Hyppää pääsisältöön

Paul McCartney

  • Näin The Beatles valloitti maailman ja teki kaikkien aikojen parhaan albumin – kaksi dokumenttia yhtyeen tarunhohtoisista vuosista

    17.08.2017 Yle Teema

    Maailman parhaalle bändille omistettu Teemalauantai 2.9.

    Teemalauantaiden syyskuun avaa 2.9. the one and only: The Beatles! Musiikilliseen iltaan kuuluu kaksi kertomusta yhtyeen uran huippuhetkistä. Ron Howardin ohjaama elokuva Eight Days A Week kertoo hurjista kiertuevuosista, tuore dokumentti Sgt. Pepper's Musical Revolution keskittyy kesällä 1967 ilmestyneeseen, monesti maailman parhaaksi valittuun albumiin. Molemmat ovat tv-ensi-iltoja.

  • Beatlesin ensimmäinen manageri on kuollut

    31.12.2016 Yle Uutiset

    Allan Williams löysi Beatles-yhtyeen, mutta jätti sen vuotta myöhemmin.

  • Kuuta ei ole! Salaliittoteoriat paljastavat ihmismielen outouden

    03.10.2016 Kulttuuricocktail

    Seitsemän omituisinta salaliittoteoriaa. Usko tai älä!

    Maailma on salaperäinen ja kummallinen paikka. Joskus on liiankin helppoa uskoa, ettei aivan kaikki tässä maailmassa ole tapahtunut niin kuin on kerrottu.

  • Taru on totuutta ihmeellisempää — seitsemän kuuluisaa musiikillista huijausta

    26.09.2016 Musiikki

    Popmusiikin historia on täynnä eriskummallisia huijauksia.

    Popmusiikin historia on täynnä eriskummallisia ja kiehtovia huijauksia. Ne ovat useimmiten olleet harmitonta pilailua, joka on saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Opiskelijapila on synnyttänyt kansainvälisen myytin, keksityn bändin levy noussut listalle tai levy-yhtiön vastaanottovirkailijan päästään vetämä sanasto painettu arvostetun sanomalehden sivuille. Lopulta parhaista huijauksista on tullut osa popin ja rockin rikasta historiaa. Kimmo Vanhatalo esittelee seitsemän kuuluisaa huijausta.

  • Rolling Stones, The Who, Bob Dylan, Roger Waters ja Paul McCartney vihjaavat yhteisesiintymisestä

    03.05.2016 Yle Uutiset

    Yhteisesiintymisestä on huhuttu jo kauan, mutta nyt juoruille on saatu vahvaa pontta. The Rolling Stones, The Who, Roger Waters, Bob Dylan ja Paul McCartney ovat julkaisseet lähes samanaikaisesti sosiaalisessa mediassa videot, jotka päättyvät sanaan lokakuu.

  • Glen Campbell: I'll Be Me

    19.04.2016 Yle Teema

    Koskettava kuvaus countryn supertähden jäähyväiskiertueesta.

    Kaunis, hauska ja riipaisevan surullinen kuvaus countrymusiikin supertähden Glen Campbellin (1936–2017) pitkästä jäähyväiskiertueesta ja kamppailusta Alzheimerin taudin kanssa. Dokumenttielokuvan toiveuusinta Teemalla 30.9.2017 klo 20.

  • Vanha kunnon Freda, Beatlesin sihteeri

    30.03.2016 Yle Teema

    Beatles-perheen jäseneksi päässyt Freda kertoo tarinansa.

    Liverpoolilainen Freda Kelly sai 17-vuotiaana jokaisen tytön unelmatyön: hänestä tuli Beatlesin sihteeri. Pesti kesti kymmenen vuotta, mutta sihteeristä tuli sinä aikana suorastaan Beatle-perheen jäsen. Nyt uskollinen Freda kertoo tarinansa. Ohjaus Ryan White.

