Hyppää pääsisältöön

pohjalaismurteet

  • Eteläpohjalaisuutta ikuistetaan valokuviksi

    18.07.2011 Yle Uutiset

    Etelä-Pohjanmaan murreseura Krannit järjestää nuorille, alle 25-vuotiaille valokuvauskilpailun. Teemana on eteläpohjalaisuus. Kilpailuun voi osallistua enintään kahdella valokuvalla.

  • Lavalla Lauri Tähkä & Elonkerjuu

    15.10.2010 Elävä arkisto

    Kesän perinteisesti aloittavassa YleX Popissa esiintyi vuonna 2007 viime vuosina suureen suosioon noussut Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

  • Kiroileva Siili ja Mummo -sarjakuvat lähdössä vientimarkkinoille

    21.09.2010 Yle Uutiset

    Nuorten naisten piirtämien sarjakuvien suosio on noussut kohisten. Kotimaan markkinoilta vientiin muun muassa Venäjälle on lähdössä Anni Nykäsen karjalanmurretta puhuva Mummo ja Milla Paloniemen eteläpohjalaismurteella päräyttelevä Kiroileva Siili.

  • Pohjalaisen miehen tragedia vetosi tamperelaisiin

    05.08.2010 Yle Uutiset

    ”Pohjalaasen miehen rakeria on sellaatuune juttu, notta siitä virkkas enemmän kun kolme minuuttia.” Muun muassa näillä säkeillä mustaan lierihattuun ja Jussi-paitaan somistautunut Kari Raineranta vei Runopuulaakikisan Tampereen karsinnan voiton. Susanna Taivalsalmi antoi tiukan vastuksen, mutta jäi toiseksi.

  • Tapahtui 1985: Juha Mieto, perinteisen viimeinen mohikaani

    26.02.2010 Elävä arkisto

    Hiihtolegenda Juha Mieto muistetaan perinteisen tyylin kuninkaana. Ura kansainvälisellä huipulla loppui täsmälleen samaan aikaan kun luisteluhiihto löi läpi.

  • Alaskan kullanhuuhtoja Emanuel Nukala

    20.01.2010 Elävä arkisto

    Nukala lähti Alaskaan huuhtomaan kultaa 1900-luvun alussa.

    80-vuotias Emanuel Nukala kertoo kuinka hän lähti Pohjanmaalta Alaskaan kultaa huuhtomaan 1900-luvun alussa. Samoilla apajilla "Inakkojoella" kullanhuuhtojien kanssa oli myös karhuja.

  • Murteiden arvostus kasvaa edelleen

    18.09.2009 Yle Uutiset

    Murrekirjoja julkaistaan jatkuvasti. Tuoreimman kirjan takana on Etelä-Pohjanmaan murreseura Krannit.

  • Etelä-Pohjanmaa saa jälleen uuden murrekirjan

    18.09.2009 Yle Uutiset

    Murreseura Krannit sai kirjoituskilpailun kautta mittavan määrän tarinoita. Kirjaan päätyi päälle 30 murrekertomusta.

  • Pohjalaisisäntä Eero Piirto

    12.08.2009 Elävä arkisto

    Eero Piirto kunnostautui maanviljelyn lisäksi laulajana.

    Kurikkalainen pohjalaisisäntä Eero Piirto kunnostautui maanviljelyn lisäksi laulajana. Erityisesti hänet tunnetaan kansanlaulujen ja laulelmien tulkkina, mutta taisipa Piirto myös oopperalaulun.

  • Kuortaneella kisataan murteella puhumisessa

    25.07.2009 Yle Uutiset

    Kyseessä ovat murteen puhumisen SM-kisat. Suomea murtaen puhuvia joukkueita saapuu paikalle tusinan verran. Kisoja käydään niin joukkueina kuin yksilösuorituksinakin.

  • Yle Pohjanmaan Murresanakirja

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Emmä tullu tänne kräkkyämähän, tulin vaan hotaasohon pari Nurmoon panaania! Yle Pohjanmaa kantaa syvää huolta siitä, että muualta Suomesta tulevat matkailijat voisivat selvityä Etelä-Pohjanmaalla. Tärkeintä turistille on ymmärtää omaleimaista eteläpohjalaista murretta. Jotta eteläpohjalainen murre tulisi suurelle yleisölle tutuksi ja ymmärettäväksi, olemme koonneet edustavahkon otoksen pohojalaasia paukahroksia selityksineen murreopintojen tueksi. Himiöörä, hiniöörä tai hiviöörä... Pohjalaiset "trossaa", "rikuneeraa", "priuteeraa", "himiööttöö", "lauteeraa"... Pohjalaiset on "könttööksis", "prökkeviä", "mokkooksis", "flataasia" ja "lapaannoksis". Eteläpohjalainen murre on rikasta ja sillä on eri muotoja, Suupohjan seudun murre poikkeaa Järviseudulla puhutusta murteesta. Omat murteensa on myös Härmänmaalla ja Suomenselän seudulla. Siksipä poimimamme näytteet eivät ole kuin pieni otos Etelä-Pohjanmaan murrekirjosta. Toivomme, että keräämästämme materiaalista on apua paitsi murreopinnoissa, niin myös eteläpohjalaisen sielunmaiseman ymmärtämisessä!

  • Pohjalainen polska

    13.06.2007 Elävä arkisto

    Pohjalaisten Osakuntien Laulajat esiintyi Ilmajoen Musiikkijuhlilla kesällä 1977. Kuoro esitti johtajansa Hannu Sinnemäen sovituksia pohjalaisista kansanlauluista.

  • Jukka Hilden - tunnetaan Duudsonina

    05.02.2007 Elävä arkisto

    Iloiset pohjalaiset levittävät maailmalle uudenlaista Suomi-kuvaa, jossa istutaan housuitta muurahaispesässä ja paiskitaan kaveria pesäpallomailalla perhekalleuksiin.

  • Lauri Tähkä ja Elonkerjuu

    08.01.2007 Elävä arkisto

    Pohojalaaset tuloo! Laulaja Lauri Tähkä teki pohjalaisuudesta, jussipaidasta ja helavyöstä nuorisotrendin. Elonkerjuu yhdistää vanhaa ja uutta kansanmusiikkia melodiseksi rockiksi.

  • Pohojalaaset tuloo!

    15.11.2006 Elävä arkisto

    Trossaamisen, näyttämisen ja komeuden maakunta esittäytyy Etelä-Pohjanmaan murreohjelmassa. Oppaana pohjalaiseen kansanluonteeseen toimivat mm. murreankkurit.

  • Häähypyt Kurikassa

    10.10.2006 Elävä arkisto

    Kruunuhäitä eli pohjalaisia mahtihäitä saatettiin ennen viettää useampi päivä, joskus jopa parikin viikkoa. Kruunuhäät olivat komeita juhlia, joissa syötiin ja juotiin vankasti.

  • Apassi taas sotajalalla

    04.08.2004 Yle Urheilu
  • Murrekirjoituskilpailu suosittu

    29.10.2001 Yle Uutiset
  • Pohjalaismurteella kirjoitettu kirje voitoon

    07.10.1999 Yle Uutiset
  • Evankeliumia Pohjanmaan murteella

    26.08.1999 Yle Uutiset

Sivut