Hyppää pääsisältöön

alttoviulu

  • Nivalalaismuusikko Oulu Sinfoniaan

    17.08.2010 Yle Uutiset

    Nivalalainen Susanna Nietula on valittu Oulu Sinfonian uudeksi alttoviulun varaäänenjohtajaksi. Hän sai paikan Oulu Sinfoniassa pidetyn koesoiton perusteella.

  • Katutaiteilijan kesäpesti tuo nuoria Oulun kaduille

    26.07.2010 Yle Uutiset

    Oulun kaduilla näkyvät ja kuuluvat tänä kesänä nuoret katutaiteilijat. Kaupunki kokeilee nyt ensimmäistä kertaa nuorten palkkaamista katutaiteilijoiksi. Tavoitteena on elävöittää keskustaa.

  • Alttoviulistitähti kiinnostui suomalaisesta musiikinopetuksesta

    07.05.2010 Yle Uutiset

    Maailman kuuluisimpiin alttoviulisteihin lukeutuva Tabea Zimmermann konsertoi perjantaina Espoossa. Zimmermann saapui Suomeen jo etukäteen voidakseen tutustua suomalaiseen jousisoitinopetukseen.

  • Pohjola jakoi arvosoittimia

    09.02.2010 Yle Uutiset

    Pohjola Pankin Taidesäätiö on päättänyt omistamiensa arvosoittimien uusista haltijoista. Pohjola Pankin Taidesäätiön arvosoitinkokoelmaan kuuluu yhteensä yhdeksän soitinta.

  • Viulunsoittaja laskeutui kadulle

    10.01.2010 Yle Uutiset

    Suomen merkittävimpiin alttoviulisteihin lukeutuva Teemu Kupiainen soittaa mielellään kadulla. Hänen kuulijanaan voi olla katulapsi Intiassa tai siirtotyöläinen Kiinassa. Ja ohjelmistossa on aina Bach.

  • Suomalainen viulunrakentaja palkittiin Italiassa

    05.10.2009 Yle Uutiset

    Viulunrakentaja Marko Pennanen on palkittu XII Antonio Stradivarin Triennalen viulunrakennuskilpailussa parhaasta viulusta Cremonassa Italiassa. Kilpailun järjestänyt säätiö lunastaa palkitun soittimen 12 000 eurolla.

  • Lasse Pöystin ääni soi Tuuloksen kesäkonsertissa

    04.07.2009 Yle Uutiset

    Professori Lasse Pöystin saaminen Tuuloksen sunnuntaiseen kesäkonserttiin on monen vuoden toiveiden täyttymys. Tuuloksessa avataan myös Japanilaista maaseutukulttuuri ja kapellimestari Akeo Wtanabea käsittelevä näyttely.

  • Stradivarius luovutetaan uudelle musikantille

    15.05.2009 Yle Uutiset

    Meta4-jousikvartetin johtaja Antti Tikkanen saa perjantaina käyttöönsä Pohjola Pankin Taidesäätiön omistaman arvokkaan Antonio Stradivari-viulun.

  • Uusi levy Lapin kamariorkesterilta

    12.03.2009 Yle Uutiset

    Lapin kamariorkesteri julkaisi uuden levyn. Uusin levy Rituals sisältää Kalevi Ahon musiikkia.

  • Soitinpankki antoi toiset lainat

    23.01.2009 Yle Uutiset

    Keski-Pohjanmaan konservatorion opiskelijat saivat kolme lainasoitinta viidestä, kun Suomen kulttuurirahaston lainasoittimia jaettiin toisen kerran pohjalaismuusikoille.

  • RSO:n muusikoita valittiin maailman sinfoniaorkesteriin

    26.11.2008 Yle Uutiset

    Radion sinfoniaorkesterin muusikoita on valittu Maailman sinfoniaorkesteriin. Maailman merkittävimpien orkestereiden äänenjohtajista koostuva orkesteri konsertoi ensimmäisen kerran tällä viikolla Etelä-Koreassa.

  • Lainasoitinten hakuaika alkoi

    13.11.2008 Yle Uutiset
  • Testamentti vei sodassa kadonneiden arvosoitinten jäljille

    10.03.2008 Yle Uutiset

    Suomen aikoinaan merkittävimmästä soitinkokoelmasta on saatu lisätietoja yllättäen löytyneestä testamentista. Viipurilaisen Harry Wahlin kokoelmasta on aiemmin tunnettu vain sodan jaloista pelastuneet 32 soitinta. Testamentti kertoo, että venäläisten haltuun jäi muun muassa kaksi huippuarvokasta viulua, joiden nykyisestä olinpaikasta ei ole tietoa.

  • Meta4 voitti Joseph Haydn -palkinnon

    20.04.2007 Yle Uutiset

    Suomalainen jousikvartetti Meta4 on voittanut ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Joseph Haydn -kamarimusiikkikilpailussa. Palkinnon arvo on 18 000 euroa.

  • Risto Aakko oopperan kuoro- ja orkesteripäälliköksi 11.1.

    11.01.2007 Yle Uutiset
  • Jussi Tuhkanen voitti Tampereen alttoviulukilpailun

    26.11.2006 Yle Uutiset

    Tampereen valtakunnallisen alttoviulukilpailun on voittanut Jussi Tuhkanen. Tuhkanen sai lisäksi Uusi Helsinki -kvartetin erikoispalkinnon.

  • Tampere alttoviulukilpailu 21.11.

    21.11.2006 Yle Uutiset
  • Alttoviulukilpa 20.11.

    20.11.2006 Yle Uutiset
  • Lyhyet 1.10.

    01.10.2005 Yle Uutiset
  • Sibelius-viikot jälleen Järvenpäässä

    30.09.2005 Yle Uutiset

    Järvenpäässä vietetään Sibelius-viikkoja kymmenettä kertaa. Lauantaina käynnistyvän tapahtuman taiteellisena johtajana toimii alttoviulisti Teemu Kupiainen.

Sivut