Hyppää pääsisältöön

Amy Winehouse

  • Amy Winehouse korjasi Grammy-potin

    11.02.2008 Yle Uutiset

    Amy Winehouse on kahminut musiikkialan Grammy-palkintoja Yhdysvalloissa. Winehouse palkittiin Los Angelesissa järjestetyssä juhlassa muun muassa vuoden tulokkaana. Viime vuoden parhaan kappaleen ja parhaan singlen palkinnon sai hänen esittämänsä Rehab, jossa nuori laulaja-lauluntekijä kertoo pähderiippuvuudesta.

  • Grammy- ja Bafta-palkinnot jaetaan illalla

    10.02.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa jaetaan tänään illalla musiikkialan Grammy-palkinnot. Lontoossa puolestaan järjestetään Britannian elokuva-akatemian vuotuinen Bafta-gaala.

  • Viisumitta jäänyt Amy Winehouse ei pääse Grammy-gaalaan

    08.02.2008 Yle Uutiset

    Brittiläinen laulaja Amy Winehouse ei osallistu sunnuntaina Yhdysvalloissa järjestettävään Grammy-gaalaan. Yhdysvaltojen viranomaiset eivät myöntäneet hänelle viisumia huume- ja oikeudenkäyntisotkujen takia. Kuuteen Grammy-palkintoon ehdolla oleva Winehouse saatetaan kuitenkin nähdä juhlassa satelliittiyhteyden välityksellä.

  • Winehouse poistui vieroituksesta Grammy-gaalan takia

    05.02.2008 Yle Uutiset

    Päihdeongelmiensa kanssa kamppaileva laulaja Amy Winehouse on poistunut tilapäisesti vieroitushoidosta anoakseen viisumia Yhdysvaltoihin. Tähden pitäisi esiintyä sunnuntaina Los Angelesissa Grammy-gaalassa, mutta vielä on epäselvää, saako hän luvan matkustaa maahan huumetöppäilyjensä takia.

  • Arctic Monkeys rohmusi NME-palkintoehdokkuuksia

    29.01.2008 Yle Uutiset

    Arctic Monkeys on kerännyt eniten brittiläisen musiikkilehti NME:n vuosittain jakamien palkintojen ehdokkuuksia. Bändi on ehdolla ennätyksellisesti seitsemässä eri kategoriassa. Amy Winehouse jätettiin sen sijaan ulkopuolelle useasta tärkeästä palkintosarjasta ja hän on ehdolla mm. vuoden roistoksi.

  • Amy Winehouse vieroitukseen

    25.01.2008 Yle Uutiset

    Brittiläinen laulaja Amy Winehouse on aloittanut vieroitushoidon huumeongelmansa vuoksi. Asiasta kertoi artistin levy-yhtiö, jonka mukaan Winehouse kirjoittautui hoitoon läheistensä kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.

  • Poliisi tutkii Amy Winehousen huumevideota

    23.01.2008 Yle Uutiset

    Laulaja Amy Winehousen julkisuuteen vuotanut huumevideo on johtanut poliisitutkintaan. Brittiläinen lehti julkaisi eilen nettisivuillaan videon, jossa Winehouse ottaa henkoset oletettavasti crack-piipusta.

  • Amy Winehousen albumi vuoden myydyin Britanniassa

    31.12.2007 Yle Uutiset

    Amy Winehousen albumi Back To Black on vuoden myydyin levy Britanniassa. Albumia on myyty kaikkiaan 1,85 miljoonaa kappaletta. Levy on pysytellyt Britannian albumilistalla jo yli vuoden ja on tällä viikolla sijalla viisi.

  • Viihdemaailman vuoden puhutuin aihe: Rehab

    20.12.2007 Yle Uutiset

    Nuorten naisten päihdeongelmat ovat olleet viihdemaailman tämän vuoden puhutuin aihe. Otsikoissa ovat olleet mm. näyttelijä Lindsay Lohanin, laulaja Britney Spearsin ja laulaja Amy Winehousen päihteidenkäyttö ja vieroitushoidot.

