Hyppää pääsisältöön

Malcolm Arnold

  • Puubisnestä Antwerpenista

    01.04.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Flanderista lähtöisin oleva Ensemble Houthandel on laadukas puhallinkvintetti, jonka toinen CD-levy keskittyy englantilais-amerikkalaiseen musiikkiin 1900-luvulta. Se on myös yksi monista nuorten, taitavien muusikoiden kamariyhtyeprojekteista, jonka täytyy eläkseen ja pärjätäkseen jatkuvasti porautua pintakerroksia syvemmälle ja keksiä uusia jekkuja. Viisikko vaikuttaa onnistuvan pyrkimyksissään uudella levyllään, joka ei nimestään huolimatta mene lainkaan puihin.

  • Kwai-joen silta

    17.02.2015 Yle Teema

    Seitsemän Oscarin klassikko sotavankien rakennustyöstä

    David Leanin ohjaamassa, seitsemän Oscaria voittaneessa sotaelokuvassa sotavangit rakentavat japanilaisille rautatiesiltaa Thaimaassa kunnianhimon sokaiseman brittiupseerin johdolla.