Hyppää pääsisältöön

Ainola

  • "Kaikki" tahtovat nähdä Sibeliuksen syntymäkodin nyt

    09.07.2015 Yle Uutiset

    Niin vain alkoi Sibeliuksen syntymäkodin ovi käydä Hämeenlinnassa taajaan, kun säveltäjän 150-vuotisjuhlavuosi pääsi vauhtiin. Nyt Hämeenlinnassa jännitetään meneekö 10 000 kävijän raja rikki.

  • Kyrölän junaseisake nimettiin Ainolaksi Sibeliuksen mukaan

    01.07.2015 Yle Uutiset

    Kyrölän junaseisakkeen nimi Järvenpäässä muuttuu Ainolaksi. Nimenmuutos on lähtöisin Järvenpään kaupungin, Ainola-säätiön, Sibelius-seuran sekä Sibelius-Akatemian yhteisesityksestä ja se osaltaan kunnioittaa säveltäjämestarin juhlavuotta.

  • Ainolan puutarhuri

    15.06.2015 Puoli seitsemän

    Aino Sibeliusta kutsutaan Suomen ensimmäiseksi puutarhuriksi

    Aino Sibeliusta kutsutaan Suomen ensimmäiseksi puutarhuriksi

  • Soivatko linnut Sibeliuksen musiikissa?

    07.05.2015 Klassinen

    Sibelius 150: Sibelius ja linnut

    Sibelius 150: Sibelius ja linnut

  • Sibeliuksen kotitaloon odotetaan kävijäryntäystä – "Nytkin kolme isoa bussia seisoo tuossa pihassa"

    07.05.2015 Yle Uutiset

    Mahdolliseen kävijäryntäykseen on varauduttu palkkaamalla museoon lisäoppaita. Sibeliuksen elämä kiinnostaa juuri nyt, koska tänä vuonna vietetään säveltäjän 150-vuotisjuhlaa.

  • Sibelius-laulukilpailu huipentuu lauantain finaaliin

    24.04.2015 Yle Uutiset

    Kolmas kansainvälinen Jean Sibelius -laulukilpailu huipuntuu lauantai-illalla finaaliin ja palkintojen jakoon. Järvenpää-talossa järjestettävään loppukilpailuun selvitti tiensä kuusi laulajaa. Yle lähettää finaalin suorana radiossa ja verkossa.

  • Jean Sibeliuksen juhlarahan arvo ei vuosien varrella juuri nouse

    02.02.2015 Yle Uutiset

    Säveltäjä Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan kunniaksi on lyöty hopeinen ja kultainen raha. Taiteilija Nora Tapperin suunnitteleman kolikon toiselle puolelle on kuvattu Ainolan tähtitaivas ja toiselle puolelle viulun kaula. Toisin kuin luullaan, juhlarahojen arvo ei juuri vuosien varrella nouse.

  • Talviuninen Ainola kerää voimia suureen juhlavuoteen

    18.01.2015 Yle Uutiset

    Kuten ihmiset myös museo esineineen kaipaa lepoa. Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlinta on alkanut, mutta Ainola on talviseen tapaan vielä kiinni. Siellä aika on täysin pysäytetty Sibeliusten aikaan. Jopa perheen hilloja löytyy vielä kellarista. Edessä on vilkas kesäkausi tapahtumineen, uskoo museonjohtaja Hilkka Helminen.

  • Sibelius, sikarit ja Louis Armstrong

    20.12.2014 Klassinen

    Amerikkalaiset lähettivät Ainolaan kasoittain sikareita.

    1900-luvun musiikkiasiantuntijoiden piirissä yksi suuria amerikkalaisia 'perinteitä' oli rituaalinen tapa lähettää sikareja Sibeliukselle. Todisteet ovat säilyneet tähän päivään asti Ainolan komeroissa, joissa lepää tusinoittain näitä sulotuoksuisia lahjoja, surullista kyllä polttamattomina ja nauttimattomina.

  • Sibelius ja kapellimestari Antonia Brico

    12.12.2014 Klassinen

    Hollantilainen Antonia Brico palvoi Sibeliusta.

    "Pitkä, oudon mutkikas nenä kulmikkailla hollantilaiskasvoilla. Katse täynnä moitetta huonosti opetellun Schumannin ja kömpelön Bachin takia." Näillä sanoilla kansanlaulaja Judy Collins on kuvaillut Antonia Bricoa (1902-1989), naista, jonka pyrkimykset nousta maailmanluokan kapellimestariksi toivat hänelle kovin myöhäsyntyisen maineen, mutta kylläkin pitkän ystävyyssuhteen Jean ja Aino Sibeliuksen kanssa.

