Hyppää pääsisältöön

Marimekko

  • Selfieteokset kiinnostavat – suomalainen somenäyttely seuraavaksi Saksaan

    29.05.2015 Yle Uutiset

    Suomi on tunnettu lähinnä perinteikkäämmästä designista, kuten Marimekon kuoseista ja Aalto-maljakoista, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet. Viime vuonna Helsingin Valokuvataiteen museossa esillä ollut näyttely on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

  • Muotitaiteen professori: Suomi jättää nuoret muotikyvyt hyödyntämättä

    22.05.2015 Yle Uutiset

    Suomalainen vaateteollisuus ei hyödynnä nuoria kykyjään riittävästi, arvioi Aalto-yliopiston muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen. Suomalaisella muodilla on maailmalla kova noste erityisesti nuorten suunnittelijoiden myötä, mutta yritykset eivät anna riittävästi tilaa lupaaville kyvyille innovoida uutta.

  • Paavo Halosen taiteen ymmärtämiseen ei tarvita Wikipediaa

    20.05.2015 Kulttuuri

    Paavo Halonen työstää teoksiaan kierrätysmateriaaleista.

    Kuvataitelija, kuosisuunnittelija Paavo Halonen työstää teoksiaan kierrätysesineistä ja luonnonmateriaaleista. Taideteoksiksi taipuvat niin ystävien saksitut hiukset, puunoksat kuin täytetyt eläimet. Kuvataiteilijan työn ohessa hän suunnittelee kuoseja Marimekolle. ”Ihmisen päällä vaatekuosista tulee veistos”.

  • Finnwatch: Marimekko, Iittala improved Thailand factory conditions

    19.05.2015 Yle News

    The corporate watchdog Finnwatch says that conditions at the glass manufacturing plant of design companies Marimekko and Fiskars Iittala have improved since a 2013 report that claimed safety and work conditions were poor.

  • Marimekolle ja Iittalalle tuotteita tehnyt tehdas paransi otteitaan

    19.05.2015 Yle Uutiset

    Suomalaisia design-tuotteita tuottavan thaimaalaisen tehtaan työolot ovat parantuneet selvästi, ilmenee Finnwatchin seurantaraportista.

  • Marimekko reports losses in Q1, but sales numbers up

    12.05.2015 Yle News

    Finnish textile and clothing design company Marimekko said it made a loss of 1.3 million euros in its first quarter report for 2015. The company's CEO said the losses were "in line with expectations."

  • Marimekko tappiolla verkkomyynnistä huolimatta

    12.05.2015 Yle Uutiset

    Yrityksen liikevaihto kasvoi vuoden ensineljänneksellä. Asiaan vaikutti muun muassa vahva dollari.

  • Ristomatti Ratia ja Kertun kaalilaatikko

    09.04.2015 Puoli seitsemän

    Armi Ratia johti Marimekkoa ja Kerttu Mäntykivi keittiötä.

    Armi Ratia johti Marimekkoa ja Kerttu Mäntykivi keittiötä.

  • Poliisi etsii 91-vuotiasta Irmaa Turussa

    01.04.2015 Yle Uutiset

    Muistisairas nainen katosi Kerttulin vanhainkodista keskiviikkona.

  • Minna Haapkylä haluaa elokuvat Tove Janssonista ja Minna Canthista

    20.03.2015 Yle Uutiset

    Minna Haapkylä näyttelee pääosaa Jörn Donnerin ohjaamassa elokuvassa Marimekon perustajasta Armi Ratiasta. Haapkylä aikoo tulevaisuudessa tuottaa elokuvia naisyleisölle ja haaveilee näyttelijänä toimintarooleista.

  • Pyörätuolilla liikkuvat kaipaavat parempia ja muodikkaampia vaatteita – Suomessa vain muutamia ammattitekijöitä

    19.03.2015 Yle Uutiset

    Liikuntarajoitteiset kaipaavat lisää heille sopivia vaatteita. Esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvilla on vaikeuksia löytää sopivaa vaatetusta. Helppokäyttöisellä vaatetuksella voitaisiin myös säästää hoitokustannuksissa.

