Hyppää pääsisältöön

Heidi Hautala

  • Arktisen alueen avautuminen – uhka vai mahdollisuus?

    29.10.2013 Yle Uutiset

    Arktisen jääpeitteen sulaminen ilmastonmuutoksen myötä on tuomassa ulottuvillemme laajoja luonnonrikkauksia. Mutta kumpi on tärkeämpää, taloudellinen hyöty vai pohjoisen herkkä luonto?

  • Venäjän verkossa: Suomi - rosvojen maa

    25.10.2013 Yle Uutiset

    Suomea koskenut aselepo Venäjän mediassa on päättynyt ja vanha meno jatkuu: Venäläisäitejä kohdellaan kaltoin, maksullisista venakoista pidetään viranomaisrekisteriä, ympäristöterroristeja paapotaan ja dosentti pohjustaa Suomelle paikkaa Euraasian liitossa. Vilpitöntä iloa on naapurin mediassa aiheuttanut vain Heidi Hautalan ero. 

  • Keskusta ei saa vielä luottamusäänestystä omistajaohjauksesta

    24.10.2013 Yle Uutiset

    Hallitus ja eduskunta ovat päätymässä ajankohtaiskeskusteluun valtion omistajaohjauksesta marraskuun puolivälin jälkeen. Keskusta vaati aiemman omistajaohjausministerin Heidi Hautalan (vihr.) jäänmurtajajupakan yhteydessä hallitukselta tiedonantoa, joka päättyisi äänestykseen hallituksen luottamuksesta.

  • Apulaisoikeuskansleri: Ministeri voi puuttua rikosilmoituksen tekemiseen valtionyhtiössä

    24.10.2013 Yle Uutiset

    Apulaisoikeuskanslerin kantaa oli kysynyt pääministeri Jyrki Katainen (kok.). Hän pyysi näkemystä sen jälkeen, kun entinen kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) erosi tehtävästään kehotettuaan Arctia Shippingiä olemaan jättämättä rikosilmoitusta ympäristöjärjestö Greenpeacen toiminnasta.

  • Vihreiden emeritusedustaja suomii puolueen nykylinjaa

    24.10.2013 Yle Uutiset

    Neljännesvuosisadan verran eduskunnassa vaikuttanut Erkki Pulliainen ennustaa vihreille laskevaa kannatusta, ellei puolue palaa aattellisille juurilleen.

  • Näkökulma: Vihreät ja taistelu duunareiden sieluista

    18.10.2013 Yle Uutiset

    Hautala-gate pistää miettimään, ovatko ay-demarit ottaneet koko vihreän liikkeen maalitaulukseen. Demareiden näkökulmasta vihreät voisi olla puolueelle hyvä vihollinen, kirjoittaa Ajankohtaisen Kakkosen Timo Seppänen.

  • Pekka Ervasti: Tiku ja Taku ministeriä kaatamassa

    18.10.2013 Yle Uutiset

    Urhojansa kansanvalta esiin nostaa kaikkialta. Niin kuin nämä Turusen Kaitsu (pers.) ja Kärnän Jukkis (dems.), kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.

  • Sinnemäki Hautala-jupakasta: Eroon liittyi paljon poliittisia jännitteitä

    17.10.2013 Yle Uutiset

    Vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtaja Mari Puoskari ja kansanedustaja, entinen vihreä puheenjohtaja Anni Sinnemäki arvioivat uuden ministerin Pekka Haaviston valintaa ja edeltäjän Heidi Hautalan eroa.

  • Greens pick Haavisto as new minister

    17.10.2013 Yle News

    The Green League has named Pekka Haavisto as the new Minister for International Development and Minister for State Ownership Steering, replacing his party colleague Heidi Hautala.

  • Haavisto toivoo eduskunnalta realismia omistajaohjausasioissa

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Uusi kehitys- ja omistajaohjausministeri luonnehti tehtävänkuvaansa "aika vaikeaksi".

  • Vihreiden kokous piti tauon - ministerin valinta jatkuu yhä

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Uusi ministeri valittaneen aikaisintaan iltayhdeksältä.

  • Ville Niinistö odottaa perusteellista keskustelua valintakokouksessa

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Vahvimmilla ennakkoarvailuissa Heidi Hautalan jatkajaksi on veikkailtu Satu Hassia, Pekka Haavistoa ja Tuija Braxia.

  • Kärnä kiistää osuutensa Hautala-gateen

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Kansanedustaja Jukka Kärnä kiistää olleensa yhteydessä Iltalehden toimittajaan. Hän kirjoittaa blogissaan, että hän kuuli asiasta ensimmäisen kerran luettuaan siitä lehdestä.

  • Kärnä ja Turunen muistavat Hautala-keskustelut eri tavoin

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Eduskunnan tupakkahuoneessa keskusteltiin Arctia Shippingin ja omistajaohjauksesta vastanneen ministeri Heidi Hautalan (vihr.) tapauksesta jo ennen Iltalehden uutisen julkaisua. Kansanedustaja Kaj Turunen (ps.) sanoo muistavansa keskustelun, kansanedustaja Jukka Kärnä (sd.) puolestaan ei.

  • Demarien Kärnä kiistää olevansa Hautala-gaten takana

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Kärnä patistaa valtionyhtiöitä olemaan esimerkkinä muille yrityksille. Heidin Hautalan seuraaja valitaan tänään.

  • Hautala-gaten käänteet ja valtionyhtiöiden omistajaohjaus

    16.10.2013 Yle Uutiset

    Vihreät valitsee tänään uuden ministerin Heidi Hautalan seuraajaksi. Samalla saadaan uusi omistajaohjausministeri. Onko valtionyhtiöiden omistajaohjaus mahdoton tehtävä?

  • Hautala-gate - yllättikö viimeisin käänne?

    15.10.2013 Yle Uutiset

    Kehitysministeri Heidi Hautalan eroon johtaneen kohun alullepanijoiksi ilmoittautuneet Suomen Merimies-Unionin eläköityneet aktiivit kertoivat tietojaan perussuomalaisten työmiehelle Matti Putkoselle, joka välitti niitä eteenpäin medialle. Yllättikö mediakohu?

  • Putkonen: Olin yhteydessä perussuomalaisten kansanedustajiin

    15.10.2013 Yle Uutiset

    Perussuomalaisten puoluetoimiston työmies Matti Putkonen sanoo välittäneensä tietoa omistajaohjausministeri Heidi Hautalan (vihr.) toimista puolueensa kansanedustajille.

  • Hautala-gate: Ay-konkarit käyttivät Matti Putkosta viestinviejänä

    15.10.2013 Yle Uutiset

    Kehitysministeri Heidi Hautalan eroon johtaneen kohun alullepanijoiksi ilmoittautuneet Suomen Merimies-Unionin eläköityneet aktiivit kertoivat tietojaan perussuomalaisten työmiehelle Matti Putkoselle, joka välitti niitä eteenpäin medialle. Merimies-Unionin entinen sopimussihteeri sai tietonsa Hautalan roolista Arctia Shipping -yhtiön ja Greenpeacen rikosilmoitusjupakassa yhtiön kanssa käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa.

  • Ay-konkarit kertovat käynnistäneensä Hautala-gaten

    15.10.2013 Yle Uutiset

    Eläkkeellä olevat Suomen Merimies-Unionin aktiivit kertovat olevansa kehitysministeri Heidi Hautalan eroon johtaneen julkisen kohun alullepanijoita. Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa miehet kertovat ruokkineensa tiedoillaan taustavaikuttajia ja tiedotusvälineitä.

Sivut