Hyppää pääsisältöön

Paavo Berglund, kapellimestari

  • Oboisti Aale Lindgren musisoi rennosti ja rakkaudella – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    17.11.2019 Klassinen

    Onnittelemme syntymäpäivänä 17. marraskuuta!

    Aale Lindgren on tehnyt mittavan 43 vuoden uran Helsingin kaupunginorkesterin oboistina. Yleisön suosikki on opittu tuntemaan reiluna ja huumorintajuisena muusikkona sekä romanikulttuurin puolestapuhujana.

  • Maestro Sakari Oramo palaa kotiin kapellimestarien kouluttajaksi – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    26.10.2019 Klassinen

    Onnittelemme syntymäpäivänä 26. lokakuuta!

    Kapellimestari Sakari Oramo aloittaa tammikuussa 2020 Sibelius-Akatemian orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professorina. Akatemialla ollaan syystä onnellisia; on poikkeuksellista, että Oramon kaltainen kansainvälinen ja kysytty kapellimestari ottaa kutsun vastaan ja omistautuu viideksi vuodeksi koulutukselle.

  • Sibelius-kapellimestari Paavo Berglundin salaisuus – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    14.04.2019 Klassinen

    Muistamme syntymäpäivänä 14. huhtikuuta.

    Kapellimestari Paavo Berglundin kausi Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina 1960-luvulla aloitti Suomessa uudenlaisen orkesterikulttuurin. Berglund tutki tarkkaan partituureja, harjoitutti perusteellisesti orkesteria ja loi merkittävän kansainvälisen uran Sibelius-kapellimestarina.

  • Konserttimestarien konserttimestari Tero Latvala

    21.11.2015 Klassinen

    Tero Latvala on Ylen asiantuntija Sibelius-viulukilpailussa.

    Tero Latvala, viulutaiteilija ja -pedagogi on Ylen asiantuntija kaikissa Sibelius-viulukilpailun 2015 radiolähetyksissä. Latvala kuuntelee herkällä korvalla kaikki kilpailuesitykset Konservatorion alku- ja välieristä Musiikkitalon finaaleihin. Yle Radio 1:n suorissa lähetyksessä hän kertoo, mitä kuuli ja ketkä viulistit erottuvat joukosta.

  • Kullervo-sinfonia ja amerikkalaiset

    16.12.2014 Klassinen

    Polyteknikkojen kuoro halusi esittää Kullervon vuonna 1950.

    Ollakseen teos, jota esitettiin vielä harvakseen 1900-luvulla, Kullervolla, Jean Sibeliuksen ensimmäisellä ja ainoalla kuorosinfonialla on yllättävän monia amerikkalaisia kytkentöjä. Kuten hyvin tiedetään, Kullervolla on varsin rajallinen esityshistoria verrattuna säveltäjän muihin sinfonioihin. Säveltäjä itse johti sen ensiesityksen huhtikuun 28. päivänä 1892, ja esitys uusittiin seuraavana päivänä. Seuranneena vuonna 1893 teos kuultiin vielä kolme kertaa Helsingissä - kunnes Sibelius veti teoksensa pois julkisuudesta.

  • Suvereeni Sakari Oramo

    10.11.2014 Klassinen

    Suvereeni kapellimestari Sakari Oramo henkilökuvassa.

    Sakari Oramo palaa maailmalta Musiikkitaloon johtamaan kolmea eri orkesteria, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri on vuorossa 16.11., Helsingin kaupunginorkesteri 17.-18.12. ja Radion sinfoniaorkesteri 29.1.2015. Miten Oramosta tuli kansainvälinen huippukapellimestari ja mitä hänelle kuuluu nyt?

  • Lintu signs on to lead RSO through 2018

    28.04.2014 Yle News

    The contract of Finnish Radio Symphony Orchestra's Chief Conductor Hannu Lintu has been extended by two years until 2018. Lintu has been hailed by his RSO colleagues as a top-flight musician and a charismatic media personality.

  • Hannu Lintu johtaa RSO:ta vuoteen 2018

    27.04.2014 Yle Uutiset

    Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu jatkaa tehtävässään vuoteen 2018. Lintua kehutaan talon sisällä sekä huippumuusikoksi että vahvaksi mediapersoonaksi.

  • Perinteet kunniassa Norssissa

    07.10.2013 Elävä arkisto

    Aikamatka perinteikkääseen kouluun Helsingin Ratakadulle

    Millaista on koulunkäynti "vanhassa koulussa, joka ei vanhene vanhetessaan"? Yksi maamme vanhimmista kouluista, ikinuori Helsingin normaalilyseo on uhmannut aikaa ja pitänyt klassillisen opinahjon perinteistä kiinni jo vuodesta 1867.

  • 10-vuotias Sakari Oramo katseli Paavoa telkkarissa pelonsekaisin tuntein

    25.04.2012 Klassinen

    Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarilla Sakari Oramolla on lukuisia muistoja Paavo Berglundista. Varhaisin on 1970-luvulta, jolloin kymmenvuotias Sakari katseli pelonsekaisin tuntein Paavon äärimmäisen tuimaa kasvokuvaa telkkarissa...

  • Ota nyt sitten ne kuvasi!

    25.04.2012 Klassinen

    Paavo Berglund ei voinut sietää kuvaajia.

