Hyppää pääsisältöön

Juice Leskinen Grand Slam

  • Juice ja Jumala mahtuvat molemmat Tuomiokirkkoon

    18.11.2013 Yle Uutiset

    Tampereen Tuomiokirkossa soi tällä viikolla perinteisen kirkkomusiikin lisäksi Juice Leskisen tuotanto. Tuomiorovastin mielestä terävä sananikkari ei aikoinaan pilkannut Jumalaa vaan ihmisen tärkeilevää tarvetta omia totuus itselleen.

  • Miksi Juicen laulut uppoavat rovastiin? "Hän teki samaa kuin Jeesus ja Luther aikanaan"

    02.09.2013 Yle Uutiset

    Juankosken lauluntekijäkuuluisuus Juice Leskisen laulut ovat löytäneet tiensä kirkollisiin kuvioihin miehen syntymäpaikkakunnalla, mutta olisiko Juicen lauluista virsikirjaan, niin kuin on ehdotettu?

  • Virsikirjan lisävihkon teko kovassa vauhdissa – myös Juicen tuotantoa lauletaan läpi

    15.08.2013 Yle Uutiset

    Lisävihkoa kasaavan työryhmän puheenjohtaja on tyytyväinen suuresta kiinnostuksesta. Lisävihkoon valitaan 70 uutta virttä.

  • Hautausmaan tarinat vetävät väkeä

    18.07.2013 Yle Uutiset

    Kävely hautausmaalla rauhoittaa, mutta yhä useammin kävelyt ovat opastettuja. Esimerkiksi Tampereen Kalevan hautausmaalla johdatetaan niin Juice Leskisen kuin Väinö Linnan tarinoihin.

  • Kai Lehtinen ja Heikki Rantanen: Nainen on loputon

    05.04.2013 Yle Uutiset

    Kyllä suomalainen mies osaa olla syvällinen. Näyttelijäkaksikko Kai Lehtisen ja Heikki Rantanen tarkastelevat elämän syviä soita ja kohokohtia Veikko Huovisen, Juice Leskisen ja Junnu Vainion tekstien kautta uudessa Kairan kulkijat -esityksessään.

  • Ehdotus: Juice Leskisen musiikkia virsikirjan lisävihkoon

    12.02.2013 Yle Uutiset

    Portaanpään kristillisen opiston rehtori Petri Järveläinen ehdottaa mukaan otettavaksi Leskisen kappaleita. Kirkkohallituksen työryhmä valmistelee parhaillaan virsikirjan täydentävää lisävihkoa.

  • Ennakkoluulottomat opiskelijat avittivat Manserockin nousuun

    29.01.2013 Yle Uutiset

    Tampere ja vuosi 1985 ovat tapetilla, mutta varsinaisen Manserock-ilmiön juuret ulottuvat 1970-luvulle. Ylen Elävän arkiston kautta pääset sukeltamaan nopeasti aitoon tunnelmaan.

  • Juice palaa näyttämölle Imatralla

    11.01.2013 Yle Uutiset

    Nuorta Juice Leskistä esittävä Aki Honkatukia sai helposti palautettua mieleensä Juicen biisit. Teatteri Imatran suosittu rock-kupletti Ollaan ihmisiksi valtaa näyttämön alkuvuoden ajaksi.

  • Timo Koivusalo: Olen ajatellut elokuvaa Juice Leskisestä

    25.10.2012 YleX

    Helsingin Musiikkimessuilla tänään puhunut elokuvaohjaaja Timo Koivusalo suhtautuu intohimoisesti musiikkielokuvien tekoon.

  • Kotiteollisuus häpäisee klassikkoja

    24.08.2012 YleX

    Kotiteollisuus on uusien kappaleittensa teon lomassa tehnyt Sotakoira II -coverlevyn, joka on jatkoa vuoden 2008 kultaa myyneelle Sotakoira-levylle. Levy julkaistaan 21. syyskuuta.

  • Juicen ja Hectorin tuntemattomista helmistä julkaistaan kokoelmat

    08.05.2012 Yle Uutiset

    Emi Music Finland julkaisee kesäkuun alkupuolella kahden, keskeisen suomalaisen lauluntekijän vähemmän tunnettua materiaalia kokoelmina.

  • Satasen basso muutti elämän

    07.02.2012 Yle Uutiset

    ELF, Tarantella Joe, Rammstein, Katri Helena, Ilosaari Rock, Jukolan Viesti ja Espoon Vermo. Seppo "Setti" Vuorelan basso on nyt varastossa ja keikkailukin on jäänyt, mutta SV-Sounds Oy kuljettaa miestä edelleen paikasta toiseen. Ääni ja valoalan ammattilainen pitää nykyisin huolen, että ääni kantaa ja kauas.

  • Teatteri Imatra teki katsojaennätyksensä

    03.01.2012 Yle Uutiset

    Teatteri Imatra teki viime vuonna katsojaennätyksensä. Katsojamäärä nousi viime vuonna yli 36 000:een. Lappeenrannan teatterin yleisömäärää rokottivat lukuisat peruutukset.

  • Tamperelaismusikaali tarjoaa tragikoomisia paloja Juicen elämästä

    23.08.2011 Yle Uutiset

    Juice Leskisestä kertova musikaali saa ensi-iltansa viikon päästä tiistaina Tampereella. Näytelmä ei ole kronologisesti etenevä elämäkerta, vaan Juicen elämää tarkastellaan musiikin kautta.

  • Paleface: sori vaan suomiräppärit - ette pärjää Juicelle

    17.08.2011 YleX

    Räppäri kävi YleX Aamussa kertomassa suomiräpin historiasta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan.

  • Juicerock soi Kemissä kolmannen kerran

    12.08.2011 Yle Uutiset

    Kemissä soi tänä viikonloppuna Juice Leskisen musiikki. Kolmannen kerran järjestettävä Juicerock on laajentunut kaksipäiväiseksi ja tapahtuman konserteissa esiintyy 40 muusikkoa.

  • Juicen shortsit muistetaan Discolandissa

    25.06.2011 Yle Uutiset

    Lestijärven Discoland oli oli suosituimpia keskipohjalaisia tanssipaikkoja 1980-90-luvun taitteessa. Nykyisin rakennus seisoo tyhjillään ja hylättynä, mutta muistoissa elävät tuhannet tarinat.

  • 60-vuotias Alatalo unelmoi laulujen tekemisestä

    03.05.2011 Yle Uutiset

    Vastikään 60 vuotta täyttänyt Mikko Alatalo unelmoi siitä, että alkaisi taas tehdä lauluja. Hänen tilillään on jo 600 julkaistua kappaletta, mutta nyt kansanedustajan työ vie aikaa. Tosin tyytymätön hän ei nykyiseenkään elämään ole, sillä ihmisen pitää mennä sen mukaan miten elämä häntä vie.

  • Otto Kanervasta tulee Juice Leskinen

    21.02.2011 Yle Uutiset

    Hämeenlinnalaistunut näyttelijä Otto Kanerva saa ensi syksynä leikata hiuksensa, sillä hän on saanut pääroolin Tampereella esitettävässä Juice-musikaalissa.

  • Otto Kanerva astuu Juicen saappaisiin

    21.02.2011 Yle Uutiset

    Ensi syksynä Musiikkiteatteri Palatsissa nähtävän Juice - taiteilijaelämää -musikaalin pääroolissa nähdään näyttelijä Otto Kanerva. Heikki Vihisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa kuullaan Juicen suosituimpia kappaleita.

Sivut