Hyppää pääsisältöön

Bill Clinton

  • Pohjois-Korean vapauttamat toimittajat palasivat kotimaahansa

    05.08.2009 Yle Uutiset

    Pohjois-Korean eilen vapauttamat kaksi yhdysvaltalaista toimittajaa ovat päässeet takaisin kotimaahansa. Toimittajat lensivät Yhdysvaltoihin samalla koneella kuin heidän vapauttamisestaan neuvotellut entinen presidentti Bill Clinton.

  • Pohjois-Korea vapauttaa siepatut journalistit

    04.08.2009 Yle Uutiset

    Pohjois-Korean virallisen uutistoimiston mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Il on armahtanut Pohjois-Korean rajalla maaliskuussa siepatut toimittajat.

  • Haiti on turvallisempi, mutta yhä köyhä

    03.07.2009 Yle Uutiset

    YK:n rauhanturvausoperaatio Haitin saarivaltiossa on kestänyt jo viisi vuotta. Vaikka 7 000 rauhanturvaajaa on tehnyt hurrikaanien, huume- ja poliittisten väkivaltaisuuksien piinaamasta maasta merkittävästi turvallisemman, rauhalliset kadut eivät tuo työpaikkoja tai ruokaa pöytään.

  • Jay Leno heitti lyhyet jäähyväiset

    29.05.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain tunnetuimpiin talk-show-isäntiin kuuluva Jay Leno juonsi perjantaina viimeistä kertaa huippusuosittua The Tonight Show -ohjelmaa. Leno isännöi NBC-kanavan ohjelmaa 17 vuoden ajan. Hän palaa kuitenkin takaisin ruutuun jo syyskuussa.

  • Clinton huutokauppasi saksofoninsa

    22.05.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton on huutokaupannut saksofoninsa 130 000 eurolla. Rahat lahjoitetaan AIDS-tutkimukseen.

  • Maailman suurkaupungit pyrkivät siivoamaan päästöjään

    19.05.2009 Yle Uutiset

    Maailman suurimpien kaupunkien johtajat ovat aloittaneet Etelä-Koreassa Soulissa kokouksen, jossa he etsivät keinoja ilmastopäästöjensä hillitsemiseksi. 40 suurinta kaupunkia tuottavat kaksi kolmasosaa maapallon kasvihuonekaasuista.

  • Bill Clintonista tuli YK:n Haitin-lähettiläs

    19.05.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton on nimitetty YK:n Haitin-lähettilääksi. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon nimitti Clintonin tehtävään tiistaina.

  • HBO suunnittelee elokuvaa Clintonin ja Blairin erityisestä suhteesta

    25.03.2009 Yle Uutiset

    Amerikkalainen tv-kanava HBO suunnittelee elokuvaa, joka keskittyy Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin ja Britannian pääministeri Tony Blairin poliittiseen suhteeseen. The Special Relationship -nimisen elokuvan käsikirjoittajaksi on palkattu Frost/Nixon-elokuvan kirjoittanut Peter Morgan.

  • Oikeus pui Clintonin vastaista dokumenttia USA:ssa

    24.03.2009 Yle Uutiset

    Korkein oikeus setvii Yhdysvalloissa, pitäisikö kriittisten dokumenttielokuvien esittämistä säädellä kampanjamainosten kaltaisesti. Polemiikin aiheutti poliittinen dokumentti ulkoministeri Hillary Clintonista, joka on tulkittu lähinnä antimainokseksi.

  • Israel kiihdyttänyt siirtokuntien rakentamista

    28.01.2009 Yle Uutiset

    Israelilaisen rauhanryhmän mukaan Länsirannalle rakennettiin viime vuonna selvästi enemmän juutalaisasutusta kuin vuonna 2007.

  • Senaatti hyväksyi Obaman ministerivalintoja

    20.01.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa senaatti on aloittanut Obaman ministerivalintojen hyväksymisen. Hillary Clintonin ministerinsalkusta äänestetään vasta keskiviikkona, Tim Geithnerin valinnasta valtiovarainministeriksi puolestaan torstaina.

  • Hillary Clintonin nimityskuuleminen alkoi

    13.01.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain senaatti on aloittanut senaattori Hillary Clintonin nimitysprosessin maan ykkösdiplomaatiksi ulkoasiainvaliokunnan kuulemisella. Tuleva ulkoministeri sanoi puheessaan senaatin ulkoasiainvaliokunnalle, että hän aikoo vahvistaa Yhdysvaltain liittolaissuhteita kaikkialla maailmassa.

  • Leon Panettasta CIA:n päällikkö

    05.01.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on valinnut Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n päälliköksi demokraattipoliitikko Leon Panettan.

  • Obama on Yhdysvaltain ihailluin mies

    26.12.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa tuleva presidentti Barack Obama on äänestetty Yhdysvaltain ihailluimmaksi mieheksi. Perjantaina julkaistussa USA Today -sanomalehden kyselyssä väistyvä presidentti George W. Bush sai luovuttaa ykkössijansa seuraajalleen.

  • Kenen syy?

    16.12.2008 Yle Uutiset

    Syveneekö talouden taantuma lamaksi kuten 90-luvun alussa? Kuinka vaikea ensi vuodesta tulee? Ja kenen syytä tämä kaikki oikeastaan on?

  • Obama nimesi Iranin ja Lähi-idän ulkomaanpolitiikkansa painopisteiksi

    01.12.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on kirjannut ulkopolitiikkansa painopistealueet kotikaupungissaan Chicagossa pitämässään tiedotustilaisuudessa. Vastavalittu presidentti sanoi näkevänsä paljon työmaata Iranin ja Pohjois-Korean ydinohjelmien suitsimisessa sekä Lähi-Idän rauhanponnisteluissa.

  • Clintonin ulkoministerinimitys odotettavissa maanantaina

    30.11.2008 Yle Uutiset

    New Yorkin senaattori Hillary Clinton nimitetään ulkoministeriksi huomenna maanantaina, kertovat Yhdysvaltain demokraattisen puolueen lähteet.

  • Obaman avustajilta vahvistusta Clinton-spekulaatioille

    21.11.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa huhut ulkoministerin tehtävän tarjoamisesta senaattori Hillary Clintonille ovat saaneet vahvistusta.

  • Obama jatkaa hallintonsa rakentamista

    19.11.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain seuraava presidentti Barack Obama on yhdysvaltalaisten tiedotusvälineiden mukaan päättänyt tulevan hallituksensa terveysministeristä. Demokraattilähteiden mukaan entiselle senaattorille Tom Daschlelle on tarjottu terveysministerin virkaa. Daschle on hyväksynyt tarjouksen.

  • Obaman oikeusministerivalinta vuoti julkisuuteen?

    18.11.2008 Yle Uutiset

    Newsweek-viikkolehden mukaan Yhdysvaltain presidentiksi valittu Barack Obama on päättänyt tulevasta oikeusministeristään.

Sivut