turvallisuus?

    07.10.2010 Yle Uutiset

    Synteettisten nanomateriaalien määrä kasvaa vauhdilla. Niiden turvallisuudesta tiedetään vielä vähän tai ei ollenkaan. Suomessa aloittaa toimintansa vuoden alusta määräaikainen nanoturvallisuuskeskus, joka toimii Työterveyslaitoksen yhteydessä.

  • Lapset viileäksi vaikka sadettimella

    29.07.2010 Yle Uutiset

    Päiväkodeissa on etsitty erilaisia keinoja selviytyä pitkään jatkuneiden helteiden kanssa. Lähes koko heinäkuun kestäneiden helteiden vuoksi esimerkiksi päivärytmiä on jouduttu välillä muuttamaan.

  • Rockreissaajan mummopyörä vohkittiin

    27.07.2010 Yle Uutiset

    Ilosaareen polkeneet oululaismiehet pysyivät tavoitteessaan ja saapuivat perille festivaalille torstai-iltapäivänä. Paikat eivät edes olleet kipeänä, eikä rokkaaminen väsyttänyt normaalia enempää. Takaisin Ouluun nelikko saapui kuitenkin yhtä pyörää vajaana.

  • Uimavalvojasta on moneksi

    20.07.2010 Yle Uutiset

    Hengenpelastaminen, tilanteiden ennaltaehkäisy, yleisestä siisteydestä huolehtiminen. Uimavalvojalla riittää työtä, etenkin lämpiminä kesäpäivinä. Suuret uimarimäärät lisäävät vaaratilanteiden riskiä.

  • Villisiat viilentyvät mutakylvyssä

    17.07.2010 Yle Uutiset

    Kesähelle on villisioille tuskaisinta aikaa. Onneksi niillä on kuitenkin omat aurinkorasvat, hyttysmyrkyt sekä varjoisat paikat aitauksessa. Myös villisiat ovat siistejä eläimiä, sillä niillä on siistit vessa-, makuu- ja ruokailupaikat erikseen. Suuri villisikatila on varsinainen luomutila.

  • Rauhaniemessä ei suojakertoimilla kilpailla

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Säätiedotuksessa varoitellaan heinäkuun kovista UV-indekseistä. Liiallisen säteilyn myötä ihosairauksien, melanooman tai ainakin kipeäksi palaneen ihon riski kasvaa. Siitä huolimatta yllättävän moni auringonpalvoja uskaltautui torstaina rannalle pienillä UV-suojakertoimilla rasvattuna tai jopa kokonaan ilman aurinkovoiteita.

Sivut