Hyppää pääsisältöön

Eritrea

  • Etiopian hallitusta syytetään nälänhädästä

    24.07.2007 Yle Uutiset

    Etiopian itäosassa, Ogadenin alueella toimivat kapinalliset sanovat Etiopian hallituksen aiheuttavan Ogadeniin tahallisesti nälänhädän. Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ja läntiset diplomaatit ovat olleet huolissaan Ogadenin siviilien joutumisesta sotarikosten uhreiksi.

  • Siirtolaisia hukkunut jälleen Välimereen

    30.06.2007 Yle Uutiset

    Yhdentoista ihmisen uskotaan hukkuneen Maltan ja Libyan välillä heidän pyrkiessään laittomina siirtolaisina Eurooppaan. 20 muuta pelastui, kun islantilainen troolari pelasti siirtolaiset merestä. Eritreasta, Etiopiasta, Somaliasta ja Nigeriasta lähtöisin olleiden siirtolaisten vene oli kaatunut kovassa merenkäynnissä.

  • Etiopia varustaa joukkoja Eritreaa vastaan

    28.06.2007 Yle Uutiset

    Etiopia varustaa armeijaansa Eritreaa vastaan. Etiopian pääministeri Meles Zenawi on sanonut pelkäävänsä Eritrean välitöntä hyökkäystä ja että sotilaallinen varustautuminen on tarpeellista sen torjumiseksi.

  • Etiopia syyttää Eritreaa öljykenttähyökkäyksestä

    25.04.2007 Yle Uutiset

    Etiopia syyttää Eritreaa tiistaisesta öljykentälle tehdystä hyökkäyksestä, jossa kuoli yli 70 ihmistä. Etiopian viranomaisten mukaan hyökkääjät olivat pukeutuneet Eritrean armeijan univormuihin.

  • Eritrea kieltää naisten ympärileikkaukset

    05.04.2007 Yle Uutiset

    Itäafrikkalainen Eritrea on kieltänyt naisten ympärileikkaukset. Hallituksen lausunnon mukaan kaikki, jotka pyytävät, yllyttävät tai muuten ottavat osaa ympärileikkaukseen, saavat joko tuntuvat sakot tai jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen.

  • Siepatut eurooppalaiset vapautettu Etiopiassa

    13.03.2007 Yle Uutiset

    Viisi Etiopiassa siepattua länsieurooppalaista on vapautettu. Iso-Britannian ulkoministerin Margaret Beckettin mukaan vajaat kaksi viikkoa sitten siepattu ryhmä vapautettiin aamulla hyväkuntoisena Eritreassa.

  • Yhdysvallat listasi pahimmat ihmisoikeuksien rikkojat

    06.03.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain ulkoministeriö on julkaissut vuosittaisen katsauksensa ihmisoikeuksien tilaan maailmassa. Raportin mukaan sota Darfurin alueella Sudanissa on tällä hetkellä maailman pahin ihmisoikeusrikos.

  • Siepattuja etiopialaisia löytyi Eritrean rajalta

    04.03.2007 Yle Uutiset

    Osa Etiopiassa tällä viikolla siepattujen brittituristien etiopialaisista oppaista ja autonkuljettajista on löytynyt.

  • Etiopiassa on siepattu lisää matkailijoita

    03.03.2007 Yle Uutiset

    Etiopiassa on siepattu lisää matkailijoita, kertovat viranomaiset. Heidän mukaansa siepatussa ryhmässä on viisi eurooppalaista ja 13 etiopialaista. Etiopian paikallishallinnon johtaja syyttää sieppauksista naapurimaan Eritrean sotilaita. Eritrea kuitenkin kiistää syytökset jyrkästi.

  • Darfurin tilanteesta neuvotellaan Libyassa

    21.02.2007 Yle Uutiset

    Sudanin johdon ja Darfurin alueen kapinallisten odotetaan keskiviikkona istuvan neuvottelupöytään Libyassa.