  • Rockstopin kolmas vuosi

    02.11.2015 Elävä arkisto

    Musiikkiohjelmasarjan kolmas kausi vuosilta 1989–1990.

    Musiikkiohjelmasarjan kolmannella kaudella vuosina 1989–1990 nähtiin peräti 21 ohjelmaa. Erikoisimmat jaksot olivat hard rock -yhtye Skid Row'lle räätälöity yleisötoivejakso sekä tunnin mittainen videoteatteri ranskalaislaulaja Édith Piafin elämästä. Heli Nevakare jatkoi tuttuun tyyliinsä sarjan juontajana, toimittajana ja välillä ohjaajanakin. Hän myös näytteli nimiroolin Piafin elämänkertajaksossa.

  • Mitä todella tapahtuu? Avaruusromua 11.10.2015

    09.10.2015 Musiikki

    Mistä salaliittoteoriat syntyvät?

    Elvis elää, prinsessa Diana murhattiin, Kuussa ei oikeasti käyty, maailmaa hallitsee salainen järjestö... ”Onko olemassa yhtään merkittävää tapahtumaa, jonka kulusta ja motiiveista ei olisi esitetty vaihtoehtoista, epäilyksenkatkuista teoriaa”, kysyy Jonas Sivelä kirjassaan Kaiken takana on salaliitto. Virallisen selityksen haastavia teorioita on esiintynyt antiikin ajoista lähtien, mutta Internet muutti kaiken. Mitä salaliittoteoriat oikeastaan kertovat? Mistä ne syntyvät? Avaruusromussa ollaan salaliittojen jäljillä. Musiikkina The Fireman, Liverpool Sound Collage, Gagarin, Gabriel Ledoux, Deathprod, Biosphere ja Andreas O. Hirsch. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Apua!

    29.05.2015 Musiikki

    The Beatlesin toisesta elokuvasta tuli Help! Apua!

    The Beatlesin vuosi 1965 alkaa hektisesti. Nuorukaisia kuskataan Bahamasaarilta Itävallan alpeille ja Buckinghamin palatsista Salisburyn taistelukentille. Välillä ollaan studiossa tekemässä uutta musiikkia. Syntyy Help! - The Beatlesin toinen elokuva ja samanniminen albumi. Elokuvan ensi-ilta on Lontoossa loppukesällä 1965, ja luonnollisestikin kuninkaalliset ovat läsnä ensi-illassa. Ja pian mennään taas ympäri Eurooppaa, sen jälkeen Amerikkaan, ja uutta levyäkin pitäisi alkaa tekemään. Ei mikään ihme, että The Beatlesin toisesta elokuvasta tuli Help! - Apua! Huutomerkin kera.

  • Jimi Hendrix: Hear My Train A Comin

    06.05.2015 Yle Teema

    Dokumenttielokuva kitaristineron elämästä.

    Perusteellinen muotokuva amerikkalaisen kitaralegendan lyhyestä elämästä, häikäisevästä urasta ja yhä jatkuvasta vaikutuksesta. Mukana on runsaasti musiikkia ja arkistojen aarteita sekä aiemmin esittämätöntä kuvamateriaalia muun muassa Hendrixin perheen kotiarkistoista.

  • Paul McCartneyn Wings-yhtye esiintyi Suomessa vuonna 1972 – Beatles-fanit: "Kaamea keikka"

    14.02.2015 Yle Uutiset

    The Beatles ei koskaan keikkaillut Suomessa. Sen sijaan Paul McCartney kävi Wings-yhtyeensä kanssa Suomessa vuonna 1972. Keikka oli pettymys monelle Beatles-fanille.

  • Hittimittari äänesti joulun 1984 ajanvietemusan hitit

    13.01.2015 Elävä arkisto

    Timo T. A. Mikkonen juontaa ensimmäisen joulu-Hittimittarin.

