Hyppää pääsisältöön

Henning Mankell

  • Asta Lepän kolumni: Ajasta ikuisuuteen

    13.02.2019 Yle Uutiset

    Kuten Juice Leskinen aikoinaan lauloi: elämä on kuolemista, kirjoittaa tietokirjailija Asta Leppä.

  • Rikos

    04.05.2016 Kulttuuri

    Tämä Rikos ei vanhene

    Tämä Rikos ei ole vanhentunut. Skandinavisten rikossarjojen maailmanmenestyksen peruskivi on Sören Sveistrupin luoma Forbrydelsen eli Rikos. Television tiiliskivissä Rikos puretaan alkutekijöihinsä. Miksi Sarah Lund?

  • Maanantai 5.10.2015

    05.10.2015 Yle Selkouutiset

    Osa perussuomalaisista haluaa pois hallituksesta. Kunnat haluavat valtiolta enemmän kotouttamisrahaa. Ruotsalainen kirjailija Henning Mankell on kuollut. Marimekko on ensimmäistä kertaa Pariisin muotiviikoilla.

  • Henning Mankell osasi odottaa kuolemaa

    05.10.2015 Yle Uutiset

    Ruotsalainen kirjailija, teatteriohjaaja, yhteiskunnallinen aktivisti, tuottaja ja dramaturgi; muun muassa kaikkea tätä oli Henning Mankell. Kansankodin pimeitä nurkkia Wallander-rikosromaaneissaan kolunnut Mankell kuoli syöpään maanantain vastaisena yönä. Kirjallinen perintö kuitenkin elää: Mankellin teoksia on myyty yli 35 miljoonaa ja niitä on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle.

  • Kirjailija Henning Mankell on kuollut

    05.10.2015 Yle Uutiset

    Mankell kirjoitti yli 40 romaania ja näytelmää. Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle.

  • Estelle-laivan matka nostattanut tukimielenosoituksia Euroopassa

    02.10.2012 Yle Uutiset

    Rahtipurjelaiva Estelle kuljettaa Gazaan avustustarvikkeita, mutta tärkein tehtävä on herättää median ja yleisön kiinnostus sekä purkaa Gazan saarto.

  • Vareksen vanavedessä opastetusti

    30.03.2011 Yle Uutiset

    Turku Touringin suosittu Vareksen jalanjäljillä -opastuskierros saa kilpailijan. Uusi yrittäjän vetämä kierros vie matkailijat yksityisetsivä Jussi Vareksen elämään liittyville tapahtumapaikoille, mutta eroaa Turku Touringin samantapaisesta kierroksesta.

  • Britannian suljetut kirjamarkkinat ovat alkaneet avautua suomalaisille

    19.10.2010 Yle Uutiset

    Britannian tähän asti varsin suljetut kirjamarkkinat alkavat hiljalleen avautua ulkomaalaisille ja jopa pohjoismaalaisillekin. Ruotsalaiset Henning Mankell ja Stieg Larsson ovat olleet uranuurtajia. Nyt ovat suomalaiset Sofi Oksanen ja Hannu Rajaniemi saaneet huomiota osakseen. Aikaisemmin britit ovat tunteneet suomalaiskirjallisuudesta lähinnä Muumit.

  • Henning Mankell ja Tukholman kaupunginteatteri riitautuivat Palme-näytelmästä

    16.09.2010 Yle Uutiset

    Kirjailija Henning Mankel on ostanut itselleen takaisin oikeudet poliittiseen näytelmään, jonka hän aikaisemmin myi Tukholman kaupunginteatterille, kertoo Dagens Nyheter -lehti. Syynä on Mankellin ja teatterijohtaja Benny Fredrikssonin riita näytelmän ohjaajasta.

  • Henning Mankell äkeissään Israelille - käsikirjoitus yhä palauttamatta

    19.07.2010 Yle Uutiset

    Ruotsalainen kirjailija Henning Mankell vaatii Israelia palauttamaan tavarat, jotka kommandosotilaat veivät kirjailijalta pysäytettyään Gazaan matkalla olleen avustuslaivan, jolla myös Mankell oli. Tavaroiden joukossa oli käsikirjoitus tv-sarjaan.