  • UNICEF pyytää rahaa hiljaisiin katastrofeihin

    29.01.2007 Yle Uutiset

    YK:n lastenavun järjestö UNICEF pyytää niin sanottujen hiljaisten katastrofien hoitamiseen lahjoittajilta yli 600 miljoonaa dollaria. Järjestön mukaan apua tarvitaan maihin, joissa on pitkä humanitaarinen katastrofi ja joissa avustustyö takkuaa varojen puutteessa.

  • Saksa: Päärooli Somaliassa afrikkalaisjoukoille

    03.01.2007 Yle Uutiset

    EU:n puheenjohtajamaan Saksan ulkoministeri Frank-Walker Steinmeier sanoi, että mahdollisen Somaliaan lähetettävien kansainvälisten rauhanturvajoukkojen pitäisi tulla lähinnä Afrikasta.

  • Afrikan sotakartta muuttui

    15.12.2006 Yle Uutiset

    Afrikan konfliktien osalta vuosi toi sekä toivoa että pettymyksiä. Kongon demokraattisessa tasavallassa järjestettiin 45 vuoteen ensimmäiset demokraattiset vaalit ja Ugandan pitkän sodan rauhanneuvottelut alkoivat. Darfurin ja Somalian konfliktit sen sijaan jatkuivat ja uhkasivat myös naapurimaita. Aivan vuoden lopussa Somaliassa puhkesi täysi sota.

  • Somalian kriisi uhkaa laajeta alueelliseksi

    12.12.2006 Yle Uutiset

    Afrikan sarvessa sijaitsevan Somalian kriisi on vaarassa laajeta alueelliseksi konfliktiksi. Somalian islamistit uhkaavat Etiopiaa täysimittaisella sodankäynnillä, ellei Etiopia viikon kuluessa vedä joukkojaan Somaliasta.

  • Eritrea aikoo suojella koko rannikkonsa

    12.12.2006 Yle Uutiset

    Itäafrikkalainen Eritrea aikoo suojella koko rannikkonsa ensimmäisenä maana maailmassa. Tavoitteena on taata vielä varsin koskemattoman rannikon kestävä ja tasapainoinen kehitys.

  • Taistelut jatkuvat Somaliassa

    09.12.2006 Yle Uutiset

    Somaliassa taistelut Etiopian tukeman väliaikaishallituksen ja islamistien välillä ovat jatkuneet. Yhteenoton pelätään kehittyvän täysimittaiseksi sodaksi, johon sekaantuisivat myös naapurimaat Etiopia ja Eritrea.

  • Punainen Risti kieltäisi rypälepommit

    06.11.2006 Yle Uutiset

    Kansainvälinen Punainen Risti vaatii rypälepommien kieltämistä. Järjestön mukaan pommit ovat epätarkkoja ja epäluotettavia ja ne tulisi kieltää välittömästi.

  • Somalian rauhanneuvottelut epäonnistuivat

    01.11.2006 Yle Uutiset

    Sudanin pääkaupungissa Khartumissa käydyt neuvottelut Somalian väkivaltaisuuksien lopettamiseksi on lopetettu. Vaikutusvaltainen islamistiliike ja hallituksen edustajat päätyivät umpikujaan rauhantunnusteluissa.

  • YK-raportti: Somaliassa tuhansia naapurimaiden sotilaita

    27.10.2006 Yle Uutiset

    Somalian tulehtuneeseen tilanteeseen on sekaantunut tuhansia Etiopian ja Eritrean sotilaita, kertoo uutistoimisto AP. Tieto perustuu YK:n salaiseen raporttiin, jonka AP on saanut käsiinsä.

  • Somalian islamistikapinallisille toimitetaan aseita?

    19.10.2006 Yle Uutiset

    Eritrea käy Etiopian kimppuun aseistamalla Somaliaa hallitsevia islamistikapinallisia, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja.

Sivut