Hyppää pääsisältöön

Terence Stamp

  • Stephan Elliott loi aavikolla kiitävän Priscillan, 1970-luvun räikeä Australia loi ohjaajan

    29.03.2019 Yle Teema

    Teemalauantai on omistettu drag queen -klassikon luojalle.

    Teemalauantai on omistettu 1990-luvun drag queen -klassikon luoneelle yhden hitin ihmeelle Stephan Elliottille. Priscilla-musikaalin lisäksi nähdään Elliottin uusin ohjaus Liekehtivät lapset.

  • Laulu Marionille

    12.04.2017 Yle TV1

    Valloittava komedia kertoo vanhasta miehestä.

    Valloittava komedia kertoo vanhasta miehestä, joka vaimonsa pyynnöstä liittyy laulukuoroon.

  • Laulu Marionille

    01.03.2017 Yle Teema

    Hyvän mielen draamakomedia miehestä ja kuorosta

    Valloittava hyvän tuulen komedia äreästä vanhuksesta, joka vaimonsa toiveesta liittyy paikalliseen ikäihmisten laulukuoroon.

  • Modesty Blaise – pistävä perhonen

    05.12.2014 Yle Teema

    Viettelevä naisagentti timanttirosvojen jäljillä

    Sarjakuvien viettelevin naisagentti yrittää kumppaninsa Willie Garvinin kanssa estää arkkikonna Gabrielin timanttiryöstöt. Joseph Loseyn ohjaaman elokuvan pääosissa ovat Monica Vitti ja Dirk Bogarde.