Hyppää pääsisältöön

luonnontieteilijät

  • Von Linné -valokuvauskisassa löytyi kauniita kasvikuvia

    11.12.2007 Yle Uutiset

    Pohjola-Nordenin järjestämän, luonnontieteilijä Carl von Linnén 300-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyn valokuvauskilpailun parhaimmat on valittu.

  • Alfred Nobelin taloustieteen muistopalkinto USA:han

    15.10.2007 Yle Uutiset

    Alfred Nobelin muistopalkinto taloustieteessä on tänä vuonna myönnetty kolmelle yhdysvaltalaiselle tutkijalle. Palkinnon saajat ovat Leonid Hurwicz, Erik Maskin ja Roger Myerson. Palkinto meni nyt kahdeksatta kertaa peräkkäin amerikkalaisille tutkijoille.

  • Havukka-ahon ajattelija

    24.09.2007 Elävä arkisto

    Omalaatuisen korpifilosofin Konsta Pylkkäsen sininen ajatus lentelee vapaasti yli rajojen niin, että Helsingin lisenssitkin mykistyvät kunnioituksesta.

  • Ikimainio luonnontieteilijä Carl von Linné

    11.07.2007 Yle Uutiset

    Ruotsalaisen luonnontieteilijän Carl von Linnén juhlavuonna hänen elämäntyötään muistetaan lukuisin näyttelyin. Tänä vuonna on kulunut 300 vuotta von Linnén syntymästä. Näyttelyiden kautta pääsee kurkistamaan myös yksityishenkilö Linnéhen, jonka tiedemiehen työssään oli sopeuduttava aikansa virallisiin opinkappaleisiin.

  • Newton ennusti maailman loppuvan 2060

    17.06.2007 Yle Uutiset

    Brittifyysikko Sir Isaac Newton ennusti kirjeessään vuonna 1704, että maailmanloppu koittaa vuonna 2060.

  • Mutavyöry hautasi geysirien laakson Venäjällä

    03.06.2007 Yle Uutiset

    Voimakas mutavyöry on haudannut alleen Venäjän kaukoidässä sijaitsevan geysirien laakson. Venäläisen Vesti 24 -kanavan välittämissä kuvissa Kamtshatkan niemimaalla sijaitseva laakso on sulavan lumen ja mudan peitossa.

  • Nobel-palkittu fyysikko de Gennes kuollut

    22.05.2007 Yle Uutiset

    Nestekidenäytön uranuurtaja, Nobel-palkittu ranskalainen fyysikko Pierre-Gilles de Gennes on kuollut 74-vuotiaana.

  • Galileolle vaaditaan lisää rahaa

    16.05.2007 Yle Uutiset

    EU aikoo ottaa suuremman roolin unionin miljardihankkeen, Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän rakentamisessa. EU:n komission liikennekomissaari Jacques Barrot totesi keskiviikkona, että kahdeksan avaruusalan yrityksen yhteenliittymä on epäonnistunut hankkeen toteuttamisessa.

  • Linné-juhlinta huipentuu tällä viikolla Uppsalassa

    14.05.2007 Yle Uutiset

    Ruotsalaisen luonnontieteilijän Carl von Linnén syntymästä on kulunut 300 vuotta. Sunnuntaina alkava juhlaviikko tarjoaa luontoaiheista kulttuuria ja tapahtumia eri puolilla Uppsalaa.

  • Etelä-Korea laatii roboteille eettiset säännöt

    05.05.2007 Yle Uutiset

    Etelä-Koreassa laaditaan eettisiä ohjeita ihmisten ja robottien yhteiseloa varten.

  • "Ratkaisematon" matemaattinen ongelma selvitetty

    19.03.2007 Yle Uutiset

    Tutkijat ovat kartoittaneet yhden maailman vaikeimpiin lukeutuvista matemaattisista rakenteista. Eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat ratkoivat E8-nimellä kulkevan rakenteen neljä vuotta kestäneen tiiviin yhteistyön tuloksena. E8:aa on pidetty käsittämättömänä yli sadan vuoden ajan.

  • Baconin teos huumehouruisesta naisesta myytiin ennätyshintaan

    15.11.2006 Yle Uutiset

    Brittiläisen Francis Baconin maalaus huumehouruisesta naisesta on huutokaupattu ennätyshinnalla.

  • Hawking elokuvaan

    15.10.2006 Yle Uutiset
  • Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmä laukaistaan käyntiin

    28.12.2005 Yle Uutiset

    Euroopan satelliittipaikannusjärjestelmän Galileon toteutuminen ottaa askeleen eteenpäin tänään, kun sen ensimmäinen koealus laukaistaan.

  • Maailman vanhin eläin täytti 175 vuotta

    15.11.2005 Yle Uutiset

    Maailman vanhin tunnettu elossa oleva eläin, lähes 150-kiloinen jättiläiskilpikonna täytti tiistaina 175 vuotta. Harriet-niminen kilpikonna juhli merkkipäiväänsä Brisbanen pohjoispuolella Australian Queenslandissa sijaitsevassa eläintarhassa.

  • Kemian Nobel jaettiin kolmen kesken

    05.10.2005 Yle Uutiset

    Tämänvuotinen kemian Nobel-palkinto on myönnetty synteesitutkimusta tekevälle kolmikolle Yves Chauvin, Robert H. Grubbs ja Richard R. Schrock.

  • Fysiikan Nobel kolmelle optiikan tutkijalle

    04.10.2005 Yle Uutiset

    Fysiikan tämänvuotisen Nobel-palkinnon saavat yhdysvaltalaiset Roy J. Glauber ja John L. Hall sekä saksalainen Theodor W. Hänsch. Kaikki ovat optiikan tutkijoita.

  • 18.4. Einsteinin kuolemasta 50 vuotta

    18.04.2005 Yle Uutiset
  • Einsteinin essee myytiin Berliinissä

    25.11.2004 Yle Uutiset
  • Kemian Nobel-palkinto solubiologeille

    06.10.2004 Yle Uutiset

    Kemian Nobel-palkinnon saavat tänä vuonna israelilaiset Aaron Ciechanover ja Avram Hershko sekä yhdysvaltalainen Irwin Rose.

Sivut