Hyppää pääsisältöön

Manila

  • Filippiinien taifuunissa kuoli toistakymmentä ihmistä

    01.11.2009 Yle Uutiset

    Filippiineille perjantaina iskeneen taifuuni Mirinaen uhrien määrä on noussut 14:ään. Taifuuni on siirtynyt merelle, mutta hirmumyrsky aiheuttaa yhä sateita ja ukkosmyrskyjä läntisessä Palawanin maakunnassa.

  • Kuukauden neljäs taifuuni raivosi Filippiineillä

    31.10.2009 Yle Uutiset

    Ainakin seitsemän ihmistä on kuollut ja useita kateissa Filippiineillä riehuneen trooppisen hirmumyrskyn eli taifuunin jäljiltä.

  • Tuhannet pakenivat taifuunia Filippiineillä

    30.10.2009 Yle Uutiset

    Trooppinen hirmumyrsky eli taifuuni on iskenyt Filippiinien itärannikolle. Mirinae-taifuuni on katkaissut siltoja ja aiheuttanut sähkökatkoja esimerkiksi maan pääkaupungissa Manilassa. Raporttien mukaan yksikään ihminen ei ole menehtynyt, mutta yksi mies on kadoksissa.

  • Filippiineillä valmistaudutaan jälleen hirmumyrskyyn

    30.10.2009 Yle Uutiset

    Filippiineillä valmistaudutaan jälleen uuteen hirmumyrskyyn. Kouluja on suljettu ja pääkaupunki Manilan lauttaliikenne pysäytettiin perjantaina lähestyvän Mirinae-taifuunin vuoksi.

  • Taifuunituhot koettelevat Filippiinien taloutta

    19.10.2009 Yle Uutiset

    Filippiinejä tänä syksynä koetelleet kaksi taifuunia ovat yli 850 kuolonuhrin lisäksi aiheuttaneet myös mittavat vahingot maan taloudelle. Myrskytuhojen uskotaan kasvattavan maan budjettivajetta ja supistavan talouskasvua. Pääsaarta Luzonia lähestyy jo kolmas taifuuni Lupit.

  • Taas uusi myrsky Filippiinien uhkana

    17.10.2009 Yle Uutiset

    Filippiineillä maan pohjoisen provinssin asukkaita on kehotettu lähtemään evakkoon maata uhkaavan uuden taifuunin tieltä. Myrsky on jo kolmas aluetta kiusaava taifuuni muutaman viikon aikana. Tänä syksynä tuhoisin on ollut Ketsana-myrsky, joka aiheutti ennätystulvat ja satojen ihmisten kuoleman.

  • Finnish Red Cross Sends Typhoon Aid to Philippines

    15.10.2009 Yle News

    A Finnish Red Cross relief shipment including some 4,000 mosquito nets, 4,000 buckets and 2,300 water canisters was loaded onto a Manila-bound airplane in Tampere on Thursday.

  • Suomesta lähtee Filippiineille tuhansittain tavaraa

    15.10.2009 Yle Uutiset

    4000 moskiittoverkkoa, 4000 ämpäriä sekä 2300 vesikanisteria lähtee torstaina Tampereelta Filippiinien Manilaan. Kyseessä on Suomen Punaisen Ristin avustustarvikelähetys hirmumyrskyistä kärsineille filippiiniläisille.

  • Taifuuni Parma ryöpyttää Filippiinien pohjoisosaa

    03.10.2009 Yle Uutiset

    Voimakas taifuuni Parma on saapunut Filippiinien pääsaaren koilliskärkeen, noin 400 kilometrin päähän maan pääkaupungista Manilasta. Hieman suuntaansa muuttanut taifuuni ei osu Filippiinien tiheimmin asutuille alueille.

  • Uusi super-taifuuni saapumassa Filippiineille

    02.10.2009 Yle Uutiset

    Filippiinien pääsaarta Luzonia lähestyy erittäin voimakas taifuuni Parma. Filippiinit ei ole vieläkään toipunut edellisestä, vain viikko sitten saarivaltion yli pyyhkäisseestä taifuuni Ketsanasta.