  • Armi Ratian hämmästyttävät juhlat

    18.03.2015 Kulttuuri

    Radio 1:n Filmiryhmä tapasi Minna Haapkylän ja Jörn Donnerin

    "Jos mä joskus alkaisin, herra paratkoon en sitä tee, kertomaan Armin juhlista todellisia tarinoita juorulehdille tai vastaaville, niin siinä sitä olisi aika hämmästyttäviä juttuja." Näin totesi Armi elää! -elokuvan ohjaaja Jörn Donner Yle Radio 1:n Filmiryhmälle.

  • Donnerin elokuvan Armi on itsetuhoinen naukkailija

    13.03.2015 Kulttuuri

    "Armi yritti naida minut. Ei hän siinä onnistunut, mutta ystävyytemme sälyi silti", ohjaaja Jörn Donner kertoo suhteestaan Armi Ratiaan. Fiktiivinen Armi Elää -elokuva kuvaa Marimekon vaiheita ja Armin paikoin onnetontakin elämää.

  • Armi Ratialle oma nimikkopuisto

    11.03.2015 Yle Uutiset

    Marimekko Oy:n perustajana ja suomalaisen designin edelläkävijänä tunnettu Armi Ratia saa oman nimikkopuiston Kaivopuistoon. Asiasta päätti kaupunkisuunnittelulautakunta eilen. Nimettävästä puistosta on tähän asti epävirallisesti käytetty muun muassa nimityksiä Myllykallio tai Myllymäki.

  • Kaivopuistoon halutaan Armi Ratia -puisto

    09.03.2015 Yle Uutiset

    Marimekon perustajan nimikkopuisto tulisi meren äärelle Olympiarantaan, Eteläsataman ja Tallink Silja -terminaalin läheisyyteen. Puisto on jo nyt olemassa osana Kaivopuistoa, mutta sillä ei ole ollut virallista nimeä.

  • Designtalon uusi vetäjä: Suomi on Marimekon sydämessä

    12.02.2015 Yle Uutiset

    Marimekon toimitusjohtajaksi nimitetty Tiina Alahuhta-Kasko korostaa, että Suomi pysyy jatkossakin yhtiön kivijalkana. Alahuhdan mukaan hänen tavoitteenaan on tehdä yhtiöstä yhä kannattavampi ja saavuttaa entistä vahvempi jalansija maailmalla.

  • Marimekko leadership rejigged

    12.02.2015 Yle News

    The iconic Finnish fashion label Marimekko is getting a new CEO. Tiina Alahuhta-Kasko steps into the position after the annual general meeting on April 9.

  • Marimekko myllää johtoaan – yhtiölle uusi toimitusjohtaja

    12.02.2015 Yle Uutiset

    Marimekko saa uuden toimitusjohtajan. Tiina Alahuhta-Kasko ottaa tekstiili- ja vaatelusalan merkkiyhtiön vetämisen vastuulleen 9. huhtikuuta pidettävän yhtiökokouksen jälkeen.

  • Jörn Donner teki elokuvan Marimekon perustajasta – "Tositarina on vielä synkempi"

    02.02.2015 Yle Uutiset

    Armi elää! sai maailmanensi-iltansa lauantaina Göteborgin elokuvajuhlilla. Donner kertoo Yle Uutisten haastattelussa, ettei hän halunnut tehdä perinteistä elämäkertaelokuvaa. Hän kertoo myös, ettei hän ole enää tuottajana Lauri Törhösen kaavaillussa Mannerheim-elokuvassa.

  • Foreign design luminaries call for new Finnish triumphs

    01.02.2015 Yle News

    Giants of the design magazine world have been visiting Finland this week. They say that young designers here ought to break away from the “golden age” of Finnish design and branch out more bravely. The visiting top players name copying as the biggest threat to international design.

Sivut