Hyppää pääsisältöön

Selim Palmgren

  • Virva Garam ojentaa käyntikortin

    07.05.2019 Yle Klassinen

    Levyarvostelu

    Garamin musiikkiperheeseen kuuluva Virva Garam opettaa pianonsoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa, kamarimusisoi aktiivisesti viulisti Mervi Myllyojan ja Trio La Ruen kanssa sekä pitää yllä soolouraa. Viimeisintä varten hän on tehnyt vanhan kunnon käyntikorttilevyn eli ulkoisesti pelkistetyn omakustanteen, jonka resitaalimaisen ohjelman ideana on esitellä pianistin yhteyttä teoksiin eikä teosten yhteyttä toisiinsa.

  • Säveltäjä Selim Palmgrenin lyhyt suruaika – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    16.02.2019 Klassinen

    Muistamme syntymäpäivänä 16. helmikuuta.

    Kaikki kävi kovin nopeasti ja joku saattoi asiaa paheksuakin. Kun Selim Palmgrenin (1878–1951) puolison, kuuluisan laulajattaren Maikki Järnefelt-Palmgrenin kuolemasta oli kulunut reilut puoli vuotta, alkoi uusi avioliitto.

  • Musikaalinen unelma Amerikassa – pianisti Meri Louhos muistelee

    03.12.2018 Meri Louhos

    Opintomatka Amerikkaan 1960-1961.

    Amerikassa musiikinhistoriaa ei opiskeltu tenttimällä, vaan tekemällä itse. Niinpä Meri esiintyi mm. cembalistina. Kamarimusiikkitunnit olivat pianistille juhlaa; kun Meri astui luokkaan, siellä istui jousikvartetti jo valmiina. Meri Louhos kertoo opinnoistaan Rochesterin Eastman School of Music’issä syksyllä 1960.

  • Suomi-Tytöt hurmaavat maailmalla – pianisti Meri Louhos muistelee

    03.12.2018 Meri Louhos

    Naisvoimistelun edustusjoukkueen säestäjä 1950–60-luvuilla.

    Meri Louhos kiersi Suomi-Tyttöjen pianistina maailmaa, kun matkailu oli vielä harvojen huvia. Hänestä olisi voinut tulla emäntä saksalaiselle maitotilalle tai edustusrouva Kairoon. Meri kertoo seikkailuistaan suomalaisen naisvoimistelun edustusjoukkueen säestäjänä 1950–1960-luvuilla.

  • Soitannollis-draamalliset iltamat hädänalaisten hyväksi — säveltäjä Jean Sibeliuksen päiväkirja 1918

    02.05.2018 Klassinen

    Jääkärimarssin säveltäjä sisällissodan Suomessa.

    Toukokuun 2. päivänä Kansallisteatterissa järjestetään hyväntekeväisyysjuhla hädänalaisten auttamiseksi. Sibelius johtaa kaksi teostaan, joista toisen tahdissa myös tanssitaan.

  • Sävellystunteja vallankumousjohtaja Otto Wille Kuusiselle — sävellyksenopiskelija Elmer Diktonius 1918

    29.03.2018 Klassinen

    Modernistisäveltäjä sisällissodan Suomessa.

    Kevättalvella 1918 Elmer Diktonius, 22-vuotias musiikkiopistolainen säveltää yksinlauluja ja antaa teoriatunteja Otto Wille Kuusiselle. Sävellysoppilas Kuusinen on punaisen Kansanvaltuuskunnan keskeisiä johtajia.

  • Parasta Porista: Palmgrenin pianokonsertot

    09.05.2017 Klassinen

    Levyarvostelu

    Selim Palmgren oli aidosti kosmopoliittinen pianisti-säveltäjä, joka Pohjolan Chopininä niitti mainetta Berliinin filharmoniaa ja Yhdysvaltojen keskeisiä konserttipaikkoja myöten. Palmgren ei takonut työläitä, kansallisia sinfoniajärkäleitä, joten suomalaisia hän ei kiinnostanut, olihan meillä Sibelius. Onneksi Pori Sinfonietta on kotiseuturakkauden hengessä ottanut asiakseen levyttää Palmgrenin pianokonsertot. Sarjan tuore toinen levy sisältää pianokonsertoista kaksi viimeistä ja vahvistaa kuvaa maamme parhaasta pianokonserttosäveltäjästä, jonka vuolasta musiikkia kuuntelee naama hymyssä.

  • Kansallisromantiikka kääntyy harpulle

    25.04.2017 Klassinen

    Levyarvostelu

    Harpisti Anni Kuusimäki tunnetaan Helsingin kaupunginorkesterin pitkäaikaisena luottomuusikkona, ja onpa hän tehnyt muutamia duolevyjäkin Jouko Harjanteen ja Aale Lindgrenin kanssa. Nyt Kuusimäki on intoutunut julkaisemaan soololevyn, joka sisältää hänen sydämensä musiikkia - eli suomalaista kansallisromantiikkaa harpulle sovitettuna. Suomi 100 -juhlavuoden logoa ei levyssä näy, mutta järvimaisemia ja luontokuvia senkin edestä.

  • Lyyristä suomalaista sielunmaisemaa

    24.03.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Idyllit, elegiat, pienet muistot, kukkaset, kehtolaulut, romanssit ja muut niin sanotut karakterikappaleet olivat romantiikan keskeisintä ohjelmistoa läpi 1800-luvun. Niitä sävelsivät kaikki, joskus enemmänkin ansainta- kuin taiteenteon tarkoituksessa, joskus taasen selvästi hetken hurmiossa, inspiraation vallassa. Koulutettujen säveltäjien määrän kasvaessa Suomessa 1800-luvun lopulla myös kotimaisia pieniä karakterikappaleita syntyi kiihtyvään tahtiin – ja niiden joukosta löytyy joitakin todellisia helmiä.

  • Humaani virtuoosi vuosikymmenten takaa

    11.12.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Historian muisti on valikoiva, ja välillä on syytä muistutella mieliin nimiä, jotka ansaitsevat tulla muistetuiksi. Pianotaiteilija Maire Halava opiskeli kotimaan konservatorio-opintojen jälkeen 1930-luvulla Keski-Euroopassa, muun muassa Pariisissa legendaarisen Nadia Boulangerin johdolla. Hänen humaani, lämmin virtuoosisuutensa sykähdyttää yhä, ja tuoreen kolmen CD:n kokoelman myötä pääsemme sukeltamaan 1950- ja 60-lukujen suomalaisen musiikkielämän huipulle.

  • Myöhäisromanttisia pianokonserttoja Satakunnasta

    01.04.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Selim Palmgrenin asema suomalaisen pianomusiikin historiassa on sen verran ainutlaatuinen, että jo yksin sen pitäisi riittää perusteluksi hänen pianokonserttojensa esittämiselle. Harvoin niitä kuitenkaan kuulee: porilaislähtöinen Palmgren on hädin tuskin yltänyt maininnalle yhtenä Sibeliuksen varjoon jääneistä. Epäkohtaa korjaamaan on ryhtynyt Palmgrenin kotikaupungin oma Pori Sinfonietta, yksi perinteisen kaupunginorkesterikenttämme pienemmistä toimijoista. Kulttuurin julkista rahoitusta uhkaavien näkymien keskellä on ilo huomata, että porilaiset tarttuvat kansalliseen tehtäväänsä antaumuksella.

  • Pikku markkinointivoimalla Palmgren-urkutyökin potkisi

    26.11.2015 Klassinen

    Levyarvio.

    Levyarvio.