  • Amy Winehousen äiti vetosi tyttäreensä lehdessä julkaistulla kirjeellä

    09.12.2007 Yle Uutiset

    Laulaja Amy Winehousen äiti on vedonnut tyttäreensä brittiläisessä lehdessä julkaistulla avoimella kirjeellä. Janis Winehouse haluaa kirjeen kautta tavoittaa tyttärensä ja tarjoaa apuaan tämän yksityiselämän ongelmien selvittämiseen.

  • Kanye Westille ja Amy Winehouselle eniten Grammy-ehdokkuuksia

    07.12.2007 Yle Uutiset

    Räppäri Kanye West on eniten Grammy-ehdokkuuksia saanut muusikko jo neljättä vuotta peräkkäin. West on ehdolla palkinnon saajaksi kahdeksassa eri kategoriassa. Toiseksi eniten ehdokkuuksia eli kuusi kappaletta nappasi brittiläinen soultähti Amy Winehouse.

  • Amy Winehouse perui loppuvuoden keikkansa

    28.11.2007 Yle Uutiset

    Laulaja Amy Winehouse on perunut loppuvuodelle suunnitellut keikkansa sekä muut julkiset esiintymiset. Päätös syntyi sen jälkeen, kun lääkäri määräsi hänet täydelliseen lepoon.

  • Britney Spears ei yltänyt listakärkeen Britanniassa

    22.10.2007 Yle Uutiset

    Paluuta tekevä Britney Spears ei yltänyt Britannian singlelistan kärkeen uudella kappaleellaan Gimme More. Biisi nousi ensimmäisen viikon myynnillä kolmannelle sijalle.

  • Amy Winehouse pidätettiin Norjassa

    19.10.2007 Yle Uutiset

    Laulaja Amy Winehouse on pidätetty Norjassa huumeiden hallussapidosta. Laulajatar otettiin kiinni nimettömän vihjeen perusteella hotellihuoneestaan torstaina.

  • Ville Valo ehdolla Bond-tunnarin esittäjäksi?

    18.10.2007 Yle Uutiset

    Ville Valo on ehdolla seuraavan James Bond -elokuvan tunnuskappaleen esittäjäksi. Asiasta kertoo brittiläinen Daily Star -lehti verkkosivuillaan.

  • Sugababes valloitti brittilistojen kärkipaikat

    15.10.2007 Yle Uutiset

    Brittiläinen tyttötrio Sugababes on valloittanut Britannian albumi- ja singlelistan kärkitilat. Kokoonapanon Change-albumi nousi suoraan albumilistan ykköseksi. About You Know -kappale jatkaa puolestaan kolmatta viikkoa sinkkulistan ykkösenä.

  • Amy Winehouse vieraili Princen keikalla

    23.09.2007 Yle Uutiset

    Poptähti Prince sai yleisön ja kriitikot polvilleen perjantaina päättyneellä 21 illan keikkaputkellaan Lontoon O2 -areenalla. Brittilehdet kehuivat artistia yhdeksi maailman parhaista ja jännittävimmistä esiintyjistä.

  • Amy Winehouse palkittiin Mobo-gaalassa

    20.09.2007 Yle Uutiset

    Laulaja Amy Winehouse on palkittu parhaana naisartistina keskiviikkona Lontoossa järjestetyssä mustan musiikin Mobo (Music of Black Origin) -gaalassa. Kahteen brittipalkintoon ylsivät amerikkalaiset Kanye West ja Ne-Yo.

  • Mercury-palkinto viisinkertaisti Klaxonsin levymyynnin

    07.09.2007 Yle Uutiset

    Mercury-palkinnon voittanut brittiläinen Klaxons viisinkertaisti levymyyntinsä voittonsa jälkeen. New indie ravesta kuuman puheenaiheen tehneen yhtyeen albumi Myths of the Near Future oli jo ehtinyt pudota kuudenkymmenen myydyimmän levyn joukosta.

  • Klaxons voitti Mercury-palkinnon - Winehouse keräsi huomion

    05.09.2007 Yle Uutiset

    Rockbändi Klaxons on voittanut arvostetun brittiläisen Mercury-musiikkipalkinnon. Viime vuoden parhaasta albumista palkittu yhtye peittosi kisassa muiden muassa Amy Winehousen ja Arctic Monkeysin. Tiistaina järjestetyssä palkintogaalassa huomion vei päihdeongelmistaan tunnettu Winehouse, joka esiintyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Sivut