Hyppää pääsisältöön

Teeman Kesäkino

  • Kesäkino 2014

    12.06.2014 Yle Teema

    Teemalla kolmatta kertaa avautuvan kotimaisen Kesäkinon aiheena ovat naisen monet roolit valkokankaalla: irisrukat, neitoperhot, lotat, punatukat, kassialmat, reginat, emännät, siskot, äidit ja tyttäret. Elokuvaillat avaavissa haastatteluissa suomifilmin naisista ja omasta työstään puhuvat muun muassa Kati Outinen, Taru Mäkelä ja Outi Mäenpää. Lauantaisin 5.7.-23.8. kello 21.

  • Kesäkino: Ruusutarha

    12.06.2014 Yle Teema

    Kesäkinon perhesuhdeillan elokuvat 16.8. ovat Lauran huone, Regina ja miehet, Tyttöjen ilta, Pieni elokuva sisaruussuhteista ja Ruusutarha. Maria Ruotsalan aikuistensatu kertoo äitiä ja rahaa odottavista siskoksista.

  • Kesäkino: Pieni elokuva sisaruussuhteista

    12.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinon erilaisia perhesuhteita käsittelevän illan elokuvat 16.8. ovat Lauran huone, Regina ja miehet, Tyttöjen ilta, Ruusutarha ja Pieni elokuva sisaruussuhteista. Pia Andellin dokumenttielokuva perustuu hänen vanhempiensa kaitafilmeihin.

  • Kesäkino 2014: Tyttöjen ilta

    12.06.2014 Yle Teema

    Elokuva äidin ja tyttären perjantai-illan vietosta.

    Kesäkinon viiden elokuvan perhesuhdeillassa 16.8. nähdään Reetta Aallon ohjaama ja Kirsikka Saaren kirjoittama Tyttöjen ilta, joka kertoo äidin ja tyttären perjantai-illan vietosta, kumpikin tahollaan.

  • Kesäkino: Regina ja miehet

    12.06.2014 Yle Teema

    Perhesuhteita käsittelevän Kesäkino-illan pitkä elokuva on Regina ja miehet, Anssi Mänttärin leppeän pisteliäs aikalaissatiiri. Pääosassa Rea Mauranen, miehinä mm. Matti Pellonpää, Paavo Piskonen, Heikki Kinnunen ja Jörn Donner. Lauantaina 16.8. kello 21.55.

  • Kesäkino: Lauran huone

    12.06.2014 Yle Teema

    Kesäkinossa puidaan perhesuhteita 16.8. kello 21 alkaen.

    Kesäkinossa puidaan perhesuhteita 16.8. kello 21 alkaen. Illan elokuvaviisikko on Lauran huone, Regina ja miehet, Tyttöjen ilta, Pieni elokuva sisaruussuhteista ja Ruusutarha. Aluksi nähdään Lauran huoneessa pääosaa esittäneen Mari Rantasilan haastattelu.

  • Kesäkino: Kultainen vasikka

    12.06.2014 Yle Teema

    Maria Jotunin näytelmään perustuva lempeän ironinen satiiri.

    Kesäkino 2014 päättyy komedian merkeissä. Viimeisen kinoillan päättää Ritva Arvelon ohjaama lempeän ironinen satiiri, jossa ovat mukana mm. Toivo Mäkelä, Marja Korhonen, Aino Mantas, Irma Seikkula, Elina Salo ja Helge Herala. Teema la 23.8. klo 22.55 ja su 24.8. klo 15.

  • Kesäkino: Mies, joka ei osannut sanoa ei

    12.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkino päättyy 23.8. komedian merkeissä. Illan elokuvissa Mies, joka ei osannut sanoa ei ja Kultainen vasikka naiset joutuvat hoitamaan kaiken – ainakin omasta mielestään. Illan avaa lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? ja sen tekijöiden Selma Vilhusen ja Kirsikka Saaren haastattelu.

  • Kesäkino: Pitääkö mun kaikki hoitaa

    12.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkino päättyy 23.8. komedian merkeissä. Illan elokuvissa Mies, joka ei osannut sanoa ei ja Kultainen vasikka naiset joutuvat hoitamaan kaiken – ainakin omasta mielestään. Aluksi nähdään lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? ja sen tekijöiden Selma Vilhusen ja Kirsikka Saaren haastattelu.

