Hyppää pääsisältöön

John Ford

  • Etsijöitä ennen ja nyt: John Fordin klassikko ja 2010-luvun Les Cowboys Teemalauantaissa 23.9.

    22.09.2017 Yle Teema

    Yksi teema, kaksi variaatiota Teemalauantaissa 23.9. klo 20.

    Yksi teema, kaksi variaatiota: Teemalauantain kahden elokuvan illassa nähdään John Fordin westernklassikko Etsijät ja siitä innoituksensa saanut Thomas Bidegainin moderni etsintädraama Les Cowboys. Yle Teema 23.9. klo 20–24.

  • Lucky Luke on eurooppalainen rakkaudentunnustus hassulle Amerikalle

    23.12.2016 Kulttuuricocktail

    70-vuotias Lucky Luke vinoilee lännenelokuville.

    Mitä tapahtuu, kun amerikkalaisen elokuvan kaikkein klassisin laji suodatetaan eurooppalaisen ironian läpi? Siitä syntyy sarjakuva, jonka päähenkilö on tylsä, mutta huumori ensiluokkaista.

  • John Ford – Teemalauantai 18.4.

    12.04.2015 Yle Teema

    Teemaillassa John Fordin komein western Etsijät.

    Kino Klassikon John Ford -sarjan päätteeksi teemaillassa esitetään ohjaajan komeimpiin westerneihin kuuluva Etsijät (USA 1956), jonka pääosissa ovat John Wayne, Jeffrey Hunter ja Natalie Wood. Iltaa täydentää tv-dokumentti John Fordista ja Monument Valleystä, jonka jylhissä maisemissa myös Etsijöitä kuvattiin.

  • Vaitelias mies

    10.04.2015 Yle Teema

    John Wayne joutuu Irlannissa tappeluun rakkauden tähden.

    Elokuvaklassikko kotiseudulleen Irlantiin palaavasta nyrkkeilijästä, joka rakastuu tulisieluiseen kaunottareen.

  • He antoivat kaikkensa

    23.03.2015 Yle Teema

    Heti sodan jälkeen valmistunut ja itse merivoimista palanneen John Fordin ohjaama realistinen sotaelokuva torpedovenelaivueen vaiheista Filippiineillä.

  • 11.10. Teemalauantai: Sota ja Hollywood

    22.09.2014 Yle Teema

    Amerikkalaisohjaajat John Ford, George Stevens ja Samuel Fuller osallistuivat toiseen maailmansotaan, kuvasivat todellisia taisteluja ja sodan kauhuja, ja veivät kokemuksensa takaisin Hollywoodiin. Teemaillan dokumentti Hollywoodista Nürnbergiin kertoo näistä ajoista. Sen jälkeen nähtävän elokuvan He antoivat kaikkensa ohjasi USA:n merivoimien kapteeni John Ford heti sodan päätyttyä vuonna 1945.

  • Hyökkäys erämaassa

    11.09.2014 Yle Teema

    John Fordin mestariteos ja John Waynen läpimurtoelokuva.

    John Waynen läpimurtoelokuva ja mestariteos, jossa lännenelokuva kasvoi aikuiseksi tarjoamalla läpileikkauksen amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Ohjaus John Ford.

  • Vihan hedelmät

    16.06.2014 Yle Teema

    Ohjaaja John Ford ja näyttelijä Henry Fonda yhdistivät voimansa Vihan hedelmissä, joka on John Steinbeckin romaaniin perustuva amerikkalaisen elokuvan suuri mestariteos vuodelta 1940.

  • Erämaan laki

    16.06.2014 Yle Teema

    John Fordin ohjaama Erämaan laki (1946) kuuluu sekä Fordin että näyttelijä Henry Fondan parhaisiin elokuviin ja siten väistämättä koko elokuvahistorian merkkiteoksiin. Se on myös paras kuuluisasta OK Corralin taistelusta tehdyistä elokuvista, vaikka ironisesti Fordin elokuvalla ei sen omista väitteistä huolimatta ole juuri lainkaan tekemistä todellisuuden kanssa.

  • Peter von Bagh tuli Oulussa ihan filmihulluksi

    03.11.2011 Elävä arkisto

    Hulluus puhkesi kohtalokkaasti.

    Kun Eedenistä itään -filmin liikuttavassa kohtauksessa käytettiin kallellaan olevaa kameraa, 13-vuotias Peter von Bagh arveli: "Tämä on varmaan elokuvataidetta." Samassa joku pieraisi kuuluvasti taaempana parvella. Ylevyys ja rahvaanomaisuus yhdistyivät upeasti, ja filmihulluus puhkesi kohtalokkaasti.

  • Hitchcockin kadonnut elokuva löytyi puutarhavajasta

    03.08.2011 Yle Uutiset

    Ohjaaja Alfred Hitchcockin kadonnut elokuva Valkoinen varjo on löytynyt Uuden-Seelannin elokuva-arkistolle lahjoitettujen tavaroiden joukosta. Löydetyt kolme filmikelaa sisältävät yli puolet vuonna 1923 valmistuneesta elokuvasta ja ovat ilmeisesti ainoa kopio Hitchcockin ensimmäisiin töihin lukeutuvasta elokuvasta.

  • Sadat nuoret uppoutuivat mykkäelokuvaan

    27.08.2010 Yle Uutiset

    Forssan Kansainvälinen Mykkäelokuvafestivaali tuotti sinfoniaorkesterin säestämään mykkäelokuvia. Berliinin Händel-sinfoniaorkesterin säestyksellä John Fordin Iron Horse-elokuvasta tuli elämys, joka sai urheiluhallillisen nuorisoa seuraamaan mykkäelokuvaa hiiskahtamatta.

  • John Ford ykkösnimi mykkäelokuvafestivaaleilla

    26.08.2010 Yle Uutiset

    Ohjaajalegenda John Fordin ensimmäinen valtava menestyselokuva nähdään Forssassa. Iron Horse liikutti ihmismassoja, mistä jopa nykypäivän digitekniikka voi olla kateellinen.

  • Teronen: Hurahtaa intiaanien kanssa

    12.06.2009 Yle Urheilu

    Kauan sitten lapsena suosittuja leikkejä olivat ”kuka pelkää mustaa miestä”, ”rosvot ja poliisit” ja ”intiaanit vastaan sinitakit”. Rosvoja ja poliiseja leikitään varmaan vieläkin, mutta mustaa miestä ei enää samalla tavalla pelätä, eivätkä intiaanitkaan ole samanlaisessa maineessa mihin heitä johdattivat ennen muuta amerikkalaiset elokuvantekijät kuten ohjaaja John Ford ja tietysti 153 elokuvassa pääosaa näytellyt John Wayne.

  • Citizen Kane yhä paras yhdysvaltalaiselokuva

    21.06.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain elokuvainstituutti (American Film Institute, AFI) on vuosikymmenen tauon jälkeen julkaissut listansa sadasta parhaasta yhdysvaltalaiselokuvasta. Orson Wellesin 25-vuotiaana ohjaama Citizen Kane vei toistamiseen ykkössijan.