Hyppää pääsisältöön

Musta Orfeus

  • Musikaalikesä 2018 Teemalla: Värejä, tanssia, iloa, laulua

    04.06.2018 Yle Teema

    Edustava kattaus musikaalien satumaasta lauantai-iltaisin.

    Värejä, tanssia ja liikettä – iloa, lauluja ja mielikuvitusta – näistä on parhaat musikaalit tehty ja siten myös Teeman musikaalikesä! Lauantaisin 9.6.–25.8.

  • Musta Orfeus

    01.07.2016 Yle Teema

    Värikäs ja rytmikäs klassikko rakkaudesta ja kuolemasta

    Cannesin Kultaisen Palmun ja ulkomaisen elokuvan Oscarin voittanut Rion aurinkoa, värejä ja rytmejä sykkivä elokuva rakkaudesta ja kuolemasta samba-karnevaalin aikaan.

  • Mustan Orfeuksen jalanjäljillä — Elokuvakerhojen kasvatin matka brasilialaisklassikon synnyinseuduille

    02.02.2016 Musiikki

    Rion maisemat heräsivät eloon Mustassa Orfeuksessa.

    Mustan Orfeuksen maisemat tulivat minulle tutuiksi jo varhaisnuoruudessani. Tätini mies Olavi oli ollut 1930- luvulla merimieskokkina Etelä-Amerikan linjoilla. Hän oli tuonut matkoiltaan huikeita perhosensiipitauluja Rio de Janeirosta. Niiden värikylläinen maailma kiehtoi kauneudellaan. Tuon kaupungin maisemat heräsivät eloon elokuvakerhossa näkemässäni Mustassa Orfeuksessa. Tuskin vielä tuolloin olisin saattanut edes kuvitellakaan, että vuosikymmeniä myöhemmin saattaisin itsekin kokea Rion henkeäsalpaavan kauneuden ja kauneuden varjoihin kätkeytyvän karun todellisuuden.