    Musiikkitalon pääaulan valokuvanäyttelyssä 23.4.-25.5.2012 on esillä toinen toistaan hienompia muotokuvia kapellimestari Paavo Berglundista. Muusikkojen kertomusten mukaan on olemassa kuitenkin yksi ammattikunta, jota Berglund ei voinut sietää - kuvaajat!Paavo Berglundin vastenmielisyys kuvaajia kohtaan käy ilmi usemmastakin muusikon puheenvuorosta. Helsingin kaupunginorkesterin kontrabasisti Jorma Katrama ja viulisti Jaakko Santasalo muistavat, kuinka Paavo keskeytti koko orkesterin soiton, jotta "kuvaaja ottaisi nyt sitten ne kuvansa!". Radion sinfoniaorkesterin alttoviulisti Ilari Angervo muistaa, kuinka Paavo "ei kuvia kumarrellut" tehdessään yhteistyötä TV-kuvausryhmän kanssa. Millaista oli tehdä työtä kameran toisella puolella? Berglundista vuonna 1979 tv-dokumentin Yleisradiolle kuvannut Arto Kaivanto, henkilökuvan ja monien TV-konserttien ohjaaja Aarno Cronvall ja valokuvaaja Stefan Bremer muistelevat työskentelyään maestron kanssa. Viimeisenä työskentelystä kapellimestarilegendan kanssa kertoo kirjeessä australialainen valokuvaaja Philip Blenkinsop.

  • Perheenjäsenet muistelevat Paavo Berglundia

    23.04.2012 Klassinen

    Kirsti Berglund muistelee kapellimestaripuolisoaan.

    Rouva Kirsti Berglund muistelee kapellimestaripuolisoaan, Juha "Pokku" Berglund, Liisa Kylmänen ja Eeva Berglund kertovat isästään...

  • Pissahätäiset jänikset ja muita tarinoita Paavo Berglundista

    23.04.2012 Yle Uutiset

    Kapellimestari Paavo Berglundin muistoa kunnioitetaan valokuvanäyttelyllä sekä Yle Klassisen kokoamalla videosarjalla.

  • Juhlamokat omasta takaa, lentosuukkoja ja muita tarinoita

    21.04.2012 Klassinen

    Paavo Berglundista kerrotaan myös hauskoja tarinoita.

    Tuimana ja tiukkana tunnetusta kapellimestari Paavo Berglundista (1929-2012) kerrotaan myös hauskoja tarinoita. Kertojina kapellimestarit Jukka-Pekka Saraste ja Esa-Pekka Salonen, pianotaiteilija Olli Mustonen ja viulistit Heikki Hämäläinen ja Jaakko Santasalo.

  • Paavo Berglund muistoissamme 1980 - 2012

    20.04.2012 Klassinen

    Yleisradio ja Musiikkitalo kunniottavat kapellimestari Paavo Berglundin (1929-2012) muistoa järjestämällä valokuvanäyttelyn Musiikkitalon pääaulassa 23.4.-25.5.2012. Näyttely esittelee Paavo Berglundin taiteilijana, mutta myös yksityishenkilönä - pikkupoikana, perheenisänä ja isoisänä. Kuvat on kerätty Berglundin perhealbumista, yksittäisten valokuvaajien kokoelmista sekä Yleisradion ja Helsingin kaupungin arkistoista. Näyttelyyn liittyy yle.fi/klassisen sarja "Paavo Berglund muistoissamme", jossa sekä muusikot että yleisö kertovat muistojaan legendaarisesta kapellimestarista.

  • Paavo Berglund muistoissamme 1929 - 1980

    20.04.2012 Klassinen

    Yleisradio ja Musiikkitalo kunniottavat kapellimestari Paavo Berglundin (1929-2012) muistoa järjestämällä valokuvanäyttelyn Musiikkitalon pääaulassa 23.4.-25.5.2012. Näyttely esittelee Paavo Berglundin taiteilijana, mutta myös yksityishenkilönä - pikkupoikana, perheenisänä ja isoisänä. Kuvat on kerätty Berglundin perhealbumista, yksittäisten valokuvaajien kokoelmista sekä Yleisradion ja Helsingin kaupungin arkistoista. Näyttelyyn liittyy yle.fi/klassisen sarja "Paavo Berglund muistoissamme", jossa sekä muusikot että yleisö kertovat muistojaan legendaarisesta kapellimestarista. Kuvat 1929 -1980...

  • Pissahätäiset jänikset, lemmenkipeät kanat ja muita tarinoita

    16.04.2012 Klassinen

    Paavo Berglundista kerrotaan myös monia hauskoja tarinoita.

    Tuimana ja tiukkana tunnetusta kapellimestari Paavo Berglundista (1929 - 2012) kerrotaan myös monia hauskoja tarinoita. Kertojina viulistit Jari Valo, Erkki Palola, Erja Unkari, Pekka Kari, kontrabasisti Jorma Katrama, oboisti Aale Lindgren ja orkesterin järjestäjä Kari Kiiski.

  • Kapellimestarit

    22.03.2012 RSO
  • Turun filharmonikot kunnioittivat Berglundin muistoa

    27.01.2012 Yle Uutiset

    Turun filharmoninen orkesteri hiljentyi torstai-iltana kunnioittamaan kapellimestari Paavo Berglundin muistoa. Ennen hiljaista hetkeä soitettiin Sibeliuksen Valse Triste. Jousistossa sattui vielä olemaan Berglundin viulukin.

  • Kapellimestarien jättiläinen

    26.01.2012 Klassinen

Sivut