Hyppää pääsisältöön

Joulukinkku

  • Lanttulaatikko oli jo isoisoisoäidin joulupöydässä - ja taitaa olla sinunkin

    19.12.2013 Yle Uutiset

    Jo esi-isät tekivät lanttulaatikkoa. Vuosisatoja sitten syötiin, mitä saatiin ja lanttuahan osattiin viljellä. 1800-luvulla lanttulaatikko kiilasi itsensä joulupöytään kinkun, rosollin ja porkkanalaatikon rinnalle. Sillä tiellä ollaan.

  • Päijänteellä pilkitään jo täyttä päätä

    18.12.2013 Yle Uutiset

    Lämpömittareissa plussalukemia, pajunkissat heräilevät teiden penkereillä ja viimeisetkin lumen rippeet sulivat. Silti esimerkiksi Päijänteellä pilkitään. Uistinvalmistaja ja innokas pilkkimies Kalevi Kangas aikoo viettää joulunpyhät pilkkijakkaralla.

  • Hankitko jouluähkysi kinkusta vai carpacciosta?

    18.12.2013 Yle Uutiset

    Kinkkua, lanttulooraa, rosollia ja väskynäsoppaa? Vaiko sittenkin kalkkunaa, bataattilaatikkoa, lohicarpacciota ja puolukkapannacottaa? Ehkä pitäisi syödä vain oman lähialueen luomutuotteita tai kenties kattaa sushibuffet?

  • Näkökulma: Voihan perinne sentään!

    18.12.2013 Yle Uutiset

    Perinteitä, perinteitä ja vielä kerran perinteitä. Jos ei mitään muuta, joulu ja muut pyhät ovat tulvillaan tuttuja käyttäytymistapoja. Niin tuttuja, että niitä ei haluta muuttaa. Kolumnissaan Tapio Enlund uhkaa heittää joulutraditiot sivuraiteelle.

  • Joulukinkkujen myynti kiihtyy loppuviikosta

    17.12.2013 Yle Uutiset

    Joulukauppa kiihtyy viikonloppua kohden. Kemin K-Citymarketin kauppias Janne Pelttari arvioi, että vuoden vilkkaimmat päivät ajoittuvat perjantain ja aatonaaton välille.

  • Näin paistat joulukinkun oikein

    17.12.2013 Yle Uutiset

    Joulupöydän suurin herkku on upea joulukinkku. Kinkun paistamisessa pitää muistaa muutama tärkeä asia. Tässä Lapin Marttojen kotitalousneuvoja Anna-Liisa Tikkasen neuvot onnistuneeseen kinkun valmistamiseen.

  • Lähes 70 prosenttia vesilaitoksista kärvistelee kinkkurasvatukosten takia

    16.12.2013 Yle Uutiset

    Vesilaitosyhdistyksen mukaan joulukinkun rasva on yksi pahimpia ongelmanaiheuttajia putkistoissa.

  • Kinkun valta joulupöydässä horjuu, ainakin vähän

    16.12.2013 Yle Uutiset

    Kinkulla ei ole enää ehdotonta valtaa suomalaisten joulupöydässä. Kinkun asema on edelleen vahva, mutta sillä on suuri joukko kilpailijoita. Itse kinkkukin voi olla italialaista tai espanjalaista laatua.

  • Kinkkua eivät suhdanteet joulupöydästä pudota

    12.12.2013 Yle Uutiset

    Kinkkukaupassa myydään nyt vuoden työn tuloksia. Perheiden pienentymisen myötä myös suosikkikinkku on aiempaa pienempi ja valmiimpi. Vaasalaisten joulupöydästä löytyy sekä kinkkua että sen korvikkeita.

  • Mistä löytyy hienoa satakuntalaista joulutunnelmaa?

    11.12.2013 Yle Uutiset

    Joulu tulla jolkottaa ja joulutunnelmaan pääseminen on monille tärkeä asia. Vinkkaa meille, mistä päin Satakuntaa löytyy aitoa joulutunnelmaa. Saatamme lähettää toimittajan paikalle tunnelmaa aistimaan.

