Hyppää pääsisältöön

Uusikaarlepyy

  • Mirka palkkaa uusia työntekijöitä koko ajan

    24.02.2014 Yle Uutiset

    Hiomatuotteita valmistava Mirka jatkaa laajentamistaan. Yhtiö on palkannut tänä vuonna Jepualle jo 30 uutta työntekijää. Mirka aikoo kaksinkertaistaa Pietarsaaren yksikön työntekijämäärän.

  • Pietarsaaren seudun liikenneturvallisuudesta kaivataan mielipiteitä

    27.12.2013 Yle Uutiset

    Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus selvittää Pietarsaaren, Pedersören ja Uudenkaarlepyyn liikenneturvallisuutta kyselyn avulla. Netissä tehtävällä asukaskyselyllä kartoitetaan turvattomaksi koettuja paikkoja.

  • Turkisvarkaat liikkeellä Pohjanmaalla

    25.11.2013 Yle Uutiset

    Uudestakaarlepyystä anastettiin maanantaita vasten yöllä huomattava määrä nahkoja. Poliisilla uskoo, että turkiksia on kuljetettu varastetulla perävaunulla. Muutamaa yötä aiemmin varkaat iskivät Pyhäjoelle.

  • Maksu, jota et kilpailuta – kartta näyttää isot erot sähkön siirtohinnoissa

    08.10.2013 Yle Uutiset

    Sähkön siirtohinnoissa on huomattavia alueellisia eroja. Suurimmillaan siirtolaskuissa on eroa jopa 600 euroa vuodessa. Eikä asialle voi mitään, koska energiayrityksillä on alueelliset monopolit.

  • Laukkuvarkautta yrittänyt mies sai 65-vuotiaalta köniin

    12.09.2013 Yle Uutiset

    Iäkäs nainen vältti laukkuvarkauden Uudessakaarlepyyssä. Nainen löi miestä kasvoihin ja mies poistui paikalta.

  • Pietarsaari suree synnytysosastoaan

    11.09.2013 Yle Uutiset

    Kaupunginsairaalan synnytysosaston lakkauttaminen harmittaa Pietarsaaressa. Kaupungissa ei olisi voitu täyttää kolmen vuoden kuluttua kiristyviä päivystysvaatimuksia, joten synnytysosaston lakkauttaminen ensi kesänä nähtiin parhaana vaihtoehtona.

  • Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet

    21.05.2013 Yle Uutiset

    Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.

  • Siirtolaisuuden hinta: kivipölykeuhko ja hauta

    15.02.2013 Yle Uutiset

    Pohjalaisen siirtolaisuuden historia kertoo Venäjän armeijaa paenneista passittomista miehistä. Se kertoo nuorukaisista, joista kaivos teki rikkaita, mutta tuhosi keuhkot. Kirjailija K-G Olin on saanut Pietarsaaren kulttuuripalkinnon 25 vuoden lähihistoroitsijan urastaan

  • 7 sillan saaristo voitti matkailupalkinnon

    17.01.2013 Yle Uutiset

    Uudestakaarlepyystä Kokkolaan ulottuva matkailualue 7 sillan saaristo on voittanut yleisöäänestyskisan kiinnostavimmasta kotimaisesta kohteesta Matka 2013 -messuilla. Ammattilaiset palkitsivat Suomen Majakkaseuran.

  • Yksi kuoli auton ja bussin nokkakolarissa Uudessakaarlepyyssä

    04.11.2012 Yle Uutiset

    Linja-auton kyydissä oli 16 matkustajaa. He selvisivät lievin vammoin. Henkilöautossa oli vain kuljettaja.

  • Tunnelma tuo markkinatorille myyjän ja asiakkaan

    17.08.2012 Yle Uutiset

    Uudenkaarlepyyn väkimäärä moninkertaistuu taas kahdeksi päiväksi, kun Juthbackan markkinat tuo alueelle tuhatmäärin vanhan tavaran myyjiä ja ostajia. Perinteikäs tapahtuma kartanon mailla on elävöittänyt katukuvaa jo noin 30 vuoden ajan.

