Hyppää pääsisältöön

Tapio Rautavaara

  • Laulupelimannit juhlivat Rautavaaran ja Helismaan hengessä

    13.10.2009 Yle Uutiset

    Joensuun Laulupelimannien perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Juhlavuoden aikana on toteutettu kauan haaveiltu matka Islantiin. Lokakuun lopussa järjestetään juhlakonsertti teemalla Ei itku auta markkinoilla.

  • Eduskunnan atleetit vs. Suomen olympiasankarit

    07.10.2009 Elävä arkisto

    Kotimaiset olympiavoittajat kisasivat parlamentin urheilukerhoa vastaan olympiatempauksessa, jonka lajeina olivat köydenveto, viestijuoksu ja keihäs.

  • V.K. Hietasen kuvia

    26.08.2009 Yle Uutiset

    Veteraanivalokuvaaja V.K. Hietanen ikuisti uransa aikana monet tunnetut kasvot aina Tapio Rautavaarasta valtionpäämiehiin. Katso kuvagalleriasta otoksia Kekkosen ajan Suomesta..

  • Vehmassalmen lava täyttyy nostalgiasta

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Vehmassalmen Tanssipaviljonki kutsuu väkeä nostalgiatansseihin lauantaina 18. heinäkuuta. Tapahtuma järjestetään seitsemännen kerran.

  • Villiruusua muistellaan Juuassa

    11.07.2009 Yle Uutiset

    Juuassa muistellaan tänään 80 vuoden ikään ehtinyttä Villiruusu-sävelmää. Vuonna 1929 ensilevytyksensä saaneen kappaleen sanat ovat juukalaisen kuplettimestarin Eino Kettusen käsialaa.

  • Jaakko Teppo -päivä käynnistää jälleen rokkiviikon

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Joensuussa järjestettävän Jaakko Teppo -päivän ohjelma on valmis. Jaakko Teppo -päivä käynnistää heinäkuun rokkiviikon jo kolmatta kertaa. Ilosaarirockiin päättyvän viikon aikana Joensuu on tulvillaan erilaisia musiikkitapahtumia.

  • Tapio Rautavaaran köyhä nuoruus oli todellista reissumiehen elämää

    18.05.2009 Elävä arkisto

    Viihde- ja urheilulegenda kertoo elämänsä tarinan.

    Peter von Bagh haastattelee Suomen tunnetuinta reissumiestä vuonna 1977. Tapio Rautavaaran mukaan lauluja ei tarvitse tehdä monta, mutta ne jotka tekee, kannattaa tehdä tosissaan.

  • Kihaus Folk humppaa ja etnoilee

    06.04.2009 Yle Uutiset

    Tulevan kesän Kihaus Folk-tapahtuma levittäytyy entistä laajempaan musiikkimaisemaan. Luvassa on muun muassa rockhumppaa, kansanmusiikkia ja Tapio Rautavaaran lauluja.

  • Kööriakatemia-kilpailun voitti Carmeninae

    16.01.2009 Yle Uutiset

    Turun Radion järjestämän Kööriakatemia-kilpailun on voittanut piikkiöläinen Carmeninae. Kuoro oli Kulkurin Sävel –konsertin tuomariston suosikki ja yleisöäänestyksen kakkonen. Kilpailuun osallistui kahdeksan kuoroa.

  • Kööriakatemiassa kilpaillaan Tapsan lauluilla

    10.01.2009 Yle Uutiset

    Turun Radio haastoi syksyllä kahdeksan varsinaissuomalaista kuoroa kilpasille Tapio Rautavaaran juhlavuoden kunniaksi. Kuuntelijoilla on viikko aikaa äänestää Kööriakatemian voittajaa Turun Radion nettisivuilla.

  • Piikkiöläisille pisteet kuorokisassa

    17.12.2008 Yle Uutiset

    Persoonallinen naiskuoro nappasi parhaat pisteet Turun radion kuorokilpailussa. Tapsa Rautavaara kirvoitti koskettaviin tulkintoihin.

  • Reissumies Rautavaara lauloi nimikko-ohjelmassaan ihmisille työn ääressä

    03.09.2008 Elävä arkisto

    Reissumies-sarja kierteli työmailla ja kasarmeilla.

    Reissumies-sarja kierteli työmailla ja kasarmeilla.

  • Kotiteollisuus jatkaa albumilistan kärjessä

    28.08.2008 Yle Uutiset

    Kotiteollisuus jatkaa toista viikkoa Suomen virallisen albumilistan kärjessä levyllä Sotakoira. Listan kärjessä tapahtui tällä viikolla muutoksia, kun kymmenen myydyimmän albumin joukossa on neljä uutuutta.

  • Tapio Rautavaara laulaa Repeä

    14.07.2008 Elävä arkisto

    Tapio Rautavaara oli Reino Helismaan laulujen komein tulkki. Hänen esityksinään ne ovat jääneet pysyväksi osaksi suomalaista mielenmaisemaa.

  • Tapio Rautavaara: Laulu on iloni ja työni

    10.07.2008 Elävä arkisto

    Tapio Rautavaara tulkitsee dramaattisesti J. Alfred Tannerin laulelman, jossa elämänilo ja kuoleman varjo ovat yhtaikaa läsnä.

  • Olympialauluja

    11.06.2008 Elävä arkisto

    Olympia-aate on inspiroinut myös suomalaisia lauluntekijöitä. Ensimmäinen olympialaulu ilmestyi jo vuonna 1912 Tukholman kisojen innoittamana.

  • Suomalaismitalisteja Lontoossa 1948

    09.06.2008 Elävä arkisto

    Kaisa Parviainen avasi Lontoossa 1948 Suomen naisyleisurheilijoiden mitalitilin. Erkki Kataja toi ensimmäisen seiväsmitalin, ja painimatolta haettiin kaksi kultaa.

  • Tapio Rautavaaralle keihäskultaa

    29.05.2008 Elävä arkisto

    33-vuotias TUL:n mies voitti Lontoon olympialaisten keihäskisan vuonna 1948. Heitot jouduttiin tekemään pehmeässä mullassa, johon jalka upposi.

  • Tapio Rautavaaran haudalla

    07.05.2008 Elävä arkisto

    Urheilutoimittajat käyvät olympiavoittaja Tapio Rautavaaran viimeisellä leposijalla Malmin hautausmaalla Helsingistä.

  • Kiveen Hakatut -sarja verkossa

    27.06.2007 Yle Urheilu

    YLE Radio 1:ssä 6. kesäkuuta 2007 alkaen kuultavassa Kiveen Hakatut -sarjassa pohditaan 12 suomalaisen liikuntavaikuttajan ja urheilijan elämää heidän viimeisen leposijansa äärellä. YLE Urheilu tarjoaa koko sarjan kuultavaksi myös verkkosivuillaan.

Sivut