Hyppää pääsisältöön

ihmisarvo

  • Romania pääsi eroon Ceausescun ajan lastenkodeista

    08.04.2012 Yle Uutiset

    Uudenlainen hoito ja korjatut rakennukset toivat lastenkotilapsille ihmisarvon. Aiemmin heidät luokiteltiin parantumattomasti sairaiksi. EU ja eurooppalaiset säätiöt rahoittavat laitosten uudistamista.

  • Helsingin sosiaalijohtaja: Asunnon menetys fiasko ihmisarvolle

    12.01.2012 Yle Uutiset

    Helsingin sosiaalivirastolta puuttuvat välineet, joilla taistella kaupungissa lisääntynyttä tilapäistä asunnottomuutta vastaan. Ilmiön taustalla on surkea vuokra-asuntotilanne. Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen vaatiikin asuntotuotantoon pikaisia lisäyksiä.

  • Joulupukin tarina sai jatkoa - Santa`s Certificate of Kindness

    20.12.2011 Yle Uutiset

    Suomen Joulupukki haastaa maailman kaikki lapset ja aikuiset kiltteyskampanjaan. Kiltteys tarkoittaa tässä yhteydessä rohkeaa kannanottoa hyvän tahdon ja ihmisarvon puolesta, kustantaja Veli-Antti Savolainen sanoo. Haastekampanja lähti liikkeelle Joulupukin kotikunnasta, Savukosken Korvatunturin lapsilta.

  • Anu Turunen vuoden lappilaiseksi opinto-ohjaajaksi

    09.12.2011 Yle Uutiset

    Rovaniemen Lyseonpuiston lukion opinto-ohjaaja Anu Turunen on valittu vuoden 2011 lappilaiseksi opinto-ohjaajaksi.

  • Aktivistit kehottavat syyrialaisia lakkoon

    08.12.2011 Yle Uutiset

    Aktivistit aloittavat sunnuntaina erilaisia lakkoja lisätäkseen painetta maan presidenttiä Bashar al-Assadia kohtaan. Levottomuudet maassa jatkuivat torstaina. Seitsemän ihmistä on kuollut, ja yhdellä Syyrian pääöljyputkista tapahtui räjähdys. Putki räjäytettiin Homsin maakunnassa, kertovat aktivistit ja valtion uutistoimisto SANA.

  • Tänään vietetään kansainvälistä vammaisten päivää

    03.12.2011 Yle Uutiset

    Lauantaina juhlitaan kansainvälistä vammaisten päivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota vammaisten oikeuksiin, hyvinvointiin ja ihmisarvoiseen elämään. Juhlapäivän tapahtumissa muistutetaan, että vammaisten on tärkeää saada osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

  • Muistot elävät sotalasten mielissä

    26.09.2011 Yle Uutiset

    -Tärkein tehtävämme on säilyttää muistot lasten evakkoretkestä, toteavat Mikkelin seudun sotalapset ry:n jäsenet. Etelä-Savossa sotalapset ovat toimineet yhdistyksessään toistakymmentä vuotta.

  • "Pohjois-Korean vankiloissa kärpäset ovat ihmisiä arvokkaampia"

    21.09.2011 Yle Uutiset

    Kaksi Pohjois-Koreasta paennutta naista on kertonut Yhdysvaltain kongressiedustajille karmaisevista kokemuksistaan diktatuurisen valtion vankiloissa. He kehottivat Yhdysvaltoja painostamaan Kim Jong-Ilin hallintoa.

  • Paju: Historiaa ei tulisi käyttää lyömäaseena

    19.09.2011 Yle Uutiset

    Virolainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju toivoo, että sotaa ei käytettäisi valtion vahvuuden mittana. Hänen mukaansa pitäisi keskustella enemmän sotien aiheuttamasta tunneperinnöstä.

  • Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä korvauksia mielenterveyspotilaalle

    14.09.2011 Yle Uutiset

    Pirkanmaan sairaanhoitopiiri korvaa kaltoin kohdellulle mielenterveyspotilaalle asiakasmaksut koko hoitojakson ajalta, jonka potilas oli sairaanhoitopiirin asiakkaana.

