Hyppää pääsisältöön

työvoimatoimistot

  • Digitreenit: Asiakirjat sähköisiksi - Näillä vinkeillä toimitat vaaditut liitteet viranomaisille

    18.04.2018 Digitreenit

    Liitetiedosto-ongelmien ratkaiseminen

    TE-toimistot, Kela, verottaja ja muut viranomaiset siirtävät palveluitaan verkkoon. Ne ovat käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, mutta niiden käyttämiseen tarvitaan tietokone ja verkkoyhteys. Usein hakemusten ja selvitysten liitteeksi vaaditaan asiakirjoja, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Keräsimme vinkkejä niiden ratkaisemiseksi.

  • Vuonna 1985 keksittiin uusia keinoja torjua nuorisotyöttömyyttä

    29.11.2013 Elävä arkisto

    YK:n julistamaa nuorisovuotta vietettiin Suomessa ja muualla maailmalla vuonna 1985. Suomessa suurennuslasin alla oli kasvava nuorisotyöttömyys. Ajankohtainen kakkonen vieraili neljällä paikkakunnalla tapaamassa työttömiä nuoria sekä aikuisia, jotka halusivat laittaa stopin nuorisotyöttömyydelle.

  • Perintönä köyhyys

    27.11.2013 Elävä arkisto

    Dokumentti kolmannen polven köyhistä.

    Simo Sipolan dokumentti vuodelta 2012 kertoo kolmannen polven köyhistä Jonista ja Mirasta sekä heidän äideistään. Elämään kuuluu ruokajonoissa seisoskelua, tukihakemusten täyttämistä ja pienen Sami-pojan hoitoa.

  • Nuoret eivät tunne Sanssi-korttia

    19.09.2013 Nuorille. Nyt!

    Sanssi-kortti on tarkoitettu apuvälineeksi nuoren työllistämiseen, mutta läheskään kaikki nuoret eivät tunne sitä.

  • Työtön toivoo jouluksi maailmanrauhaa

    13.12.2012 Elävä arkisto

    Seitsenhenkistä perhettä elättävä mies kertoo tuntojaan.

    Mitä pyörii työttömän mielessä joulun aikaan? Lapin Pelkosenniemellä seitsenhenkistä perhettä elättävä Eugen Strengell tilittää ajatuksiaan ja toiveitaan.

  • Pasila: Laillinen bordelli 1. (K15)

    03.02.2009 Elävä arkisto

    Pöystin rakkaus paljastuu maksulliseksi.

    Kostean illan jälkeen nuorempi komisario Kyösti Pöysti ajautuu naisen kainaloon. Aamulla Pöystille paljastuu, että rakkaus olikin maksullista.