  • Kuolonkolari on sulkenut Rantatien

    09.08.2012 Yle Uutiset

    Kuorma-auton kuljettaja kuoli onnettomuudessa Pedersören Sandsundissa. Onnettomuus vaatii mittavia pelastustöitä. Rantatie noin 7 kilometriä Pietarsaaresta Uudenkaarlepyyn suuntaan on suljettu liikenteeltä kuorma-auton nostotöiden vuoksi.

  • Pietarsaaren eteläpuolelle tuulipuisto

    12.07.2012 Yle Uutiset

    Uudenkaarlepyyn ja Oravaisten välille suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Alueelle on tulossa parikymmentä tuulimyllyä. Maanomistajille suunnitelmista kerrottiin keskiviikkona.

  • Synnytykset jatkuvat Pietarsaaressa - ainakin toistaiseksi

    25.04.2012 Yle Uutiset

    Täpärä Pietarsaaren synnytysosaston säilyttämispäätös herättää närää naapurikunnissa. Asian uskotaan nousevan esille uudelleen mittavien säästötarpeiden pakottamana.

  • Kelirikosta ennakoidaan keskimääräistä helpompaa

    13.04.2012 Yle Uutiset

    Pohjalaismaakunnissa on tänä keväänä meneillään keskimääräistä helpompi kelirikkokevät. Painorajoituksia on asetettu vain alle 40 tiekilometrille. Tilanne voi kuitenkin vielä pahentua sateiden myötä.

  • Pietarsaaren seudun lukiot tukeutuvat toisiinsa

    15.03.2012 Yle Uutiset

    Pietarsaaren seudun ruotsinkieliset lukiot suunnittelevat tiiviimpää yhteistyötä opetuksessa. Yhteinen kurssijaksotus tarjoaisi oppilaille enemmän valinnanvaraa ja paremmat mahdollisuudet syventäviin kursseihin.

  • Suomi vähemmistökielenä Suur-Pietarsaaressa

    08.02.2012 Yle Uutiset

    Pietarsaaren seudulle muodostuisi neljän kunnan kokonaisuus, jonka enemmistökielenä olisi ruotsi. Pietarsaari, Pedersören kunta, Uusikaarlepyy ja Luoto muodostaisivat yhdessä lähes 43 000 asukkaan kunnan. Suomenkielisten osuus jäisi kunnassa 25:een prosenttiin.

  • Turkiskaupan rahavirta johtaa pohjalaismaakuntiin

    03.02.2012 Yle Uutiset

    Valtaosa turkiselinkeinon myyntitulosta tulee pohjalaismaakuntiin. Uudenkaarlepyyn tarhaajat keräävät maan suurimmat turkistulot. Tarhaajien tuottajajärjestön keräämien tietojen mukaan vuoden 2010 turkistulosta Uudenkaarlepyyn tarhaajat kuittasivat 52 miljoonaa euroa.

  • Maan turkiskaupan rahoista valtaosa tulee pohjalaismaakuntiin

    03.02.2012 Yle Uutiset

    Valtaosa turkiselinkeinon myyntitulosta tulee pohjalaismaakuntiin. Suomessa on 22 kuntaa, joissa on enemmän kuin viisi turkistilaa, ja kaikki sijaitsevat entisen Vaasan läänin alueella.

  • Paavo Lipponen hamusi ääniä Biaudet'n kannatusalueilta

    23.01.2012 Yle Uutiset

    Sosiaalidemokraattien Paavo Lipponen menestyi hieman yllättäen RKP:n Eva Biaudet'n vahvoilla kannatusalueilla eli Luodossa, Pietarsaaressa, Pedersöressä, Uudessakaarlepyyssä ja Kruunupyyssä. Biaudet'n ohi Lipponen kiilasi Luodossa ja Pietarsaaressa. Lopputuloksissa Lipposen oli tyytyminen kymmenen prosentin kannatukseen Vaasan vaalipiirissä. Sillä irtosi kahdeksan ehdokkaan joukossa kolmas sija.

Sivut