Hyppää pääsisältöön

Saksan demokraattinen tasavalta

  • Saksa saa tänään uuden liittopresidentin

    18.03.2012 Yle Uutiset

    Saksassa järjestetään tänään sunnuntaina uuden liittopresidentin valintatilaisuus. DDR:n aikaisena ihmisoikeusaktivistina tunnetun Joachim Gauckin valinta liittokokouksen äänestyksessä on käytännössä enää muodollisuus, sillä hänellä on kaikkien pääpuolueiden tuki. Entinen liittopresidentti Christian Wulff joutui aiemmin eroamaan lahjusskandaalin vuoksi.

  • Gauck - pappi ja aktivisti

    15.03.2012 Yle Uutiset

    Evankelinen pappi ja itäsaksalainen kansalaisoikeustaistelija Joachim Gauck syntyi 1940 Rostockissa. Hänen kapteeni-isänsä vietiin sodan jälkeen venäläisten vankileirille Siperiaan, josta hänet palautettiin 1955 Saksan neuvostovyöhykkeelle Konrad Adenauerin neuvotteleman vankienpalautusoperaation yhteydessä.

  • Gauck haluaa palauttaa saksalaisten uskon presidenttiinsä

    20.02.2012 Yle Uutiset

    Saksan todennäköinen uusi liittopresidentti Joachim Gauck sanoo haluavansa palauttaa saksalaisten luottamuksen sekä heidän omiin voimiinsa että liittopresidentin virkaan. Hänen valintansa parlamentin äänestyksessä on enää muodollisuus, kun myös hallitus on luvannut tukea tätä opposition ehdokasta.

  • Saksalaiset haluavat Gauckista uuden presidentin

    19.02.2012 Yle Uutiset

    Saksalaisten enemmistö toivoo DDR:n aikaisesta ihmisoikeusaktivistista Joachim Gauckista maan uutta liittopresidenttiä. Bild am Sonntag -lehden mielipidemittauksen mukaan Gauckin kannalla on nyt 54 prosenttia kansalaisista.

  • KHO: Suojelupoliisi saa pitää Rosenholz-aineistonsa salassa

    08.02.2012 Yle Uutiset

    DDR:n tiedustelupalvelun Stasin Suomea koskeva Rosenholz-tiedosto pysyy salassa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan suojelupoliisin hallussa olevan tiedottaja- ja yhteyshenkilöluettelon julkistaminen vahingoittaisi Supon suhteita muiden maiden turvallisuuspalveluihin.

  • Silmälasit paljastivat 22 vuotta ajokortitta partioineen saksalaispoliisin

    30.01.2012 Yle Uutiset

    Saksan piiruntarkat poliisivoimat ovat joutuneet naurunalaiseksi ajokorttivilpin takia. Pitkään palvelleella poliisimiehellä ei ole koskaan ollut ajokorttia. Itäisestä Saksasta kotoisin olevalta mieheltä löytyy DDR:n vuosien jäljiltä pelkkä mopokortti. Kiinni hän jäi, kun silmälasit piti lisätä hälytysajokortin tietoihin.

  • Silputtujen Stasi-dokumenttien kokoaminen helpottumassa

    27.01.2012 Yle Uutiset

    DDR:n tiedustelupalvelun Stasin silputtuja dokumentteja kokoava uusi tietokoneohjelma on valmistumassa. Stasin salaisuuksia paljastava palapeli saataneen virtuaalisesti kokoon paljon helpommin kuin pelkästään käsipelillä, johon on tähän saakka täytynyt turvautua.

  • Norjan suojelupoliisin johto pyytää anteeksi

    02.12.2011 Yle Uutiset

    Norjan suojelupoliisin johtaja pyysi perjantaina julkisesti anteeksi aikaisempia harhaanjohtavia puheitaan joukkosurmaaja Anders Behring Breivikistä. Suojelupoliisia on kritisoitu siitä, että Breivik pystyi veritekoihin vaikka oli jo ennen niitä päätynyt tarkkailulistalle.

  • Ruotsissa saatetaan avata Stasi-arkistot

    09.11.2011 Yle Uutiset

    Ruotsin hallitus on on valmis kutsumaan eduskuntapuolueet neuvotteluun, joissa päätettäisiin yksityiskohdista miten maan Stasi-arkistot avataan, kertoo oikeusministeri Beatrice Ask Ruotsin televisiolle. Ask on valmis julkaisemaan arkistot.

  • Erilaiset Stasi-listat voivat kummitella vielä vuosikymmeniä

    12.10.2011 Yle Uutiset

    Suomelle ei koituisi vahinkoa kylmän sodan aikaisten asioiden selvittämisestä kuten Tiitisen listan tutkimisesta, uskoo Suomen kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen. Ruokanen ja poliittisen historian professori Seppo Hentilä keskustelivat YLE Radio 1:n Ykkösaamussa suurlähettiläs Alpo Rusin tiistaina julkaistusta kirjasta Tiitisen lista. Kysymyksiä herättävät arvailut siitä, joutuiko Rusi ajojahdin kohteeksi.

