Hyppää pääsisältöön

nykykansantaide

  • Syyttäjälle erävoitto Kansanmusiikkisäätiön hovioikeuskäsittelyssä

    03.09.2014 Yle Uutiset

    Vastaajien mukaan syyttäjä oli muuttanut syytettään hovioikeudessa kielletyllä tavalla. Hovioikeuden antaman osapäätöksen mukaan syyte ei ollut muuttunut liikaa. Yksi oikeuden jäsenistä jätti asiasta eriävän mielipiteen.

  • Kalervo Palsa elää

    22.08.2014 Kulttuuri

    Kittiläläisen taidemaalarin Kalervo Palsan kuolemaa ja seksuaalisuutta kuvaavat rajut ja rivot maalaukset herättivät pahennusta aikanaan. Nyt hyljeksitystä, taidepiirien ulkopuolelta tulevasta Palsasta on tulossa kulttuuri-ilmiö; Palsasta nähdään syksyllä sekä elokuva että näytelmä.

  • Hiljaiset miehet pelanneet shakkia jo vuosikausia

    30.06.2014 Yle Uutiset

    Shakin pelaajat ovat pysyneet jo vuosia vaiti ja pohtineet seuraava siirtoa Kontiolahden Lehmossa sijaitsevalla pihalla. Hiljaisuus jatkunee vielä vuosia eteenpäinkin, koska miehet on tehty betonista. ITE-taiteilija Keijo Ikonen on luonut aidonkokoisilla teoksillaan pihalleen entisaikojen maalaiselämää ihmisineen ja eläimineen.

  • Tekohampaita postilaatikossa ja STT:n uutisia kanteleesta – Parikkalan patsaspuiston tarina elää kesä kerrallaan

    25.05.2014 Yle Uutiset

    Monet suhaavat kuutostietä pitkin Parikkalan ohi, eivätkä koskaan pysähdy patsaspuistossa. Kuutostien varrelta löytyy ITE-taiteiljia Veijo Rönkkösen elämäntyö, 500 patsasta kiehtovassa puutarhassa. Sukella patsaspuiston ja Rönkkösen kiehtovaan tarinaan.

  • Patsaspuisto hakee uusia vapaaehtoisia Rönkkösen juhlavuonna

    25.02.2014 Yle Uutiset

    Parikkalalaisen ite-taiteilija Veijo Rönkkösen syntymästä on tullut kuluneeksi 70 vuotta.

  • Taide kuuluu kaikille

    09.01.2014 Yle Uutiset

    Myös erityisryhmät, kuten kehitysvammaiset, voivat tehdä taidetta tavoitteellisesti. Erityistaiteen tavoitteena on tasa-arvoinen ja laadukas taidetoiminta, jonka helmet päätyisivät tavallisiin taidenäyttelyihin.

  • Lappilaisesta ITE-taiteesta julkaistiin kirja

    12.12.2013 Yle Uutiset

    ITE Lappi -niminen teos julkaistiin kulttuuritalo Korundissa Rovaniemellä torstaina. Kirjan Lapin itseoppineista taiteentekijöistä on toimittanut taiteen tohtori Minna Haveri. Teoksessa on nimekkäitä kirjoittajia, joukossa ovat esimerkiksi helsinkiläinen kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja sekä kirjailija ja kuvataiteilija Rosa Liksom.

  • Lastenooppera tekee hyvää tosikkojuntille

    31.10.2013 Yle Uutiset

    Pahikset kaappaavat pikkupojan ja kuljettavat Kokkolaan. Benjamin Brittenin Pienen nokipojan keskipohjalaisversiossa pannaan yleisö hoilaamaan, kuullaan Larsmon murretta ja nautitaan Ite-taide-henkisistä lavasteista. Kaiken kruunaa meininki, joka saa keski-ikäiset ukotkin nuortumaan.

  • Rutas-Matti, mies maailmanrauhan asialla

    16.08.2013 Elävä arkisto

    Vuonna 1995 valmistunut dokumenttielokuva asettuu ajassa taaksepäin ja piirtää kuvan Matti Rutasesta, miehestä Mahlun Maapallopatsaan takaa. Omintakeinen maailmanrauhaa julistava patsas valmistui vuonna 1955.

  • Omatekoinen Shrek kiinnostaa katsojia

    19.07.2013 Yle Uutiset

    Nykykansantaide on kerännyt ennätysmäärän yleisöä Lappeenrannan Galleria Pihattoon. Taidetta on tarjolla myös tekijöiden pihapiireissä.