  • Barbien monet kasvot paljastuvat tuunaajan hyppysissä – kuvagalleria

    03.09.2014 Yle Uutiset

    Oululaisen Matleena Vartiaisen käsittelyssä suosikkinukke voi muuntua vaikkapa historialliseksi leidiksi, enkeliksi tai portoksi.

  • Sibeliaaninen lyhytfilmi Ainolan mestarista tähysi merta edemmäs 1961

    13.08.2014 Elävä arkisto

    Harvinaista kuvamateriaalia Sibeliuksesta

    Filmiyhtiö Aho & Soldan valmisti kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksesta vuonna 1961 lyhytelokuvan, joka oli suunnattu myös kansainvälisille markkinoille. Ainutlaatuista kuvamateriaalia sisältävä filmi on kuvattu Ainolassa vuosina 1927, 1945 ja 1958.

  • 6.10. Teeman Elävä arkisto: Sibelius

    21.06.2014 Yle Teema

    Lyhytelokuvia Jean Sibeliuksesta vuosilta 1927-1958.

    Juhlavuoden kunniaksi Teema esittää kokonaisina Sibeliusta käsittelevät pienet reportaasit ja filmikatsaukset vuosilta 1927-1958, sekä vuoden 1965 100-vuotisjuhlan konsertin, jossa musiikin lomassa CBS:n reportteri Charles Kuralt esittelee Ainolaa ja Sibeliuksen uraa. Ohjelma oli myös lähetystekninen kokeilu: se lähetettiin Early Bird –satelliitin välityksellä Yhdysvaltoihin vuonna 1965.

  • Ouluun oma Kaapelitehdas, maauimala ja ekopilvenpiirtäjä, kiitos!

    05.06.2014 Yle Uutiset

    Arkkitehtiopiskelijoille järjestetyssä kilpailussa oli kyse puhtaasti ideoimisesta, mutta ajatus Myllytullin uudistamisesta raikkaiden suunnitelmien pohjalta kiehtoo kaupungin edustajia. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kilpailu tuottaisi alueella konkretiaa.

  • Postiautolla Uudellamaalla

    10.12.2013 Elävä arkisto

    Carl-Erik Creutz selostaa.

    Poutapilvet täyttävät taivaan ja musiikkivalinta on oikea, kun keltakylkinen postiauto kiitää läpi kesäisen Uudenmaan vuonna 1968 valmistuneessa lyhytfilmissä. Carl-Erik Creutz selostaa.

  • Museoviraston rakennusten siirto Senaatti-kiinteistöille epäilyttää

    06.11.2013 Yle Uutiset

    Museoviraston omistamat kiinteistöt aiotaan siirtää valtion Senaatti-kiinteistöille vuodenvaihteessa. Muutosta on arvosteltu, koska sen pelätään nostavan museoviraston kiinteistökuluja ja huonontavan kulttuurihistoriallisten kohteiden hoitoa. Erityisesti epäilyttää tavoite tehdä vuokrilla voittoa.

  • Suojeltu Ainolan sauna voidaan korjata

    22.10.2013 Yle Uutiset

    Viime perjantaina tuhopoltettu Ainolan sauna aiotaan kunnostaa. Kunnostustyön on määrä olla valmis ensi kesänä.

  • Arvorakennus rapistuu Lahden Jalkarannassa

    19.08.2013 Yle Uutiset

    Jalkarannassa on jo vuosia seisonut tyhjillään suojeltu puutalo. Vesiyhtiö Lahti Aquan tontilla oleva vanha maatilan päärakennus pitäisi kunnostaa ja ottaa käyttöön nopeasti, sanoo museon tutkija Riitta Niskanen.

  • Kyrölän seisakkeen nimeksi tulee Ainola

    11.06.2013 Yle Uutiset

    Järvenpäässä sijaitseva nykyinen Kyrölän junaseisake saa uuden nimen säveltäjä Jean SIbeliuksen juhlavuoden kunniaksi.

  • Tuusulanjärven taiteilijayhteisö

    03.05.2013 Elävä arkisto

    1800- ja 1900-lukujen taitteessa Tuusulanjärven seudulle syntyi taiteilijayhteisö, kun kirjailija Juhani Aho, säveltäjä Jean Sibelius ja kuvataiteilijat Pekka Halonen ja Eero Järnefelt asettuivat elämään rinnakkain rantatielle. Alue tarjosi kaivattua maaseudun rauhaa, mutta oli myös lähellä Helsinkiä.

Sivut