Hyppää pääsisältöön

auringonsuoja-aineet

  • Päiväkoti helteessä

    18.05.2010 Yle Uutiset

    Päiväkoti-ikäiset touhuavat tuntikausia ulkona. Aurinko porottaa ja vesikannulla käydään ahkerasti. Vanhemmat muistavat varustaa lapsensa päähineellä, moni aurinkolaseillakin. Suojarasvaus unohtuu helposti.

  • Aurinko satuttaa valoihottumaista

    29.04.2010 Yle Uutiset

    Kutisevia rakkuloita, korvat kuin kukkakaalia, palovammoja jopa vaatteiden läpi. Valoihottumasta kärsivälle kesä voi olla tuskien taival. Sairaudesta kärsivälle auringon UV-säteet aiheuttavat jopa pieninä annoksina kiusallisia iho-oireita.

  • Rumba alkaa!

    23.03.2010 Yle Urheilu

    Kevään lintujen laulu merkitsee soutajille suunnan muutosta kohti etelää… kilometrejä vesillä tarvitaan huisisti ennen ensimmäistä kisastarttia! Kuulemme jo avovesileirin kutsun =)

  • Kuninkuusraveissa ensimmäisenä päivänä yli 20 000 katsojaa

    08.08.2009 Yle Uutiset

    Helteinen Lappeen ravirata veti yli 20 000 innokasta raviurheilun ystävää ensimmäisenä kilpailupäivänä.

  • Raviyleisö käyttäytynyt mallikkaasti Lappeenrannassa

    08.08.2009 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan vuoden suurin tapahtuma, Kuninkuusravit, kokosi yli 20 000 innokasta raviurheilun ystävää ensimmäisenä kilpailupäivänä. Hellesäästä huolimatta suuremmilta järjestyshäiriöiltä on vältytty lauantai-iltaan mennessä.

  • Korpikoski teki NHL-sopimuksen

    16.07.2009 Yle Uutiset

    Turkulainen NHL-hyökkääjä Lauri Korpikoski on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Phoenix Coyotesin kanssa. Sopimus on arvoltaan 1,4 miljoonaa dollaria.

  • Heinätalkoot vanhanajan malliin

    02.07.2009 Yle Uutiset

    Aitoa maaseudun arkea heinätöiden parissa oli mahdollista kokea Turun Kuralan Kylämäessä. Aurinko ja nostalgia olivat houkutelleet paikalle monenlaista talkooväkeä.

  • Rullaluistelija toivoo alamäkiä

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Rullauistelija tietää, että jokaisen ylämäen jälkeen on tultava alamäki. Ainakin toivottavasti. Rullaluisteluharrastajat ovat ottaneet haasteekseen luistella Helsingistä Turun kautta Poriin.

  • Halvalla voi saada paremman aurinkovoiteen

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Johtavien kosmetiikkavalmistajien kalliit aurinkorasvat eivät välttämättä takaa sen parempaa aurinkosuojaa kuin markettien halpatuotteet. Saksan tuotetestaussäätiö Stiftung Warentest tutki 21 aurinkosuojatuotetta. Hyvän suojan saamisessa hintaa tärkeämpää on riittävän paksu voidekerros.

  • UV-säteily ei pelota auringonpalvojia

    29.06.2009 Yle Uutiset

    Keskikesän erittäin voimakas UV-säteily ei ole säikäyttänyt porilaisia auringonottajia. UV-varoituksista huolimatta Kirjurinluodon hiekkaranta vilisee auringonpalvojia.

  • Helteiset suviseurat käynnissä

    26.06.2009 Yle Uutiset

    Helteinen sää on pitänyt suviseurojen ensi-avun kiireisenä tänään. Seppo Parkkila Suviseurojen terveydenhuoltotoimikunnasta kertoo, että eniten on hoidettu erilaisista tulehduksista kärsiviä.

  • UV-säteilyä vastaan voiteilla, vaatteilla ja varjolla

    26.06.2009 Yle Uutiset

    Lämmin ja aurinkoinen kesäsää hemmottelee lomalaisia, mutta UV-säteily on Suomessa ollut viime päivinä ennätyslukemissa. Pelkät aurinkorasvat eivät riitä säteilyltä suojaamaan, vaan vaatteet ja aurinkovarjotkin ovat nyt tarpeen.

  • Ihotautilääkäri: "Rusketus on ihosyövän ensioire"

    26.06.2009 Yle Uutiset

    Puolen tunnin viikkoannos aurinkoa riittää D-vitamiinin tankkaamiseen. Rusketuksen hankkiminen on turhaa ja vaarallista, varoittaa Päijät-Hämeen keskussairaalan ihotautien ylilääkäri Kari Saarinen. Auringonpalvojat näkevät ruskettuneesta hipiästä kuitenkin olevan enemmän hyötyä kuin haittaa.

  • Ihosyöpä lisääntyy vauhdilla

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Auringonpalvonta voi kostautua ihosyöpänä. Melanooma ja muut ihosyövät ovat lisääntyneet Suomessa huomattavasti. Valtaosa tapauksista on seurausta varomattomasta auringonotosta.

  • Nauti auringosta turvallisesti

    01.06.2009 Yle Uutiset

    Auringonvalo piristää mieltä, tuottaa iholla d-vitamiinia ja helpottaa monia ihosairauksia. Auringon haitalliset vaikutuksetkin tulee kuitenkin muistaa ja meillä pohjolassakin on tarpeellista suojautua vaarallisilta auringon säteiltä.

  • Helle hellii kolmatta päivää

    01.06.2009 Yle Uutiset

    Maanantain helteinen sää on houkutellut kesänviettäjiä uimarannoille. Kolmas peräkkäinen aurinkoinen päivä alkoi jo näkyä auringonpalvojien iholla.

  • Tanned Skin No Match for Sun's Piercing Rays

    29.07.2008 Yle News

    Tanned skin can still get burned, says Matti Rautalahti, a physician for the Finnish Cancer Organisations. In an interview with YLE's Morning TV, Rautalahti says people should not forget to protect their skin from the sun as summer winds down.

  • Rusketus ei suojaa palamiselta

    29.07.2008 Yle Uutiset

    Auringon säteet ovat vaaraksi ruskettuneellekin iholle, muistuttaa Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Matti Rautalahti. YLEn Aamu-tv:n haastatteleman Rautalahden mukaan ihon suojaamista auringolta ei pidä unohtaa loppukesästäkään, vaikka kalpeaan nahkaansa olisikin jo saanut väriä.

  • Aurinkorasvojen merkinnät ovat selkiytyneet

    14.07.2008 Yle Uutiset

    EU-komission antama suositus aurinkosuojatuotteiden merkinnöistä on selvityksen mukaan purrut.

  • EU kehottaa käyttämään aurinkorasvaa

    14.07.2008 Yle Uutiset

    EU:n komissio on maanantaina varoittanut lomailevia unionin kansalaisia polttavista auringonsäteistä ja ihosyöpävaarasta. Ihosyöpä on lisääntymässä voimakkaasti Euroopassa.

Sivut