  • Itse tehty pysäkinpenkki ei saa armoa

    19.07.2013 Yle Uutiset

    Kun Tampereen kaupunki ei tuonut bussipysäkille penkkiä, kaukajärveläiset nikkaroivat sellaisen itse. Sinisellä narulla kasaan pantu penkki ei kuitenkaan saa jäädä paikoilleen.

  • Erkki Pirtola: ITE-taiteilija Sinistön perintö tuhottu

    12.07.2013 Yle Uutiset

    Taitelija Erkki Pirtolan mukaan Kaustisen kansamusiikkisäätiö on romahduttanut edesmenneen ITE-taiteilijan elämäntyön. Elis Sinistö testamenttasi Kirkkonummella sijaitsevan elämänpiirinsä Villa Mehun säätiölle. Nyt rakennus ja tontti ovat päätyneet yksityishenkilöille.

  • Ufo, Lumimies ja Martti Ahtisaari kohtaavat Edvininpolulla

    25.06.2013 Elävä arkisto

    Vaasan Asevelikylästä löytyy erilainen pururata.

    Vaasan Asevelikylästä löytyy erilainen pururata. Edvininpoluksi kutsutulla reitillä voi törmätä piruun, pöllöön, maahiseen, Ruokolahden leijonaan, Elisabeth Rehniin ja ufoon.

  • Kasvitaideteema versoi myös Kuplan ja Hurmeen

    10.06.2013 Yle Uutiset

    Kasvitaideteos Aallon syli saa seurakseen Kupla-teoksen Kokkolassa K.H. Renlundin museon pihalla. Roosin talon pihalle on ilmestynyt useita ympyrän muotoisia, turvepohjaisia kasvipenkkejä. Taide rönsyää myös tien toiselle puolelle. Hurme-niminen teos valmistuu Pedagogion pihalle.

  • Iittalan Hymykuopat -näyttelyssä saa nauraa ääneen

    07.06.2013 Yle Uutiset

    Hymykuopissa erilaisia tekijöitä ja taiteilijoita yhdistää huumori. Mukana Iittalan Taidetalon kesänäyttelyssä on tunnettuja ammattitaiteilijoita, ite-taiteilijoita ja kehitysvammaisia tekijöitä. Ilolla tehtyjen töiden näyttelyssä ei katsojankaan tarvitse pinnistellä.

  • Nykykansantaidetta Korundissa

    07.06.2013 Yle Uutiset

    Nykykansantaidetta Lapista ja Islannista on mahdollista nähdä 7. kesäkuuta alkaen Rovaniemellä. Kesän ajan Korundissa esillä olevassa näytelyssä on muun muassa toteemipaaluja, tuohilintuja, riikinkukkoja ja maalauksia eli otanta nykykansantaiteesta.

  • Padasjokelaisen ITE-taiteilijan kuville haetaan uutta kuosia

    05.06.2013 Yle Uutiset

    Padasjokelaisen itse oppineen naivistitaiteilija Enni Idin taidetta aletaan tuotteistaa. Kyläyhdistys etsii parhaillaan yhteistyökumppaneita jatkokehittelyyn

  • Erityistaide on nousussa – vahva ilmaisuvoima kiehtoo

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Ammattitaiteen rinnalle on viime vuosina totuttu nostamaan ITE-taidetta, mutta nyt on uuden opettelun aika. Erityistaide tekee tuloaan. Sillä tarkoitetaan erityistä tukea vaativien taiteilijoiden tekemää taidetta. Kokkolassa K.H. Renlundin museossa on kesällä esillä suomalaista ja ruotsalaista erityistaidetta.

  • Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesässä enää rippeet jäljellä

    13.09.2012 Yle Uutiset

    Pesä kauppaa parhaillaan tarjousten perusteella osuutta Kansantaiteenkeskuksesta. Kaustisen maamerkin kiinteistöyhtiön talous on kuralla.

  • Ilomantsin Mäkikylät lepäävät vaarojen sylissä

    01.09.2012 Yle Uutiset

    Maukkula, Paavonvaara ja Issakka muodostavat Ilomantsin Mäkikylät. Nimensä mukaisesti kylät sijaitsevat mäkien ja vaarojen sylissä. Viikon kylä -kiertue pysähtyy tiistaina 4.9. Maukkulan Mustikkamäelle.

Sivut