    "Aatonaatonaaton iltaa jokaiseen savuun, taloon ja tupaan", toivottaa Hittimittari-ohjelman juontaja Timo T. A. Mikkonen vuonna 1984. Välkkyvien valojen hehkussa katsastetaan ”uutta ulkomaista ajanvietemusiikkia”, josta alueraadit ympäri Suomen äänestävät suosikkinsa.

  • Lahjapaketti: The Beatles

    27.10.2014 Yle Teema

    Teema tarjoaa jälleen 14 komeaa lahjapakettia jouluaatosta loppiaiseen. Ensimmäisestä lahjapaketista jouluaattona kello 10 löytyy The Beatles. Tv-ensi-illassa The Beatles -juhlakonsertti, jossa esiintyivät monien tähtiartistien ohella myös itse Paul McCartney ja Ringo Starr. Lisäksi nähdään kolme dokumenttielokuvaa.

  • Yeah, yeah, tässä tulemme!

    07.10.2014 Elokuvat

    Vuonna 1964 maailma oli beatlemanian kourissa. Richard Lesterin ohjaama ensimmäinen The Beatles -elokuva A Hard Day's Night sai ensi-iltansa vuonna 1964, 50 vuotta sitten. Aikanaan halvalla ja nopeasti tehty mustavalkoinen elokuva onnistui monessa mielessä yli odotusten. Beatles-klassikko Filmiryhmässä 16.10. ja 21.10. Vieraina Jake Nyman ja Asko Alanen.

  • Viidennen beatlen muistoksi: Tuottanut George Martin

    02.10.2014 Yle Teema

    Dokumenttielokuva tuottajalegendasta joka kuoli 8.3.2016

    Dokumenttielokuva 8.3.2016 kuolleesta legendaarisesta tuottajasta. "Viidennen beatlen" ura alkoi 1950-luvulla huumorilevyjen ja Peter Sellersin parissa. Vuonna 1962 vastaan tuli The Beatles, ja loppu on historiaa. Alkoi rocklevyjen kulta-aika. Teema esittää dokumentin lauantaina 12.3. klo 15.25.

  • Elvis Costello: Mystery Dance

    16.09.2014 Yle Teema

    Dokumentti uuden aallon esiin nostamasta lauluntekijästä.

    Dokumentti brittipunkin aalloilla maineeseen nousseen laulaja-lauluntekijän monipuolisesta urasta: kymmeniä albumeja, tusinoittain hittejä, jatkuvaa uudistumista ja yhteistyötä mm. Paul McCartneyn ja Brodsky-kvartetin kanssa. Yle Teema 12.2. klo 21.

  • Paul McCartney vastustaa Skotlannin itsenäistymistä

    30.08.2014 Yle Uutiset

    Beatles-laulaja, Mick Jagger, Stephen Hawking, Judi Dench ja parisataa muuta brittijulkkista on julkisesti vedonnut äänestäjiin, jotta Skotlanti pysyisi Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

  • Sound City

    15.08.2014 Yle Teema

    Dave Grohlin esikoisohjaus on rakastava dokumenttielokuva Los Angelesissa sijainneesta legendaarisesta levytysstudiosta Sound Citystä, jossa äänitettiin niin Nirvanan Nevermind kuin Neil Youngin, Fleetwood Macin ja Tom Pettyn merkkiteoksia. Sound City uusitaan Teemalla Grohlin uuden sarjan Foo Fighters – Sonic Highways esityksen jälkeen 28.12.

  • The Beatlesin suurin albumi syntyi haposta ja psykedeliasta

    21.07.2014 Kulttuuri

    Kesällä 1967 Paul McCartney tunnusti käyttävänsä LSD:tä.

    Kesällä 1967 Paul McCartney tunnusti käyttävänsä LSD:tä ja John Lennon selitti, että hänen sanoituksiinsa vaikuttivat vain Liisan seikkailut ihmemaassa.

Sivut