  • Mankell: Partahöyläni oli ainoa ase laivalla

    02.06.2010 Yle Uutiset

    Israelin erikoisjoukot käyttivät kohtuuttomasti voimaa pysäyttäessään Gazaan matkalla olleen avustuslaivueen, sanoo yhdellä laivoista ollut ruotsalainen dekkarikirjailija Henning Mankell.

  • Ruotsalaisen kuvaavat Israelin hyökkäystä massiiviseksi

    02.06.2010 Yle Uutiset

    Gazasta Ruotsiin palanneet avustusaktivistit ovat kertoneet ruotsalaismediassa Israelin hyökänneen rajun väkivaltaisesti myös muihin kuin avustussaattueen pääalukseen.

  • Henning Mankell matkalla kotimaahan

    01.06.2010 Yle Uutiset

    Ruotsalaisen Expressen lehden mukaan kirjailija Henning Mankell ja ympäristöpuolueen kansanedustaja Mehmet Kaplan ovat lentokoneessa matkalla Eurooppaan ja kotiin Ruotsiin. Mankell kertoi lehdelle olevansa huolissaan ystävistään, jotka ovat yhä vankilassa.

  • Palestiina-aktivistit seilaavat kohti Gazaa

    30.05.2010 Yle Uutiset

    Viisi Palestiinaa tukevien aktivistien laivaa on lähtenyt Kyproksen lähivesiltä viimeiselle etapilleen kohti Gazan vesiä. Aktivistit sanovat tuovansa ruokaa ja tarvikkeita Israelin saarrosta kärsiville gazalaisille. Israelin mukaan kyseessä on pelkkä propagandatemppu.

  • Marko Leino vaihtaa kustantamoa

    10.03.2010 Yle Uutiset

    Kirjailija Marko Leino siirtyy syksyllä kustannusyhtiö Teoksen leipiin. Espoolaiskirjailija on ollut Tammen kirjailija. Samalla vaihtuu myös Leinon saksalainen kustannusyhtiö.

  • Palkittu saksalaisdekkaristi sijoittaa romaaninsa Turkuun

    05.02.2010 Yle Uutiset

    Suomea ulkomailla tutuksi tekevä maabrändäysryhmä saa vetoapua palkitulta saksalaiselta dekkaristilta. Kirjailija Costin Wagner ei varsinaisesti pyri markkinoimaan Suomea Turkuun sijoittuvilla rikosromaaneillaan, mutta hän kertoo, että moni lukija sanoo kiinnostuneensa niiden vuoksi Suomesta.

  • Tietokirjojen heikko menekki painoi kirjamyyntiä

    27.01.2010 Yle Uutiset

    Tietokirjojen heikko menekki painoi kustannusalan viime vuoden tulosta alas. Kotimainen kaunokirjallisuus pärjäsi kuitenkin mukavasti vahvan kirjavuoden ansiosta.

  • Mankell kirjoittaa tv-draaman Bergmanista

    28.12.2009 Yle Uutiset

    Ruotsalaiskirjailija Henning Mankell kirjoittaa neliosaisen tv-elokuvan ohjaaja Ingmar Bergmanista. Ruotsin television SVT:n draamapäällikön Gunnar Carlssonin mukaan aihe oli SVT:ssä jo muhimassa lähivuosien projektiksi, kun Mankell soitti ja tarjoutui käsikirjoittajaksi.

  • Kova tuuli siirsi Ilosen pelit sunnuntaille

    03.10.2009 Yle Urheilu

    Lauantain pelit golfin Euroopan kiertueen osakilpailussa Skotlannissa peruuntuivat kovan tuulen johdosta. Kolmas kierros pelataan sunnuntaina, neljäs ja ratkaiseva siirtyy maanantaille.

  • Kymmenes Wallander-kirja ilmestyi suomeksi

    29.09.2009 Yle Uutiset

    Ruotsalaisen menestysdekkaristin Henning Mankellin Wallander-sarjaan on ilmestynyt uusi suomennos. Elokuussa ruotsiksi julkaistu Den orolige mannen on suomenkieliseltä nimeltään Rauhaton mies. Kirjoitettuaan yhdeksän kirjaa Kurt Wallanderista, Mankell ilmoitti, ettei enää koskaan jatkaisi melankolisen poliisimiehen tarinaa. Kymmenen vuotta myöhemmin hän kuitenkin muutti mielensä.

Sivut