  • Aamun lehdet

    12.10.2011 Yle Uutiset

    Keskiviikon sanomalehdet kirjoittavat mm. yliopistojen olemattomasta Stasi-tutkimuksesta ja lääkealan keskuksen Fimean siirtämisestä Kuopioon.

  • Mikä Tiitisen lista?

    11.10.2011 Yle Uutiset

    Kun Neuvostoliitto ja itäblokki hajosivat 1990-luvun vaihteessa, suojelupoliisi sai Länsi-Saksan turvallisuuspalvelulta nimilistan niistä suomalaisista, joilla epäillään olleen yhteyksiä DDR:n pahamaineiseen turvallisuuspalveluun Stasiin.

  • Alpo Rusi: "Former PM Kalevi Sorsa was on Tiitinen's Stasi List"

    11.10.2011 Yle News

    Finnish diplomat Alpo Rusi claims the late former Prime Minister Kalevi Sorsa was one of the 18 names on the so-called Tiitinen list, which listed people who had contacts with the former East German security police, the Stasi. Rusi makes the claim in his book published on Tuesday. His allegation was, however, immediately denied by the Secretary General of the Finnish parliament, Seppo Tiitinen.

  • Tiitinen kiistää Rusin Sorsa-väitteet

    11.10.2011 Yle Uutiset

    Suurlähettiläs Alpo Rusin mukaan niin sanotulla Tiitisen listalla on edesmenneen pitkäaikaisen pääministerin Kalevi Sorsan nimi. Rusi kertoo väitteen kirjassaan Tiitisen lista, joka julkaistiin tänään tiistaina. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen kiistää väitteen tuoreeltaan.

  • Saksassa on muistettu Berliinin muurin rakentamista

    13.08.2011 Yle Uutiset

    Eri puolilla Saksaa pidettiin tänään minuutin hiljainen hetki, jolla muistettiin Berliinin muurin rakennustöiden alkua. Itä-Saksan kansanarmeijan joukot sulkivat Berliinin itävyöhykkeen piikkilankaestein tasan 50 vuotta sitten, 13. elokuuta 1961.

  • Jättikeinu muistuttaa Berliinin yhdistymisestä

    19.04.2011 Yle Uutiset

    Saksassa on päästy sopuun Berliinin yhdistymisen muistomerkistä. Yli kymmenen vuotta kestäneen kiistelyn jälkeen Saksan kulttuuriministeriö on päättänyt, että muurin murtumista muistetaan teräksisellä keinulaudalla.

  • Wartburgin kitkerä taru päättyi 20 vuotta sitten

    11.04.2011 Yle Uutiset

    Wartburg oli Itä-Saksan etuoikeutettujen auto. Suomessa Warren sai ostettua helposti, mutta DDR:ssä omaansa sai jonottaa vuosikausia. Wartburgin tarina loppui jo yhdistyneen Saksan Eisenachin tehtaalla huhtikuun 10. vuonna 1991. Lännessä autosta muistetaan lähinnä haju.

  • Aamun kirjassa Pia Pesosen Urho Kekkonen Straße

    17.03.2011 Yle Uutiset

    Esikoisteos Urho Kekkonen Straße on kokoelma hauskoja ja surkuhupaisia tarinoita 60- ja 70-luvuilta. Niitä kaikkia yhdistää Lappi ja erityisesti presidentti Urho Kekkonen. Ajankuvaa tuo myös itäblokki ja erityisesti DDR-Itä-Saksa. Kirjan nimikkotarina Urho Kekkonen Strasse kertoo kun Rostock saa Kekkosen nimikkokadun, ja sitä juhlitaan isosti.

  • Saksalaiset parveilevat nähdäkseen vihatun Stasin asiakirjoja

    10.03.2011 Yle Uutiset

    Saksalaiset jonottavat yhä innokkaasti päästäkseen näkemään Itä-Saksan salaisen poliisin, Stasin, asiakirjoja yli kaksi vuosikymmentä Berliinin muurin kaatumisen jälkeen. Stasi-arkiston johtajan mukaan vuoden 1989 jälkeen pyyntöjä nähdä dokumentit on tullut 1,8 miljoonaa.

  • Esko Seppäsen 27. kirja julki

    14.02.2011 Yle Uutiset

    Vasemmistovaikuttaja Esko Seppäsen 27. kirja, "Oma pääoma", on julkistettu tänään maanantaina. Kirjassa Seppänen muun muassa arvostelee markkinavoimia sekä kertoo Stasi- ja KGB-suhteistaan ja vasemmistoliiton sisäpiirin toiminnasta.

Sivut