Hyppää pääsisältöön

puolueettomuus

  • Kekkonen kuvailee idän- ja lännensuhteita 1970

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Presidentti kävi valtiovieraana kahdessa suurvallassa.

    Presidentti Urho Kekkosen haastattelutilaisuus elokuussa 1970 kuvaa oivallisesti Suomen tuolloista asemaa idän ja lännen välillä. Kekkonen on juuri tehnyt valtiovierailun sekä Yhdysvaltoihin että Neuvostoliittoon.

  • YYA-sopimus Bartenjevin ja Komissarovin teoksessa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    YYA Bartenjevin ja Komissarovin mukaan

    Vuonna 1976 suomalaisissa tiedotusvälineissä herätti huomiota Neuvostoliitossa ilmestynyt T. Bartenjevin ja Juri Komissarovin kirja ”30 vuotta hyviä naapuruussuhteita”, joka sivusi ajankohtaista kiistaa Suomen puolueettomuuspolitiikasta.

  • Puolueettomuus ja suomettuminen

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Professori Jukka Nevakiven mukaan puolueettomuus merkitsi presidentti Kekkoselle sitä, että suomalaiset pysyisivät yhtä loitolla Neuvostoliiton kansainvälisistä puuhista kuin irlantilaiset Iso-Britannian ulkopoliittisista asioista.

  • 1950-luvun Yle oli puolueeton ja varovainen

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Puolueettomalla maalla oli 1950-luvulla myös puolueeton radio. Asiaa ei voinut käsitellä radiossa, jos "oli pelkoa että se voi herättää keskustelua".

  • Tiukkaan napitettu radio

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Radiotoimittaja Eero Saarenheimo työskenteli laitoksessa, jonka iskusanoja olivat puolueettomuus, tuhmien sanojen välttäminen ja teitittely.

  • Politisoituuko Yleisradio

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Yleisradio oli 1960-luvun lopulla siirtynyt kannanottoja kammoavasta kaudesta aikaan, jolloin keskusteltiin jopa toimittajien valinnasta puolueperustein.

  • Kansalaiset kysyvät, Yle vastaa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Vuonna 1970 osa kansalaisista syytti Yleisradiota vähän kaikesta: sen syntitiliin luettiin niin vallankumouksen lietsonta kuin nuorison huumeongelma.

  • SDP torjuu vasemmiston ryhmittymisen

    04.07.2006 Yle Uutiset

    SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta ei lämpene ehdotukselle vasemmistoliiton ja SDP:n lähemmästä yhteistyöstä.

  • Väitös: NL käytti Suomea Pohjoismaiden ohjailuun

    03.06.2006 Yle Uutiset

    Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan Neuvostoliitto käytti Suomea 1950-luvulla muiden Pohjoismaiden ohjailuun.

  • Maanpuolustusintoa selvitetty

    06.04.2006 Yle Uutiset

    Kaksi kolmesta maanpuolustuskurssin käyneestä päättäjästä on sitä mieltä, että Suomen pitäisi pyrkiä liittoutumaan sotilaallisesti.

  • Niinistö haluaa eurooppalaisen Naton

    21.12.2005 Yle Uutiset

    Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön mielestä Suomen ei tule enää olla liittoutumaton.

  • Has Finnish Security Policy Lost Its Way?

    31.10.2005 Yle News

    Finnish political leaders have come under fire for delaying a productive debate on the future of the nation's security policy. Now based on military non-alignment, security policy options are not being defined in a way that the public or even politicians themselves fully understand.

  • Celebrations to Mark 30 Years Since CSCE

    01.08.2005 Yle News

    A celebration is being held to mark the 30th. anniversary of the Treaty on Security and Co-operation in Europe(CSCE). A seminar on security is being held in Finlandia Hall to mark the event.

  • Katainen: Talousnäkymistä kerrottava avoimesti

    05.02.2005 Yle Uutiset

    Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vaatii hallitusta kertomaan avoimesti, mikä on maan taloustilanne vaalikauden lopussa. Hän peräänkuuluttaa myös avointa keskustelua ulkopoliittisista asioista, joista on aidosti erimielisyyttä.

  • Ulkopolitiikasta presidentinvaalien kiistakysymys

    01.02.2005 Yle Uutiset

    Suomen ulkopolitiikan linjasta on tulossa selkeä kiistakysymys myös presidentinvaaleihin. Kokoomus on yhtynyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvosteluun ulkopolitiikan epäjohdonmukaisuudesta.

  • Eduskunta valitsi liittoutumattomuuden

    21.12.2004 Yle Uutiset

    Eduskunta on hyväksynyt äänin 165-25, että Suomi määrittelee itsensä edelleen sotilaallisesti liittoutumattomaksi. Liittoutumattomuudesta luopumista oli ehdottanut kokoomus. Päätöstä on edeltänyt epätavallisen kiivas julkinen keskustelu.

  • Parliament Argues Question of Military Non-Alignment

    20.12.2004 Yle News

    As expected, debate sprang up in Parliament on Monday around the government's security and defence review. The government says Finland remains militarily non-aligned, but the main opposition party disagrees.

  • Eduskunta äänestää turvallisuuslinjauksista

    20.12.2004 Yle Uutiset

    Kokoomus äänestyttää tiistaina eduskuntaa Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisista linjauksista.

  • Support for Military Alignment Increases

    15.12.2004 Yle News

    A recent poll indicates that the percentage of supporters of military alignment has grown. Nevertheless, a majority of Finns continue to support the current policy of military non-alignment.

  • Sotilaallisen liittoutumisen kannatus lisääntynyt

    15.12.2004 Yle Uutiset

    Enemmistö suomalaisista kannattaa yhä sotilaallista liittoutumattomuutta. Liittoutumista kannattavien osuus on kuitenkin lisääntynyt.

Sivut