Hyppää pääsisältöön

mesenaatit

  • Joukkorahoituskampanja onnistui – Pelattava museo perustetaan Tampereelle

    20.08.2015 Yle Uutiset

    Suomen pelimuseon joukkorahoituskampanja on saavuttanut tavoitteensa. Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektina syntyvä pelimuseo avataan Tampereen Vapriikissa runsaan vuoden kuluttua.

  • Suomalaiset pelit ansaitsevat oman museon – osa rahoista kerätään pelaajilta

    31.03.2015 Yle Uutiset

    Muistatko vielä Uuno Turhapuro muuttaa maalle –pelin? Tampereelle avataan ensi vuonna pelimuseo, jossa pääsee verestämään muistoja Uunosta ja muista suomalaisen pelihistorian merkkipaaluista.

  • Hitlerin maalaus huutokaupataan

    24.03.2015 Yle Uutiset

    Pienen taulu alkuhinta on 30 000 dollaria. Teos on maalattu 1920-luvun puolivälissä.

  • Ilmakitarapatsaalle rahaa – tavoitteena koko kansan kokoontumispaikka

    27.02.2015 Yle Uutiset

    Oululaisten toimittajien Soile Suvannon ja Marko Siekkisen idea ilmakitarapatsaan hankkimisesta Ouluun on edennyt. Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Suvannolle ja Siekkiselle hankkeeseen apurahan.

  • Harhailuretken kuvista syntyi Uuden Maan Sanomat

    26.02.2015 Yle Uutiset

    Palkittu valokuvaaja Touko Hujanen laittoi harhailun keskiöön ja toteutti erikoisen kuvausmatkan Uudellamaalla. Harhailuretken kuvista Hujanen teki Uuden Maan Sanomat-lehden. Ostajat lehti löysi mesenaatti.fi sivuston kautta. Hujanen keräsi yhteisörahoituksella noin 16 000 euroa.

  • Tältä näyttää uusi Amos Andersonin taidemuseo

    20.01.2015 Yle Uutiset

    Amos Andersonin taidemuseo julkisti tarkentuneet havainnekuvat ja piirustukset Lasipalatsiin ja sen alle sijoittuvasta uudesta taidemuseosta. Museon rakennustyöt alkavat syksyllä, ja ovet on tarkoitus avata yleisölle vuonna 2018.

  • Liisa Hovinheimo: Lallukoiden jäljillä

    22.12.2014 Yle Teema

    Lallukan talo, Viipurin kirjasto ja Lallukan taiteilijakoti syntyivät Juho ja Maria Lallukan perintönä. Karjalaiset Lallukat olivat itsenäistyvän Suomen merkittäviä kauppiaita ja taidemesenaatteja. Mie maksan! Lallukan perintö -dokumentin ohjaaja Liisa Hovinheimo kirjoittaa ohjelman taustoista.

  • Nämä Tiernapojat pistivät kaiken uusiksi

    18.12.2014 Yle Uutiset

    Tiernapoikia on versioitu kautta aikojen. Heavy-Tiernapojat sovittivat tutun kertomuksen uusilla melodioilla ja tukevilla heviriffeillä.

  • Taidetta ja mesenaatteja

    30.10.2014 Yle Teema

    Dokumentteja Suomen taiteen mesenaateista.

    Karjalaiset Lallukat olivat itsenäistyvän Suomen merkittäviä taidemesenaatteja. Muotikauppias Sara Hildén onnistui 1960-ja 70-luvulla luomaan yhteydet taiteen huippuihin.

  • Koitsanlahden Hoville haluttaisiin oma säätiö

    08.10.2014 Yle Uutiset

    Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen puheenjohtaja Antti Vanhanen sanoo, että Koitsanlahden ylläpitäjäksi on harkittu vastaavaa säätiötä kuin Kotkaniemellä on Luumäellä.

  • Maallisia huolia taiteilijan taivaassa – Lallukan asukkaat joutuvat remonttievakkoon

    11.09.2014 Yle Uutiset

    Helsingin taitailijakoti Lallukan asukkaat valmistautuvat muuttoon talon peruskorjauksen tieltä. Remontin hinnaksi on arvioitu kymmentä miljoonaa, josta kaksi kolmasosaa maksavat valtio ja Helsingin kaupunki. Puuttuvaa summaa etsitään nyt säätiöiltä ja ja yksitisiltä mesenaateilta.

  • Tavikset rahoittivat Lahden korttelijuhlan

    16.08.2014 Yle Uutiset

    88 tavallista ihmistä antoi omastaan, lahjoitti yhteensä 1 660 euroa ja mahdollisti koko perheen korttelijuhlan. Lahti Blockpartyn perjantai-illassa soi yhteisöllisyyden sävel.

  • Tee se itse -kulttuuri on jo täällä

    30.07.2014 Yle Uutiset

    Luovien alojen joukkorahoitus kasvattaa suosiotaan. Internetin ja sosiaalisen median luomien verkostojen avulla rahoitetaan nyt monia kulttuuri- ja media-alojen hankkeita.

  • Säätiö Nuutajärven tueksi

    30.05.2014 Yle Uutiset

    Pirkanmaalla sijaitsevan Nuutajärven lasikylän tueksi perustetaan säätiö. Mesenaatteja aletaan etsiä sekä teollisuudesta että yksityishenkilöistä.

  • Tampere Film Festival käynnistyy 450 elokuvan voimin

    05.03.2014 Yle Uutiset

    Tampereen Filkkareilla koetaan viiden päivän ajan lyhytelokuvan taikaa. Keskiviikkona alkaa myös elokuvajuhlien kotimainen ja kansainvälinen kilpailu.

  • Nimekkäiden kulttuurihenkilöiden asuttama Lallukan taiteilijakoti etsii epätoivoisesti remonttirahaa

    09.01.2014 Yle Uutiset

    Helsingin Töölössä sijaitseva Lallukan taiteilijakoti valmistautuu mittavaan peruskorjaukseen. Lallukassa on asunut merkittäviä taiteilijoita Tauno Palosta Tove Janssoniin. Jos remonttirahoja ei saada kokoon, taiteilijakodin toiminta uhkaa loppua.

  • Kulttuuri kaipaa yksityisten lahjoittajien rahaa

    18.12.2013 Yle Uutiset

    Kulttuurin sponsorointi pohjaa suurten säätiöiden ja yritysten rahalle. Kulttuuritahoja kiinnostaa kuitenkin yhä enemmän myös tavallisten kulttuurin kuluttajien osallistuminen taiteellisen työn taloudelliseen tukemiseen.

  • Amos Andersonin museohankkeelle täysi tuki

    05.09.2013 Yle Uutiset

    Amos Andersonin taidemuseon hanke rakentaa uusi museokokonaisuus Helsingin keskustaan saa kaupunginhallituksen selvän enemmistön kannatuksen. 50 miljoonan euron uusi museo rakennettaisiin Lasipalatsin aukion alle.

  • Yhteisörahoitus kiinnostaa kulttuurialaa

    02.09.2013 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa neljä vuotta sitten lanseerattu yhteisörahoitusmalli on levinnyt myös Suomeen. Siitä ovat olleet erityisen kiinnostuneita kulttuurin pienet toimijat.

  • Finns sweet on salt despite health warnings

    25.08.2013 Yle News

    Finns’ appetite for salt continues to exceed international recommendations. Finnish men in particular use up to twice as much salt as recommended by the World Health Organization. The majority of salt in our food however doesn’t come from our kitchens.

Sivut