Hyppää pääsisältöön

Johann Sebastian Bach

  • Musiikkia Linnassa on soinut jo kolmella vuosikymmenellä

    18.09.2018 Yle Uutiset - lyhyet

    Vanhin yhtämittaisesti jatkunut vanhan musiikin festivaali juhlii tänä syksynä pyöreitä Hämeenlinnassa.

  • Susanne Kujala tekee Bachilla kunniaa Janakkalan uruille

    18.09.2018 Yle Klassinen

    Levyarvostelu

    Vuonna 1993 Martti Porthanin urkurakentamo sai valmiiksi uudet urut Janakkalan kirkkoon. Ja millaiset urut ne ovatkaan! Pohjoissaksalaisen barokkiesikuvan mukaan rakennettu jalo instrumentti on tehnyt Janakkalan kirkosta melkeinpä pyhiinvaelluskohteen sekä urkureille että urkumusiikin ystäville. Alba-yhtiön ja urkuri Susanne Kujalan uutuuslevyllä Janakkalan urkujen 25-vuotissyntymäpäivää vietetään asianmukaisin menoin Bachin parissa, koska Bach sopii Janakkalan uruille erityisen hyvin.

  • Soolo-Bach ei toimi nokkahuilulla

    18.09.2018 Yle Klassinen

    Levyarvostelu

    Johann Sebastian Bachin sooloviulusonaatteja ja -partitoja sekä soolosellosarjoja on perustellusti ja ansiokkaasti esitetty monilla eri soolosoittimilla. Frans Brüggenin sovitukset nokkahuilulle ovat kuitenkin niin täynnä kompromisseja ja rajoitteita, että niitä tekee pahaa kuunnella. Nokkahuilisti Bolette Roedin uusi Ondine-levytys on murheellisinta soolo-Bachia pitkään aikaan.

  • Iskän takia myöhässä - Soittotuntien kootut selitykset

    24.08.2018 Klassinen

    Soitto-oppilaiden tarua ja totta.

    Soitto-oppilaille sattuu ja tapahtuu, opettajat kertovat ja säveltäjä Pasi Lyytikäinen piirtää.

  • Minkä värisiä alushousuja Wagner käytti? Entä mikä sokeutti Bachin? Kokeile, kuinka hyvin tunnet klassisen musiikin jättiläiset

    10.08.2018 Yle Uutiset

    Harva tietää näitä hauskoja ja yllättäviä yksityiskohtia suursäveltäjien siviilielämästä. Osoita tietosi ja lunasta kerskailuoikeudet loppuvuodeksi.

  • Avaruusromua: Virtuaalista matkailua, itsenäistä musiikkia ja sattuman kauneutta

    07.06.2018 Kulttuuri

    Avaruusromun kesäuusinnat tarjoavat yllätyksiä!

    Mitä Einstein sanoi baarimikolle? Voiko elokuvaa remiksata? Miltä kuulostaa musiikki, joka tekee itse itseään? Kuka oli Tomita? Miltä kuulostaa Kalifornian helteinen päivä? Avaruusromun kesäuusinnat tarjoavat monenkirjavia näkökulmia musiikkiin, elämään ja maailman ihmeisiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • HeBo löytää Schumannin ja Bachin yhteyden - ja rajansa

    27.05.2018 Klassinen

    Levyarvostelu

    Helsingin barokkiorkesterin ja Aapo Häkkisen uutuus kurkottaa turvallisesta periodiohjelmistosta romantiikan musiikin kokonaistaiteeseen: Robert Schumannin kahden suuren humanistis-satumaisen kuoro- ja orkesteriteoksen välissä luimistelee Bachin kantaatti. Kuinka ollakaan levy löytää säveltäjien ja tyylikausien välisen yhteyden, vähempää en Aapo Häkkisen aivoituksilta odottaisikaan.

  • 14.3. Thursday series 8

    16.04.2018 RSO in English

    Klaus Mäkelä, conductor Ilja Gringoltz, violin J. S. Bach (orch. Webern): Fuga (2. Ricercata) à 6 voci BWV 1079/5 Ludwig van Beethoven: Violin Concerto J. S. Bach (orch. Berio): Contrapunctus XIX BWV 1080/19 Felix Mendelssohn: Symphony No. 3 BUY TICKET

  • 13.3. Keskiviikkosarja 11

    13.04.2018 RSO

    Klaus Mäkelä, kapellimestari Ilja Gringolts, viulu LOPPUUNMYYTY

  • 16.3. Lauantaiuusinta

    06.04.2018 RSO

    Klaus Mäkelä, kapellimestari Ilja Gringolts, viulu J. S. Bach (ork. Webern): Fuga (2. Ricercata) à 6 voci BWV 1079/5 Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri op. 61 J. S. Bach (ork. Berio): Contrapunctus XIX BWV 1080/19 Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 3 a-molli “Skottilainen” op. 56 OSTA LIPPU

  • 14.3. Torstaisarja 8

    06.04.2018 RSO

    Klaus Mäkelä, kapellimestari Ilja Gringolts, viulu J. S. Bach (ork. Webern): Fuga (2. Ricercata) à 6 voci BWV 1079/5 Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri op. 61 J. S. Bach (ork. Berio): Contrapunctus XIX BWV 1080/19 Felix Mendelssohn: Sinfonia nro 3 a-molli “Skottilainen” op. 56 OSTA LIPPU

  • Miksi suunnittelen tulevaisuutta, kun voin milloin tahansa olla kuollut? — työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja 1918

    24.03.2018 Klassinen

    Silminnäkijänä sisällissodan Helsingissä.

