Hyppää pääsisältöön

hedelmöityshoito

  • Munasolun luovuttajista huutava pula

    27.02.2010 Yle Uutiset

    Väestöliiton Oulun klinikalla kärsitään edelleen munasolupulasta. Klinikalla ei ole tällä hetkellä yhtään ainoaa omaa munasolun lahjoittajaa. Jonossa on nyt yli kymmenen asiakasta.

  • Koeputkilapsia jo yli kolme miljoonaa

    22.02.2010 Yle Uutiset

    Maailman ensimmäinen koeputkessa hedelmöitetty lapsi syntyi yli 30 vuotta sitten. Nyt kun näitä lapsia on jo yli kolme miljoonaa, tutkijat voivat sanoa, että elämän erikoinen alku ei juurikaan vaikuta myöhempään terveydentilaan.

  • Lapsettomuustutkimusten kysyntä edellisvuosien tasolla

    30.10.2009 Yle Uutiset

    Pääkaupunkiseudulla lapsettomuustutkimusten ja hedelmöityshoitojen kysyntä ei ole kasvanut viime vuosina ensisynnyttäjien kohoavasta keski-iästä huolimatta.

  • Munasolujen luovuttajista pulaa Helsingissä

    21.10.2009 Yle Uutiset

    Väestöliiton Helsingin klinikalla on edelleen suuri pula munasolun luovuttajista. Sukusoluja joutuu jonottamaan pahimmillaan kaksikin vuotta.

  • Miksi vessassa oli nuottiteline?

    15.10.2009 Yle Uutiset

    Siis mitä hemmettiä! Pornoillaanko jossain minun maksamillani verovaroilla? Tiina von Martens paljastaa missä.

  • Sisarusten jaettu äitiys

    25.08.2009 Elävä arkisto

    Christina Söderlund on miehensä kanssa adoptoinut biologisen lapsensa. Pojan nimittäin synnytti Christinan sisar Birgitta.

  • Hedelmöityslaki uudelleen käsittelyyn virheen takia

    29.07.2009 Yle Uutiset

    Kaksi vuotta vanha hedelmöityslaki palaa syksyllä uudelleen eduskunnan käsiteltäväksi lain sisältämän virheen takia, kertoo Turun Sanomat. Tällä hetkellä Suomessa on voimassa kaksi vastakkaista lakia koskien sukusolujen luovuttajien tietoja.

  • Munasolujen luovuttajista kova pula

    09.07.2009 Yle Uutiset

    Väestöliiton Helsingin klinikalla on huutava pula munasolujen lahjoittajista. Luovutettuja sukusoluja odottaa tällä hetkellä parikymmentä lapsettomuudesta kärsivää. Pahimmillaan odotus voi venyä jopa kahteen vuoteen.

  • Munasolujen luovuttajista on pula

    07.07.2009 Yle Uutiset

    Väestöliiton Oulun klinikalla ei ole tällä hetkellä saatavilla yhtään lahjamunasolua. Jonossa on toistakymmentä asiakasta. Sekä lahjasiittiöiden että -munasolujen kysyntä on kasvussa ja uusia luovuttajia kaivataan.

  • Kirkko kalastaa jäseniä uusilla verkoilla

    23.06.2009 Yle Uutiset

    Lappeenrannan seurakunnat järjestävät kesällä mm. lauluristeilyjä, nukketeatterihartauksia sekä toimintaa Sataman Hiekkalinnalla. Rippileirit pitävät suosionsa ja niille hakeudutaan monista eri syistä.

  • Suomen pohjoisin spermapankki karttuu

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Väestöliiton Oulun klinikka on saanut purettua loppuvuonna syntyneet hedelmöityshoitojonot.

  • Suomen ensimmäinen koeputkilapsi täyttää 25 vuotta

    30.04.2009 Yle Uutiset

    Suomen ensimmäinen koeputkilapsi syntyi Helsingin Naistenklinikalla vappuaaton aamuna vuonna 1984. Lapsi autettiin maailmaan keisarinleikauksen avulla.

  • Suomen ensimmäinen koeputkilapsi 25 vuotta

    30.04.2009 Yle Uutiset

    Suomen ensimmäinen koeputkilapsi syntyi keisarinleikkauksella Helsingin Naistenklinikalla vappuaaton aamuna vuonna 1984.

  • Hedelmöityshoitolaki on karkottanut luovuttajia

    22.04.2009 Yle Uutiset

    Uuden hedelmöityshoitolain vaikutukset näkyvät hedelmöityshoitojen määrässä. Luovutetuilla munasoluilla ja siittiöillä tehtyjen hoitojen määrä on laskenut sen jälkeen kun hedelmöityslaki astui voimaan syksyllä 2007, ilmenee Stakesin tilastoista.

  • Hedelmöityksessä suositaan yhden alkion siirtoa

    01.04.2009 Yle Uutiset

    Oulun yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että yhden alkion siirto on tehokkaampi ja turvallisempi kuin rutiininomainen kahden alkion siirto.

  • Viro kaavailee suurta hedelmöityshoidon tutkimuskeskusta

    11.03.2009 Yle Uutiset

    Tartossa on vuoden alussa perustettu tiede- ja biotekniikan yhteistyöverkosto, jonka tarkoituksena on perustaa Viroon Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan maiden suurin hedelmöityshoitojen tutkimuskeskus.

  • Sinkkumiehet innokkaita spermanluovuttajia

    05.03.2009 Yle Uutiset

    Väestöliiton klinikoilla spermaa luovuttavat ovat usein sinkkumiehiä. Yhteistä luovuttajille on voimakas halu auttaa lapsettomia pariskuntia.

  • Yhdysvaltain kohukahdeksikko menettämässä kotinsa

    19.02.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa tammikuun lopussa syntyneet kahdeksan sisarusta ja heidän perheensä ovat menettämässä kotinsa. Los Angelesin esikaupungissa sijaitseva talo myydään kesäkuussa pakkohuutokaupalla, ellei asunnon omistava isoäiti maksa pankille rästejään.

  • Hedelmöityshoitoja pidetään liian kalliina

    20.01.2009 Yle Uutiset

    Väestöliiton tuoreen selvityksen mukaan hedelmöityshoitoihin hakeutumista jarruttavat korkeat hinnat. Vaikka lapsettomuusongelmien ei pitäisi kysyä rahapussin kokoa, monelle hoitohin lähteminen ja etenkin yksityisklinikoiden käyttäminen on liian kallista.

  • Perheen perustaminen siirtyy yhä myöhemmäksi

    11.12.2008 Yle Uutiset

    Keskeneräiset opinnot ja halu kiinnittyä työelämään siirtävät nuorten aikuisten perheellistymistä. Myös parisuhteen puuttuminen sekä vaikeus tulla raskaaksi ovat yleisiä kompastuskiviä lastenhankinnan tiellä.

Sivut