Hyppää pääsisältöön

Keski-Suomi

  • Kuivuus voi syödä marjasatoa

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Poikkeuksellisen lämmin toukokuu ja lämpimät yöt ovat vauhdittaneet hedelmien ja marjojen kukintaa. Satoa ei vaani enää niinkään kylmyys kuin kuivuus.

  • Nuoriso juhli aiempaa asiallisemmin

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Keski-Suomen poliisi kiittelee viime viikonloppuna koulunsa päättänyttä nuorisoa aiempaa rauhallisemmasta menosta. Poliisi valvoi nuorten alkoholinkäyttöä eri puolilla maakuntaa.

  • Jyväskylä Innovation irtisanoo henkilöstönsä

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Irtisanottuja on yhdeksän ja heidän työsuhteensä päättyvät vuoden lopussa.

  • Nelostien siltaremontti kysyy kuskeilta malttia

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Äänekoskella aloitettu mittava siltatyö hidastaa liikennettä nelostiellä. Kotakennäänsalmen sillan peruskorjaus kestää puoli vuotta. Lomaliikenteelle siltatyöstä on odotettavissa aika ajoin merkittäviä ruuhkia.

  • Rantaveteen kylvetyt ruuviansat järkyttävät Jyväskylässä

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Lasinsirpaleet, pullonkorkit ja roskat ovat ikäviä, mutta varsin tavallisia riesoja uimarannoilla. Jyväskylässä matalasta rantavedestä on tehty viime viikolla huomattavasti hätkähdyttävämpi löytö.

  • Turvesuolla paloi Viitasaarella

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Viitasaarella turvetuotantoalueella paloi maanantaiaamupäivällä maastoa parin aarin alueelta. Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta kello yhdentoista jälkeen aamupäivällä.

  • Jämsä anoo valtiolta apua

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Jämsän kaupunki aikoo hakea valtiolta yli kolme miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionosuutta.

  • Kunnanjohtajien karuselli pyörii Keski-Suomessa

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Kunnanjohtajat ovat vaihtuneet Keski-Suomen kunnissa viime vuosina tiuhaan. Erityisesti pienten kuntien johtajat ovat vaihtuneet viimeisen puolen vuoden aikana. Taustalla on eläköitymisiä, mutta kunnajohtajan pesti on nykyään myös tuulinen.

  • Officials warn heat could cause health problems

    02.06.2013 Yle News

    Health and weather officials are warning sun worshippers that next week's expected heat wave could cause health problems, particularly in certain risk groups. They are advising good sense as residents enjoy the seasonal warmth.

  • Nuoret: Kaveria ei jätetä kännissäkään

    31.05.2013 Yle Uutiset

    Poliisi valvoo viikonloppuna tehostetusti alaikäisten päihteiden käyttöä. Jyväskyläläisnuorten mukaan luvattomuuksista kiinnijäämistä pelätään, mutta kaveria ei ojan pohjalle jätetä.

  • Lähes kaikki Keski-Suomen kirjastot kimppaan

    31.05.2013 Yle Uutiset

    Keski-Suomessa yhdeksän kunnan alueella toimiva Aalto-kirjastoverkko lakkautetaan ensi syksynä. Tilalle tulee uusi kirjastoverkko, johon kuuluu noin parikymmentä kuntaa ja 50 toimipistettä.

  • Turvetuotantoalueella syttyi maastopalo Kyyjärvellä

    31.05.2013 Yle Uutiset

    Tuli poltti maastoa kahden turvesaran päästä noin 500 neliömetrin alueella

  • Salivuokrat pakottivat lentisseuran luopumaan liigapaikastaan

    31.05.2013 Yle Urheilu

    Muuramen Lentopalloa ei nähdä enää miesten lentopallon korkeimmalla sarjatasolla.

  • Ulkomaalaisia marjanpoimijoita tulossa ennätysmäärä

    31.05.2013 Yle Uutiset

    Keski-Suomeen on saapumassa tänä kesänä ennätysmäärä ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon ulkomaalaisia marjanpoimijoita tuova Marja-Matti Oy varautuu palkkaamaan jopa puolet enemmän poimijoita kuin viime vuonna.

  • Jätteet roihusivat Sammakkokankaan jätekeskuksessa

    31.05.2013 Yle Uutiset

    Saarijärvellä Sammakkokankaan jätekeskuksessa syttyi torstai-iltana tulipalo. Päivystävän palomestarin mukaan jätepenkkaa paloi noin 400 neliön alalta.

  • Jämsän Jukolaan ennätysmäärä osanottajia

    31.05.2013 Yle Uutiset

    Jämsässä parin viikon kuluttua järjestettävän suurtapahtuman Jukolan järjestelyt ovat edenneet hyvin. Jämsän metsissä suunnistaa jopa yli 16 000 henkilöä.

  • Kisa kansallispuistoista: "Konnevesi on ottanut vähän etunojan suhteessa muihin"

    30.05.2013 Yle Uutiset

    Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander arvioi, että Etelä-Konneveden kansallispuistohanke on valmisteluissa hiukan muita puistoja edellä. Metsähallitus selvittää parhaillaan neljän alueen soveltuvuutta kansallispuistoiksi, mutta varmaa ei vielä ole, perustetaanko puistoista ainuttakaan.

  • Kuvagalleria: Kimalainen kiipelissä ja särkyneet sydämet

    30.05.2013 Yle Uutiset

    Toukokuun viimeistä viikkoa on eletty paikoin helteisessä säässä. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet otoksiinsa muun muassa kukkaloistoa ja kesäisiä järvimaisemia.

  • Viitasaari saa elokuvateatterin

    30.05.2013 Yle Uutiset

    Elokuvateatteri KinoSaari avataan Viitasaarella elokuussa.

  • Tierahoja keskitetään kunnossapitoon

    30.05.2013 Yle Uutiset

    Keski-Suomessa varaudutaan suuntaamaan tierahoja entistä enemmän tiestön kunnossapitoon. Investointeihin käytettävään rahamäärään ei ole valtakunnnan tasolla luvassa lisäystä.

Sivut