Hyppää pääsisältöön

Google Drive

  • Digitreenit: Näin poistat muotoilut kopioidusta tekstistä

    29.11.2016 Digitreenit

    Kopioi teksti Muistioon tai käytä pikanäppäimiä.

    Muualta kopioidut tekstit käyttäytyvät usein yllättävästi erilaisissa dokumenteissa. Tekstien mukana tulevat kuvat, tekstikoot, fontit ja muun tauhkan saa puhdistettua monella eri tavalla.

  • 4 palvelua hyötykäyttöön: kuvia, tekstiä ja esityksiä

    04.05.2015 Kuningaskuluttaja

    Pixlr, Tineye, Slideshare ja Pocket, ilmaista hyötyä.

    Nykyään työnteko on liikkuvaa, joten aina ei oma kone ole käytössä, kun pitäisi edistää töitä tai vaikkapa opintoja. Yhteiskäyttökoneissa ei kuitenkaan ole aina niitä ohjelmia asennettuna, mitä käyttäjä tarvitsisi. Omassa kotikoneessakin saattaa olla puutteita. Onneksi selaimen kautta pystyy tekemään kaikenlaista, mihin aikaisemmin olisi tarvittu erillistä ohjelmaa. Tässä neljä vinkkiä, joista on hyötyä esimerkiksi kuvien ja esitysten sekä asioihin paneutumisen kanssa.

  • Facebook haluaa haastaa LinkedInin ja Googlen

    17.11.2014 Yle Uutiset

    Kehitteillä oleva työelämään keskittyvä palvelu mahdollistaisi muun muassa ammatillisen verkostoitumisen ja dokumenttien yhteiskäytön, kertoo sanomalehti Financial Times.

  • Jäätteenmäki täydensi meppi-päiväkirjaa

    19.05.2014 Yle Uutiset

    Rekkadirektiivi ja Arktinen strategia työllistivät ex-pääministeriä.

  • Pilvee, pilvee, pilvee

    26.11.2012 Kuningaskuluttaja

    Pilvipalveluja syntyy kuin sieniä sateella, joten on aika palata pilveen. Rele kaiveli suosituimpien pilvipalvelujen eroja esiin.

  • Kari Haakana: Hyvitysmaksu on turvallinen lillukanvarsi

    31.05.2012 Yle Uutiset

    Keskustelu hyvitysmaksusta on jonkinlaista lämpimikseen puhumista, kirjoittaa Kari Haakana Yle Uutisten blogissaan.