  • Kesäkino 2014: Neitoperho

    11.06.2014 Yle Teema

    Leea Klemola loistaa Auli Mantilan esikoiselokuvan pääosassa

    Teeman Kesäkinossa vietetään kotimaisia elokuvailtoja naisten seurassa. Musta jää ja Neitoperho kuvaavat naisia suurten ja pelottavien tunteiden vallassa. Leea Klemola loistaa Auli Mantilan vakuuttavan esikoisohjauksen pääosassa, nuorena naisena jolle ei sanota ei.

  • Kesäkino: Musta jää

    11.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään kotimaisia elokuvailtoja naisten seurassa. Lauantain 9.8. elokuvat Musta jää ja Neitoperho kuvaavat naisia suurten ja pelottavien tunteiden vallassa. Mustasukkaisuutta ja omistamisenhalua käsittelevän illan avaa Mustan jään pääosaa esittävän Outi Mäenpään haastattelu.

  • Kesäkino: Late Fragments

    10.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään kotimaisia elokuvailtoja naisten seurassa. Lauantaina 2.8. illan päättää Aku Louhimiehen lyhytelokuva Late Fragments. Roomassa kohtaavina entisinä rakastavaisina nähdään Ilkka Heiskanen ja Laura Malmivaara.

  • Kesäkino: Mona ja palavan rakkauden aika

    10.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään kotimaisia elokuvailtoja naisten seurassa. Mikko Niskasen Mona ja palavan rakkauden aika on kertomus nuoren tytön uskonnollisesta heräämisestä, pääosassa nuori Anna-Leena Härkönen, Monan äitinä Liisamaija Laaksonen. Lauantai 2.8. kello 22.25.

  • Kesäkino: Marja pieni!

    10.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään kotimaisia elokuvailtoja naisten seurassa. Lauantai-illan 2.8. avaa Eija-Elina Bergholmin ohjaama Marja pieni!, elokuva "täyttymättömien unelmien uutterasta vangista". Pääosaa esittää Liisamaija Laaksonen.

  • Kesäkino: Lasileuka

    09.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään elokuvailtoja suomalaisten naisten seurassa. Illan teemana 26.7. on nainen ja alkoholi. Kello 22.45 esitettävän Zaida Bergrothin Lasileuan pääosissa nähdään Leea Klemola ja Emilia Sinisalo.

  • Kesäkino: Viiva vinita

    09.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään kahdeksan kesälauantaita suomalaisten naisten seurassa. Illan teemana 26.7. on nainen ja alkoholi. Elokuvat ovat Olet mennyt minun vereeni, Lasileuka ja Viiva vinita. Illan aluksi haastatellaan elokuvatutkija Anu Koivusta.

  • Kesäkino: Olet mennyt minun vereeni

    09.06.2014 Yle Teema

    Teeman Kesäkinossa vietetään kahdeksan kesälauantaita suomalaisten naisten seurassa. Illan teemana 26.7. on nainen ja alkoholi. Elokuvat ovat Olet mennyt minun vereeni, Lasileuka ja Viiva vinita. Illan aluksi haastatellaan elokuvatutkija Anu Koivusta.

  • Teemalauantai: Juhannustanssit

    06.06.2014 Yle Teema

    Juhannuslauantai 2014 sujuu iskelmäelokuvakimaran tahdissa.

    Hei mennään tanssimaan kun kutsuen kuohuu pyörteet sävelten! Juhannuslauantaita 2014 vietetään iki-ihanan kotimaisen iskelmäelokuvakimaran tahdissa. Melkein seitsemän tuntia kestävässä yöttömän yön musiikkipaketissa esitetään viisi elokuvaa, joissa esiintyvät 1950–60-lukujen vaihteen kirkkaimmat iskelmätähdet Laila Kinnusesta ja Eino Grönistä Brita Koivuseen ja Olavi Virtaan.

  • Kesäkino: Tulitikkutehtaan tyttö

    06.06.2014 Yle Teema

    Aki Kaurismäen melodraama työläistytön julmasta kohtalosta.

    Aki Kaurismäen melodraama kertoo erään työläistytön julmasta kohtalosta. Sen harvasanaisessa, mutta sitäkin ilmeikkäämmässä pääosassa nähdään Kati Outinen. Kesäkinon illan avaa Outisen tuore haastattelu.

  • Kesäkino: Elsa

    06.06.2014 Yle Teema

    Marja Pensalan neliminuuttinen satiiri naisen asemasta.

    Teeman Kesäkinon 2014 avausillan teema 5.7. on nainen ja työ. Elokuvat ovat Tulitikkutehtaan tyttö, Juurakon Hulda, Eila sekä neliminuuttinen Elsa, Marja Pensalan ulvottavan hauska satiiri intomielisestä vihreydestä ja naisen asemasta.

Sivut