  • Ruuanjakelulle löytymässä paikka Helsingin keskustasta

    09.09.2011 Yle Uutiset

    Helsinki on löytämässä Kallion avustusruokajakelulle uudet tilat kaupungin ydinkeskustasta. Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen kertoo, että konkreettisista tilaehdotuksista neuvoteltiin viimeksi torstaina Heikki Hurstin kanssa. Uudet tilat vaativat ruokajonon hajauttamista useammalle päivälle tilanpuutteen vuoksi.

  • Jokisuiston ex-asukas: Ihmisarvoani loukattiin

    08.09.2011 Yle Uutiset

    Emilia Mäkiranta asui kaksi vuotta sitten Jokisuiston vaikeasti vammaisten asuntolassa. Nyt itsenäisesti asuessaan 22-vuotias Mäkiranta uskalsi nostaa porilaisessa asuntolassa havainneensa ongelmat esille. Hän kokee, että henkilökunnan käyttäytyminen vaikeutti hänen elämäänsä ja loukkasi hänen ihmisarvoaan.

  • JSN antoi ohjeet keskustelupalstojen siivoamiseksi

    05.09.2011 Yle Uutiset

    Julkisen sanan neuvosto JSN on laatinut ohjeet tiedotusvälineiden ylläpitämien verkkosivujen kommenttipalstojen sisällön seuraamisesta. Toimitusten tulee poistaa sivuiltaan esimerkiksi ihmisarvoa loukkaavat eli väkivaltaan yllyttävät tekstit.

  • Sananen – Eläin minussa

    10.08.2011 Yle Uutiset

    Britannian mellakat. Siellä intouduttiin monen päivän silmittömään tuhoamiseen. Taloja, kauppoja, autoja, poliiseja. Kaikki sai mennä. Talkoohenki oli uskomaton. Myös katsojalle tuli hiki ihan savottaa seuratessa. Jopa talouden tunnuslukujen seuraaminen sai hetkeksi jäädä, kun ihminen alkoi kiinnostamaan. Miten meistä tulee eläimiä?

  • True Finns leader: Norwegian massacre a horrible crime

    27.07.2011 Yle News

    The Chairman of the True Finns Party, Timo Soini has described Friday's mass murders in Norway as a horrible crime against individuals, humanity and life. Writing in his blog, Soini pondered how it is possible to make sense of something so senseless.

  • Minorities ombudsman: Moving on Roma will not solve the problem

    15.06.2011 Yle News

    Minorities ombudsman Eva Biaudet is concerned about the hardening of attitudes towards foreigners and minorities. According to Biaudet, this harsher attitude is evident in tightening legislation, an increase in racist comments on the internet, and the treatment of Roma migrants from Eastern Europe.

  • Vähemmistövaltuutettu: Romanien häätämisellä ei ratkaista ongelmaa

    15.06.2011 Yle Uutiset

    Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on huolissaan vähemmistöjä ja ulkomaalaisia kohtaan kiristyneistä asenteista. Biaudet´n mukaan asenteiden kovenemisesta kertoo muun muassa rasistisen puheen lisääntyminen internetissä, tiukentunut lainsäädäntö ja romanien kohtelu.

  • Hurstin puolustajat jakavat lisäleipää Kalliossa

    09.05.2011 Yle Uutiset

    Helsingin Kalliossa jaetaan tänään maanantaina ilmaiseksi 400 ruisleipää. Harjutorilla järjestettävä leivänjakotempaus on mielenilmaus yleistä piittaamattomuutta kohtaan.

  • Saudi-Arabia kiristää lehdistön vapauksia entisestään

    30.04.2011 Yle Uutiset

    Saudi-Arabia kiristää entisestään maan lehdistön vapauksia. Tiedotusvälineitä kielletään raportoimasta mitään, mikä on ristiriidassa islamilaisen sharialain kanssa tai voisi uhata kansallista turvallisuutta.

  • Raju koulukuvaus Rovaniemen teatteriin

    11.04.2011 Yle Uutiset

    Rovaniemen teatteri tuo ensi-iltaan 12-vuotiaasta pojasta kertova näytelmän, jota ei suositella alle 16-vuotiaille. Ohjaaja Juhana von Baghin mukaan Myötätunto on murhatarina, joka sijoittuu koulusurmien jälkeiseen Suomeen.

Sivut