  • Näin saat vaihtelua joulun laatikkovalikoimaan - katso ohje

    11.12.2013 Yle Uutiset

    Lanttu- ja porkkanalaatikko kuuluvat perinteisesti joulupöytään. Myös imelletty perunalaatikko sekä maksalaatikko löytyvät usein kinkun vierestä. Bataattilaatikko on joulupöydän uusi tulokas.

  • Kenellä YleX:n uroksista on paras kinkku?

    04.12.2013 YleX

    Ohhoh, mitä sieltä Tapaninkalenterista oikein paljastuikaan? Nyt kansan on aika valita kenellä YleX:n uroksista on paras kinkku!

  • Saitko jouluisessa noutopöydässä rahoillesi vastinetta?

    29.11.2013 Yle Uutiset

    Nyt eletään kuuminta pikkujoulukautta, ja ravintolat saavat kestitettävikseen työ- ja harrastusporukoita.  Panevatko ravintolat parastaan vuoden tärkeimpänä sesonkina vai tehdäänkö pikkujoulujuhlijoille antimet nopeasti ja halvalla?

  • Amerikkalaisen kiitospäiväkalkkuna vaihtuu Suomessa hirveen

    28.11.2013 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa kiitospäivä ja kalkkuna kuuluvat yhtä tiukasti yhteen kuin Suomessa kinkku jouluun. Tänä vuonna amerikkalainen Donald Kilpela ei kuitenkaan aterioi kalkkunan ääressä, vaan saa ensi kertaa maistaakseen hirveä.

  • Joulu on pelastettu, kinkkupulaa ei tule

    18.11.2013 Yle Uutiset

    Suomalaiset syövät jouluaikaan yli 900 000 kinkkua. Kotimaiset lihantuottajat vakuuttavat, että hurjasta määrästä huolimatta kotimaista kinkkua riittää kaikille. Joulukinkkuja alettiin tehdä pakastetuotteina jo ennen kesää.

  • Tuontikinkkujen suosio romahtanut

    18.11.2013 Yle Uutiset

    Vain muutama prosentti joulusesonkina syötävistä kinkuista on ulkomaalaisia. Tuontikinkkujen hulluina vuosina 2000-luvun puolivälissä niiden osuus oli jopa kymmenen prosenttia. Kinkkujen kokonaiskulutus on pysynyt vakiona vuodesta toiseen.

  • Pikkujoulumeiningissä mukana on myös Matti Myöhäinen

    15.11.2013 Yle Uutiset

    Meri-Lapin matkailuyrityksissä pikkujoulukausi on hyvässä vauhdissa. Varauksia tehdään edellisvuosien tapaan ja sinnikkäästi kuvioissa roikkuu myös matkailualaa riivaava kaveri: Matti Myöhäinen.

  • ”Kaupat irvailevat köyhille aloittamalla joulun aina vain aikaisemmin”

    01.11.2013 Yle Uutiset

    Joulun kulutusjuhlaan osallistumista ei pidetä kansalaisvelvollisuutena. Nettikeskusteluun kommentoineet aikovat ennemminkin heikossa rahatilanteessa tinkiä kaikesta välttämättömästä. Monilla rahat eivät riitä edes jouluruokiin, saati lahjoihin.

  • Näkökulma: Pitäkää tunkkinne, en osta lahjoja

    31.10.2013 Yle Uutiset

    Laman taltuttamiseksi olisi kulutettava niin hillittömästi, että pää ei kestä. Toimittaja Tanja Perkkiö on kyllästynyt pelastamaan kansantaloutta.

  • Hevonen on joulupöydän musta hevonen

    31.10.2013 Yle Uutiset

    Joulupöydän antimet ovat monella vuodesta toiseen aina ne samat. Toki edes jotain uutta voi suomalainen harkita juhlapöytäänsä, mutta totuus on, että kinkun ja laatikoiden vakavasti otettavat haastajat ovat varsin vähissä.

Sivut