Hyppää pääsisältöön

gynekologia

  • Vauvan kehitystä vahdataan yhä tarkemmin jo äidin mahassa

    26.01.2009 Yle Uutiset

    Vauvaa odottavat pariskunnat panostavat yhä enemmän sikiön hyvinvoinnin seurantaan. Moni on esimerkiksi hankkinut kotiin sikiön sydänäänten kuunteluun tarkoitetun laitteen, joita yleensä käytetään äitiysneuvoloissa. Lisäksi ylimääräiset käynnit yksityislääkärillä ultraäänitutkimuksissa ovat yleistyneet.

  • Vaasan keskussairaalan lähetteiden määrä kasvussa

    23.01.2009 Yle Uutiset

    Määrä on kolmen viime vuoden aikana noussut selvästi. Nousu on kohdistunut erityisesti kirurgiaan.

  • Viime vuonna syntyi suurin ikäluokka 20 vuoteen

    21.01.2009 Yle Uutiset

    Viime vuonna Suomessa syntyneistä vauvoista joka neljäs näki päivänvalon pääkaupunkiseudulla.

  • Kätilötilanteeseen helpotusta

    21.01.2009 Yle Uutiset

    Kymenlaakson jo entuudestaan suhteellisen hyvää kätilötilanne helpotetaan koulutuksella. Lapset turvallisesti maailmaan tulevaisuduessakin.

  • Kätilökoulutus alkaa Päijät-Hämeessä

    17.01.2009 Yle Uutiset

    Uusia kätilöitä kaivataan Päijät-Hämeessä, koska iso osa nykyisistä on siirtymässä eläkkeelle. Uudesta koulutuksesta toivotaan apua uusien kätilöiden löytämiseen.

  • Röntgenhoitajista ja kätilöistä pulaa

    05.01.2009 Yle Uutiset

    Erikoissairaanhoitajia on hankalaa rekrytoida Kainuun keskussairaalaan.

  • Raahessa paljon keisarileikkauksia

    02.01.2009 Yle Uutiset

    Pienissä sairaaloissa tehdään paljon keisarileikkauksia. Eniten sektioihin turvaudutaan Raahen sairaalassa, jossa lähes 40 prosenttia ensisynnyttäjistä leikattiin vuonna 2008.

  • Vuonna 2009 syntyvät vauvat saavat sukat Martoilta

    31.12.2008 Yle Uutiset

    Marttojen vauvasukkatempaus on osa järjestön 110-vuotisjuhlaa. Toinen pyöreitä vuosia täyttävä järjestö, Suomen Kätilöliitto, hoitaa sukkien jakelun.

  • Taysin synnytysvalmennus nettiin

    23.12.2008 Yle Uutiset

    Nettivalmennusta kokeillaan palautteen ja resurssipulan takia. Synnytykseen valmentamisesta ryhmissä luovutaan helmikuussa.

  • Kätilöitä huolettaa synnytysvalmennus

    19.12.2008 Yle Uutiset

    Kätilöt ovat huolissaan synnytysvalmennuksen jatkumisesta Itä-Suomessa. Esimerkiksi Turussa synnytysvalmennus on päätetty lopettaa.

  • Synnytysvalmennuksen jatko huolestuttaa kätilöitä

    19.12.2008 Yle Uutiset

    Itä-Suomessa ei näillä näkymin olla vähentämässä valmennusta ainakaan vielä ensi vuonna. Kysissä luentoja järjestetään kahdesti kuussa.

  • Synnyttäjien asema huolestuttaa

    11.12.2008 Yle Uutiset

    Kätilöiden yliopettaja on huolissaan odottavien äitien tutustumiskierrosten päättymisestä Tyksissä. Tutustumiskäynnin on huomattu rauhoittavan ensisynnyttäjiä.

  • Nettiadressi vaatii lisää kätilöitä Tyksiin

    08.12.2008 Yle Uutiset

    Kätilöpula huolettaa synnyttäjiä Tyksissä. Esimerkiksi kaikki synnytysvalmennukset on päätetty lopettaa vuoden alusta alkaen. Tilanteeseen yritetään saada korjausta nettiadressin avulla.

  • Synnytyssairaaloiden määrä vähenemässä puoleen nykyisestä

    08.10.2008 Yle Uutiset

    Synnytyssairaaloiden määrää suunnitellaan vähennettäväksi nykyisestä puoleen eli noin viiteentoista tulevan terveydenhoitolain mukaan. Synnytyspaikoiksi jäisivät yliopistosairaalat ja suurimmat keskussairaalat.

  • Nuorten naisten ehkäisyvalinnat tärkeitä

    26.09.2008 Yle Uutiset

    Perjantaina järjestetään kansainvälinen ehkäisypäivä. Toista kertaa järjestettävän teemapäivän huomio halutaan tällä kertaa kiinnittää erityisesti ei-toivottujen raskauksien suureen määrään ja sitä kautta myös ehkäisyvalintoihin.

  • Synnytykset painottuvat aiempaa enemmän kesään

    18.07.2008 Yle Uutiset

    Synnytyssairaaloissa on ollut kesällä ruuhkaa. Synnytykset osuvat yhä useammin kesäaikaan, mikä yhdessä ajoittaisen kätilöpulan kanssa aiheuttaa kiiretilanteita. Muutenkin synnytykset ovat olleet kasvussa, mutta varsinaisesta vauvabuumista ei voida puhua.

  • Vauvan kuolema järkyttää myös lääkäreitä

    08.07.2008 Yle Uutiset

    Lasten kuoleman toistuva kohtaaminen on synnytyslääkäreille niin raskasta, että moni on harkinnut alan vaihtoa. Tämä ilmenee kyselytutkimuksesta, johon vastasi 800 yhdysvaltalaista synnytyslääkäriä.

  • Midwives Call for More Natural Births

    06.05.2008 Yle News

    All births in Finland are treated as though they are high-risk, according to the Federation of Finnish Midwives. The group says that Finland provides too many unnecessary caesarean sections, induced labours and epidurals.

  • Kätilöliitto liputtaa normaalisynnytysten puolesta

    06.05.2008 Yle Uutiset

    Suomessa hoidetaan kaikkia synnytyksiä kuin ne olisivat korkean riskin synnytyksiä, sanoo Kätilöliitto. Kätilöiden mielestä meillä tehdään paljon turhia keisarinleikkauksia, synnytyksen käynnistyksiä ja käytetään liikaa epiduraalipuudutusta.

  • Finnish Midwives: Too Few Breast-fed Infants

    05.05.2008 Yle News

Sivut