Hyppää pääsisältöön

Anna Kuoppamäki

  • Ezkimon opein tunnistat piraattituotteen

    22.06.2015 Elävä arkisto

    Ezkimo kertoi miksi on tärkeää ostaa vain aitoja levyjä

    Entinen-hitistään ja Rockin Da North -ryhmästä tunnetuksi tullut räppäri Ezkimo opasti vuonna 2002 miten piraattikopion tunnistaa ja miksi aidon ostaminen on tärkeää.

  • Suomalaisen kevyen musiikin vahvoja naisia

    29.04.2015 Elävä arkisto

    Suomalaisen kevyen musiikin vahvoja naisia 1970-90 -luvuilta

    Suomalaisten naisten nousu suomirockin eturiviin näkyi selvästi tehdessäni neljä, eri vuosikymmeniä käsitellyttä sarjaa. Vielä 1970-luvulla naiset rockmuusikkoina olivat harvinaisuuksia, 1980-luvulla heitä oli jo enemmän, ja vuosituhannen lopun lähestyessä naiset olivat nousseet miesten rinnalle tasaveroisiksi tekijöiksi.