Hyppää pääsisältöön

Charlotte Rampling

  • Liliana Cavani ja Lina Wertmüller rikkoivat lasikattoja ja ohjasivat kohuelokuvia jo 1970-luvulla

    10.05.2019 Yle Teema

    Yöportieri sekä Rakkautta ja anarkiaa Teemalauantaissa.

    Kohua herättäneitä, pelottomia elokuvia ohjanneet Liliana Cavani, 86, ja Lina Wertmüller, 90, rikkoivat paksuja lasikattoja jo puoli vuosisataa sitten. Teemalauantai esittää heidän kuuluisimmat elokuvansa Yöportieri ja Rakkautta ja anarkiaa.

  • Jean-Michel Jarre: Matka ääniin – dokumentti elektronisen musiikin pioneerista

    18.10.2016 Yle Teema

    Tutkimusmatka musiikkiin, oppaana electronican supertähti.

    Dokumenttielokuva Oxygènellä maailmanmaineeseen nousseesta elektronisen musiikin pioneerista, ranskalaisesta Jean-Michel Jarresta. Hän kertoo lapsuudestaan ja filosofiastaan sekä taltioi uutta musiikkia Electronica-albumeilleen alan suurimpien nimien kanssa.

  • Melankolia, maailmanloppu ja Lars von Trier Teemalauantaissa 13.2.

    08.02.2016 Yle Teema

    Provokaattori Trier teki seesteisen elokuvan maailmanlopusta

    Teemaillassa nähdään tanskalaisen elokuvan ikuisen kauhukakaran kypsin elokuva. Melankolia kertoo masennuksesta ja maailmanlopusta, pääosissa Kirsten Dunst, Charlotte Gainsbourg, Alexander Skarsgård, Kiefer Sutherland, Charlotte Rampling ja John Hurt. Elokuvan jälkeen on vuorossa Lars von Trierin avomielinen haastattelu. Aivan illan aluksi kuullaan Festivaalipuhetta Melankoliasta.

  • Kultainen Karhu iranilaisohjaajalle

    14.02.2015 Yle Uutiset

    Jafar Panahin elokuva Taksi palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Kultainen Karhu -palkinnolla.

  • Melancholian vahva tunnelma tekee vaikutuksen

    03.06.2011 Yle Uutiset

    Ohjaus: Lars von Trier Alkuperämaa: Tanska, Ruotsi, Ranska 2011 Pääosissa: Kirsten Dunst, Charlotte Gainsbourg, Kiefer Sutherland, Charlotte Rampling, John Hurt, Alexander Skarsgård, Stellan Skarsgård K-11