    Maaliskuun 24. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola kysyy itseltään, mitä järkeä on lukea tenttiin, jos seuraavaksi kuolee sodassa.

  • Sielua silittävä h-molli-messu paastonaikaan

    11.02.2018 Klassinen

    Levyarvostelu

    Vasta alkanut paastonaika muistuttaa joulua sikäli, että oikeaan tunnelmaan pääsemiseksi kotona kuunnellaan samaa musiikkia kuin ennenkin, ja yleensä vieläpä samoilta levyiltä. Tästä huolimatta levy-yhtiöt tuovat tarjolle yhä uusia versioita Bachin suurista kirkkomusiikkiteoksista, ja kyllä niille käyttöä löytyy, koska levytysten keskimääräinen laatu paranee jatkuvasti. Esimerkiksi Valistuksen ajan orkesterin ja Stephen Laytonin uusi levytys Bachin h-molli-messusta silittää sielua tavalla, joka raivaa sille tilaa itse kunkin levyhyllystä.

  • Magnificat innosti sekä Bachia että poikia

    29.01.2018 Klassinen

    Levyarvostelu

    Brittiläinen Hyperion lienee nykyään taidemusiikin ahkerimpia levy-yhtiöitä. Onneksi laatukin on kunnossa, koska maassa riittää taidemusiikkiosaamista josta ammentaa. Malliesimerkki tilanteesta on Hyperionin uusi levy, jolla kuullaan Bachin ja hänen poikiensa kolme Magnificatia. Melko tavallisesta ohjelmistosta, tutusta orkesterista ja kansallisen tason solisteista on saatu aikaiseksi suorastaan riemukas levy.

  • Svengaako Bach?

    15.01.2018 Klassinen

    Levyarvostelu

    Espoon tuomiokirkon kanttori Petri Koivusalo on äänittänyt kotikirkkonsa uruilla levyllisen Bachia. Ohjelmisto kiertelee Schübler-koraaleista Es-duuri-triosonaatin kautta Toccataan ja fuugaan d-molli, mutta punaiseksi langaksi Koivusalo nostaa lehdistötiedotteessa svengin. "Ehkäpä Bachin ajan muusikoille 'sivistyneiden' hovitanssien poljento olikin hyvin samankaltainen kuin kansanomaisempien esikuviensa", Koivusalo spekuloi. Ehkäpä - mutta miten se kuuluu levyllä?

  • Kelpo barokkilevy onkin kiinnostava nykymusiikkilevy

    13.01.2018 Klassinen

    Levyarvio

    Mitään uutta ei luoda tyhjästä. Uusien sävelteosten aikaansaaminen vaatii väistämättä moninaisten, eri suunnista ja estetiikoista tulevien – yllättävienkin! – osasten yhdistelyä ja sekoittelua. Riippuu lähinnä hyvästä mausta ja konventioista sopiiko säveltäjän käyttämät osaset yhteen – toki komponoinnin voi tehdä taidokkaasti tai taitamattomasti. 1900-luvun modernistisessa estetiikassa oli hyve väistää mahdollisimman tarkasti kaikkea, mikä voisi muistuttaa vanhasta. Tätä jatkettiin niin pitkään, että modernismista itsestään tuli konventio ja traditio.

  • Lempeän karhumaista kuiskintaa

    24.11.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Matthias Goerne levytti Bachin isot ja suurenmoiset bassokantaatit Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja Ich habe genug jo kaksikymmentä vuotta sitten Camerata Academica Salzburgin ja Roger Norringtonin kanssa. Uusi levytys harmonia mundille on syvempi ja värikkäämpi: sekä Goernen oma ääni että Freiburgin barokkiorkesterin soitto ovat vivahteikkaampia – syvyyttä ja tulkintaa on tullut sekä nykyiseen barokkisoittoon että Goernen itsensä laulutaiteeseen.

  • Maailmankuulu kamariorkesteri työllistää kaksi suomalaista – "Australiassa ei piitata klassisesta musiikista"

    06.11.2017 Yle Uutiset

    Australian Chamber Orchestra vierailee parhaillaan ensimmäistä kertaa Suomessa. – Australiassa pitää koko ajan taistella, jotta meidät otetaan vakavasti, sanoo viulisti Satu Vänskä.

  • Matthew Whittallin pianokonserton Suomen ensiesitys kuullaan RSO:n ja PianoEspoo -festivaalin yhteistyökonsertissa

    02.11.2017 RSO

    Pianosolistina soittaa Risto-Matti Marin.

    RSO ja PianoEspoo-festivaalin yhteistyökonsertissa 10.11. kuullaan Matthew Whittallin pianokonserton Suomen ensiesitys. Kapellimestari Olari Eltsin johdolla konsertin ohjelmassa on myös Respighin ja Rahmaninovin teoksia.

  • Kömpelö editointi pilaa soolosellosarjat - ja ECM:n maineen

    30.10.2017 Klassinen

    Levyarvostelu

    ECM New Series on vuosien mittaan kehittänyt brändin levy-yhtiönä, joka huipputuottaja Manfred Eicherin johdolla vaalii ensiluokkaista äänenlaatua. Siksi en uskonut korviani, kun kuuntelin sveitsiläisen konkarisellisti Thomas Demengan ECM-levytystä Bachin soolosellosarjoista. Levy oli niin täynnä äänen leikkaamiseen eli editointiin liittyviä virheitä, etten pystynyt seuraamaan musiikkia. Tuottajankorvani ja kriitikonkorvani hälyttivät jatkuvasti perustason virheistä. Mitä ihmettä?

Sivut