  • Taifuuni jatkaa tuhojaan Kaakkois-Aasiassa

    30.09.2009 Yle Uutiset

    Kaakkois-Aasiassa riehuva Ketsana-taifuuni on surmannut kymmeniä ihmisiä Vietnamissa ja Kambodzhassa. Vietnamissa viranomaiset vahvistavat ainakin 40 ihmisen kuoleman ja Kambodzhassa kuolonuhrien luku on noussut yhteentoista. Viikonloppuna sama myrsky surmasi yli 250 ihmistä Filippiineillä.

  • Filippiinien tulvat vaatineet jo 140 kuolonuhria

    28.09.2009 Yle Uutiset

    Jo ainakin 140 ihmistä on kuollut Filippiinien pohjoisosaa riepotelleen trooppisen myrskyn aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä. Manilassa Ketsana-myrskyn nostattamat tulvat ovat pahimpia yli 40 vuoteen. Viikonloppuna yhden vuorokauden aikana vettä satoi yli 400 milliä, mikä vastaa kuukauden keskimääräistä sademäärää.

  • Yli sata kuollut myrskyssä Filippiineillä

    27.09.2009 Yle Uutiset

    Yli sata ihmistä on kuollut Filippiinien pohjoisosaa riepottelevan trooppisen myrskyn aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä. Pääkaupunki Manilassa Ketsana-myrskyn nostatattamat tulvat ovat pahimpia yli 40 vuoteen.

  • Kymmeniä kuoli myrskyssä Filippiineillä

    26.09.2009 Yle Uutiset

    Trooppinen myrsky on riepotellut Filippiinien pohjoisosaa. Viranomaisten mukaan 60 ihmistä on kuollut Ketsala-myrskyn aiheuttamisssa tulvissa ja maanvyöryissä. Pääkaupungin Manilan tulvat ovat pahimpia yli 40 vuoteen.

  • Kymmeniä kuollut tulitaistelussa Filippiineillä

    13.08.2009 Yle Uutiset

    Filippiineillä ainakin 53 ihmistä on kuollut taistelussa maan armeijan ja muslimikapinallisten välillä, armeijalähteet kertovat. Päivän kestäneen kiivaan tulitaistelun vaatimista kuolonuhreista 23 kuului hallituksen joukkoihin ja 30 ääri-islamilaisiin Abu Sayyaf -sisseihin.

  • Kymmenettuhannet saattavat Aquinoa haudan lepoon

    05.08.2009 Yle Uutiset

    Filippiineillä kymmenettuhannet ihmiset ovat kokoontuneet seuraamaan entisen presidentin Corazon Aquinon hautajaissaattoa pääkaupungin Manilan kaduilla. Vuoden 1986 demokratiavallankumouksen johtaja haudataan keskiviikkona 26 vuotta sitten surmatun miehensä Benignon viereen.

  • Filippiineillä surraan Corazon Aquinoa

    02.08.2009 Yle Uutiset

    Tuhannet filippiiniläiset ovat jonottaneet sunnuntaina tuntikausien ajan entisen presidentin Corazon Aquinon muistotilaisuuteen Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Aquino haudataan keskiviikkona.

  • Filippiinien sortohallinnon kaataja kuoli

    01.08.2009 Yle Uutiset

    Filippiinien entinen presidentti Corazon Aquino on kuollut. Syöpää sairastaneen Aquinon kuolemasta kertoo hänen poikansa, senaattori Benigno "Noynoy" Aquino III. Kuolinsyyksi poika kertoi sydämenpysähdyksen.

  • Ihmisoikeusryhmä: Kuolemanpartiot surmanneet 800 Filippiineillä

    07.04.2009 Yle Uutiset

    Poliisit ja viranomaiset ovat vastuussa yli 800:n ihmisen tappamisesta Etelä-Filippiineillä, sanoo ihmisoikeusryhmä Human Rights Watch. Surmat olivat järjestön mukaan tapahtuneet vuoden 1998 ja kuluvan vuoden helmikuun välisenä aikana.

  • Useita kuoli ammuskelussa Filippiineillä

    06.12.2008 Yle Uutiset

    Ainakin 16 ihmistä on kuollut Filippiineillä poliisin ja ryöstäjien välisessä ampumavälikohtauksessa. Dramaattinen ammuskelu sai alkunsa, kun poliisit piirittivät muun muassa automaattiasein ja kranaatein varustautuneita ryöstäjiä maan pääkaupungin Manilan lähistöllä.

Sivut