Hyppää pääsisältöön

Frances McDormand

  • Olive Kitteridge

    15.06.2016 Yle Teema

    Kahdeksan Emmy-palkintoa kahminut minisarja

    HBO:n palkittu minisarja Olive Kitteridge kertoo suorasukaisen ja monimutkaisen nimihahmonsa tarinan 25 vuoden ajalta.

  • Olive Kitteridge, Tony Soprano, Don Draper ja kuolema televisiosarjoissa

    25.05.2016 Kulttuuri

    Sopranos, Mad Men, Olive Kitteridge ja kuolema

    Televisiosarjat tuottavat paljon vainajia. Game of Thronesin viiden kauden aikana on saatettu yli 700 henkilöhahmoa ajasta ikuisuuteen, jopa The Wire ylitti sadan vainajan saldon. Mutta enemmän kuin määrä, tässäkin painaa laatu. Kun Olive Kitteridge sarjan alussa kävelee metsään revolverin kanssa, kun Tony Soprano ensimmäisen kerran murhaa ihmisen, kun Don Draper ja kumppanit irrottavat hirttäytyneen kollegan kiikusta, tiedämme, että kuolemalle on kirjoitettu merkityksellinen rooli. Mitä eroa sitten on sillä, kuoleeko elokuvassa, minisarjassa vai kausisarjassa?

  • Moonrise Kingdom

    14.04.2016 Yle Teema

    Wes Andersonin ihana, symmetrinen elokuva teinirakkaudesta.

    Wes Andersonin ihana, symmetrinen elokuva teinirakkaudesta. Uuden-Englannin rannikolle sijoittuvan komedian pääosissa ovat nuoret Jared Gilman ja Kara Hayward, aikuisrooleissa nähdään Bruce Willis, Edward Norton, Bill Murray, Tilda Swinton ja Frances McDormand.

  • Burn After Reading

    15.01.2015 Yle Teema

    Coen-veljesten musta komedia CIA-agentin muistelmista

    Coen-veljesten musta komedia kertoo CIA:n agentin muistelmista ja kahdesta sivullisesta, jotka sekaantuvat kansainväliseen vakoiluun.

  • This Must Be the Place

    24.11.2014 Yle Teema

    Sean Penn tekee hienon roolin erakoituneena goottirokkarina.

    Sean Penn tekee hillittömän hienon roolin erakoituneena goottirokkarina Paolo Sorrentinon elokuvassa This Must Be the Place. Curen laulusolistin näköinen Cheyenne lähtee Amerikkaan etsimään entistä SS-upseeria ja itseään.

  • Blood Simple

    29.10.2014 Yle Teema

    Joel ja Ethan Coenin elokuvaura alkoi komeasti trillerillä.

    Joel ja Ethan Coenin elokuvaura alkoi komeasti vuonna 1984 modernilla film noir -trillerillä Blood Simple. Mustasukkainen mies palkkaa tappajan uskottoman vaimonsa ja tämän rakastajan kimppuun. Mutta mikään elämässä ei ole yksinkertaista.