Hyppää pääsisältöön

Stefan Wallin

  • Perussuomalaiset: Puolustusvoimauudistus käsiteltävä uudelleen

    20.03.2012 Yle Uutiset

    Perussuomalaiset haluaa avata koko puolustusvoimauudistuksen uuteen valmisteluun. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö vaati tiistaina Ylen Aamu-tv:ssä asian uudelleen avaamista puolustusministeri Stefan Wallinia (r.) ympäröivän Dragsvik-kohun takia.

  • Varsinais-Suomen kuntarakenne puntarissa

    20.03.2012 Yle Uutiset

    Valtiovarainministeriön järjestämä kuntarakenneuudistuksen aluekierros kerää noin 400 maakunnallista vaikuttajaa Turun messukeskukseen. Tapahtumassa esitellään virkamiestyöryhmän helmikuussa julkistama malli, joka yhdisti Varsinais-Suomen 28 kuntaa viideksi eri selvitysalueeksi.

  • Suurmielenosoitus Wallinin erottamiseksi

    20.03.2012 Yle Uutiset

    Pohjoiskarjalaiset eivät anna periksi, vaan jatkavat Prikaatin puolustamista. Torstaiksi on suunnitteilla suurmielenosoitus Helsingissä.

  • Wallin ei aio erota, Dragsvik-päätös hallituksen käsissä

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) sanoi TV 1:n A-studiossa, ettei aio erota tehtävästään. Dragsvikin varuskunnan säilyttäminen voi tulla uudelleen käsiteltäväksi, jos hallitus niin haluaa ja jälkiviisaasti voi todeta, että päätöksen perusteluista olisi voinut kertoa jotain enemmän, Wallin totesi.

  • Vapaavuori: Puolustusvoimauudistuksen valmistelussa tyylivirhe

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jan Vapaavuoren mukaan puolustusvoimauudistuksen valmistelussa on tapahtunut tyylivirhe. Vapaavuori on harmissaan, että puolustusvoimauudistuksesta vellonut uutisointi on antanut aiheettomasti aineksia kielipoliittiseen kiistaan.

  • Calls for Defence Minister's resignation, Wallin denies wrongdoing

    19.03.2012 Yle News

    MPs from both government and opposition parties have demanded the resignation of Defence Minister Stefan Wallin following his admission that he had given political reasoning for saving the Swedish-speaking Dragsvik garrison in Tammisaari from closure.

  • Keskisuomalaiskansanedustajat tahtovat Wallinilta selityksen

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Kokoomuksen ja sdp:n keskisuomalaiset kansanedustajat vaativat selitystä puolustusministeri Stefan Wallinin toimista varuskuntauudistuksessa.

  • SDP:n Backman vaatii edelleen selvitystä hallitukselta

    19.03.2012 Yle Uutiset

    SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vaatii hallitusta selvittämään, onko hallituksen eduskunnalle varuskunta-asiassa antama tieto ollut oikeaa. Backmanin mukaan poliittinen harkinta ei hallituksessa voi olla vain yhden ministerin oikeus.

  • Wallin ei nauti enää kaikkien satakuntalaisedustajien luottamusta

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Yle Uutiset Satakunnan tavoittamista satakuntalaisista kansanedustajista perussuomalaisten Ari Jalonen vaatii suoraan puolustusministeri Stefan Wallinin eroa. Keskustan Timo Kalli sanoo, ettei Wallin enää nauti hänen luottamustaan. Kallin mukaan puolustusvaliokunnan tulisi nyt kuulla puolustushallituksen asiantuntijoita asiassa.

  • Demarikansanedustajat tuomitsevat Wallinin toiminnan

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan sosiaalidemokraattisten kansanedustajien Wallin-kannoissa on sävyeroja. Jukka Kärnä vaatii eroa, Suna Kymäläinen vetoaa ministerin kunniantuntoon, Anneli Kiljunen paheksuu poliittisen ohjauksen salailua Dragsvikin varuskunnan pelastamisessa.

  • Demarikansanedustajat tuomitsevat Wallinin toiminnan

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan sosiaalidemokraattisten kansanedustajien Wallin-kannoissa on sävyeroja. Jukka Kärnä vaatii eroa, Suna Kymäläinen vetoaa ministerin kunniantuntoon, Anneli Kiljunen paheksuu poliittisen ohjauksen salailua Dragsvikin varuskunnan pelastamisessa.

  • Mika Lintilä: Stefan Wallinille lähtöpassit

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Arvostelu puolustusministeri Stefan Wallinia kohtaan kiihtyy. Nyt keskustan kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) vaatii Yle Keski-Pohjanmaan kansanedustajahaastattelussa jo RKP:tä edustavan ministerin eroa. Lintilän mukaan Wallinin puheet ovat niin ristiriitaisia, ettei hänellä ole edellytyksiä jatkaa.

  • Wallin: Väärää tietoa ei annettu

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kiistää väitteet, että puolustusvoimauudistuksesta olisi annettu eduskunnalle väärää tietoa. Wallin muistuttaa, että uudistuksen valmistelu oli salaista eikä valmistelusta voinut aikoinaan käydä julkista keskustelua.

  • Katainen tukee yhä Wallinia

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on toistanut täyden tukensa puolustusministeri Stefan Wallinille (r.). Pääministeri Katainen ei usko, että puolustusvoimauudistuksen uudelleen käsittely toisi asiaan mitään uutta.

  • Perussuomalaisten Pietari Jääskeläinen vaatii Wallinin eroa

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Perussuomalaisten kansanedustaja ja Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pietari Jääskeläinen vaatii puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) eroa. Jääskeläisen mukaan Wallinin pitäisi tehdä itse johtopäätökset valehtelun vuoksi.

  • Wallinia vastaan puuhataan mielenosoitusta - alkusysäys Oinosen puheesta

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Puolustusministeri Stefan Wallinia (r.) vastaan kaavaillaan suurmielenosoitusta torstaille. Perussuomalaisten kuopiolaiskansanedustaja Pentti Oinosen mukaan sysäys tapahtumalle lähti hänen lauantaisesta puheestaan Kontiolahdella.

  • Anne Holmlund haluaa Wallinilta selvityksen

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Kokoomuksen kansanedustaja Anne Holmlund toivoo puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) kertovan pikaisesti, mitä varuskuntauudistuksen valmistelussa on todella tapahtunut. Holmlund itse pitäisi outona, ettei puolustusvoimat kävisi keskusteluja ministerin kanssa, kun on kyse näin suuresta rakenneuudistuksesta.

  • Tiilikainen: Onko tanssijalle viestittely vakavampaa kuin väärän tiedon antaminen?

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen syyttää puolustusministeri Stefan Wallinia eduskunnan harhaanjohtamisesta. Ministerit ovat joutuneet eroamaan pienemmistäkin rikkeistä, hän muistuttaa.

  • Keskustele: Toimiko puolustusministeri Wallin oikein Dragsvik-asiassa?

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kiistää Yle Uutisten haastattelussa, että eduskuntaa olisi johdettu harhaan puolustusvoimien joukko-osastojen lakkautuksista päätettäessä. Wallin myös sanoo, ettei hän näe mitään syytä erota tehtävästään, vaikka jotkut oppositioedustajat ovat sitä vaatineet.

  • Keskustele: Tarvitsevatko ruotsinkieliset varusmiehet oman varuskunnan?

    19.03.2012 Yle Uutiset

    Onko tarpeellista ylläpitää omaa erillistä varuskuntaa ruotsinkielisiä varusmiehiä varten, vai riittääkö heille oma joukko-osasto jossakin toisessa varuskunnassa?

Sivut