Hyppää pääsisältöön

Markus Selin

  • Uusia kaupunkeja mukaan taisteluun Lordi-elokuvan ensi-illasta

    26.10.2007 Yle Uutiset

    Lordi-elokuvan maailmanensi-ilta menee kaupunkien väliseksi kamppailuksi. Tuottaja Markus Selinin mukaan Lordi elokuvan ensi-illan isännöinnistä kiinostuneita kaupunkeja on ilmoittaunut jo yhteensä kuusi.

  • Tuotantosulku uhkaa myös Mannerheim-elokuvan toteuttamista

    28.09.2007 Yle Uutiset

    Kotimaisen elokuvan tuotantosulku uhkaa kaataa Suomen historian kalleimman elokuvan toteuttamisen. Pitkään vireillä olleen Mannerheim-elokuvan tekeminen vähintäänkin lykkääntyy, mikäli kotimaiselle elokuvalle ei osoiteta ensi vuodeksi alan tuottajien vaatimaa lisärahaa.

  • Lordin kauhuelokuvan kuvaukset loppusuoralla

    19.06.2007 Yle Uutiset

    Lordi-yhtyeen kauhuelokuvan kuvaukset ovat loppusuoralla. Helmikuussa ensi-iltansa saavan elokuvan tekeminen maksaa suomalaisittain paljon: neljä miljoonaa euroa.

  • Markus Selinille syytteitä

    19.04.2007 Yle Uutiset

    Elokuvatuottaja Markus Selin saa syytteet törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta. Helsingin käräjäoikeus päättää tapauksen käsittelyajankohdan ensi kuussa.

  • Markus Selinille syytteet velallisen epärehellisyydestä

    19.04.2007 Yle Uutiset

    Elokuvatuottaja Markus Selin saa syytteet törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja törkeästä velallisen petoksesta, Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan. Tapauksen käsittelypäivämäärä päätetään toukokuussa.

  • Suomifilmin kultasormi Markus Selin

    29.01.2007 Elävä arkisto

    Markus Selinin isä omisti elokuvateatterin. Hänestä itsestään tuli yksi Suomen johtavista filmituottajista, "koska en muuta osaa".

  • Rennyn Jäätävä polte markkinoille 1985

    17.10.2006 Elävä arkisto

    Elokuvaan liittyi runsaasti oheistuotteita

    Ohjaaja Renny Harlinin ja tuottaja Markus Selinin elokuvaa markkinoitiin oheistuotekampanjalla, jonka kaltaiseen ei 1980-luvun Suomessa ollut totuttu.

  • Lordi-juhlassa tavoitellaan karaoken ME:tä

    25.05.2006 Yle Uutiset

    Euroviisut voittaneesta Hard Rock Hallelujah -kappaleesta on valmistunut ensimmäinen karaoke-dvd. Lordin perjantaisessa kansanjuhlassa tavoitellaankin nyt uutta karaokelaulun maailmanennätystä.

  • Lordi-juhlassa tavoitellaan karaoken ME:tä

    25.05.2006 Yle Uutiset

    Euroviisut voittaneesta Hard Rock Hallelujah -kappaleesta on valmistunut ensimmäinen karaoke-dvd. Lordin perjantaisessa kansanjuhlassa tavoitellaankin nyt uutta karaokelaulun maailmanennätystä.

  • The 'Jussi' Finnish Film Awards 2006

    06.02.2006 Yle News

    The Finnish film industry’s 2006 ‘Jussi’ awards give out a record number of prizes for just one film.

  • Matti-elokuvan avajaisviikonloppu yleisömenestys

    13.01.2006 Yle Uutiset

    Kotimaisen elokuvavuoden avannut mäkihyppääjä Matti Nykäsestä kertova elokuva on ollut ensimmäisenä esitysviikonloppunaan yleisömenestys. Elokuvan näki kolmen päivän aikana 92 000 katsojaa. Perjantaina elokuvateattereihin tullutta filmiä esitetään 75 kopiona, mikä on enemmän kuin millään tähän asti Suomessa esitetyllä elokuvalla.

  • Selling With Subliminal Sex

    07.11.2005 Yle News

    Subliminal pictures of a sexual nature have been discovered in trailers for a popular domestic movie.

  • Paha maa palkinto moskovassa

    26.06.2005 Yle Uutiset
  • Louhimies ja Selin sopuun Paha maa -kiistassa

    07.12.2004 Yle Uutiset

    Elokuvaohjaaja Aku Louhimies ja tuottaja Markus Selin ovat päässeet sopimukseen kiistassaan Paha maa -elokuvan esitysversiosta. Kiista ehti jo mennä Helsingin käräjäoikeuteen.

  • Louhimiehen ja Selinin kiista käräjille

    03.12.2004 Yle Uutiset

    Kiista ohjaaja Aku Louhimiehen tekeillä olevasta elokuvasta on mennyt oikeuteen asti. Aku Louhimiehen ja tuottaja Markus Selinin erimielisyydet Paha maa -elokuvan leikkauksesta tulivat julkisuuteen pari viikkoa sitten.

  • Pop-uutiset 1.12.

    01.12.2004 Yle Uutiset
  • Kari Sohlberg sai elokuva-Finlandian

    13.11.2004 Yle Uutiset

    Kuvaaja Kari Sohlberg on saanut vuoden 2004 elokuvataiteen Finlandia-palkinnon. 10 000 euron suuruinen palkinto myönnettiin lauantaina ensimmäisen kerran.

  • Ravintola-ammattilaiset kokoontuivat Luostolle

    14.08.2003 Yle Uutiset

Sivut