Hyppää pääsisältöön

heavy metal

  • Timo Rautiainen & Ville Ojanen - pelimannimeinigillä

    29.08.2017 Musiikki

    Timo Rautiaisen ja Ville Ojasen haastattelu

    Timo Rautiainen tunnetaan parhaiten raskaan Suomi-rockin parista ja erityisesti Trio Niskalaukaus-yhtyeestä. Folk-kärpäsen purema Rautiainen soittaa busukia ja vannoo vanhojen kansanlaulajien nimeen. Ville Ojanen on kaustislaissyntyinen jo lapsena alueen soittotyylin soittoonsa imenyt multi-instrumentalisti ja säveltäjä. Yhteistä näille miehille on ainakin opettajuus, mutta mitä he opettavat toisilleen? Minkälainen on Folk-Timon ja kansanmusiikki-kameleontti Ville Ojasen yhteistyö?

  • Roope Latvala - selkäänpuukotettu mies

    29.06.2017 Musiikki

    Miksi Roope Latvala lähti Children of Bodomista?

    Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui.

  • Iron Maidenin rauta pysyy kuumana vuosikymmenestä toiseen

    22.02.2017 Elävä arkisto

    Iron Maiden nauttii suurta suosiota myös Suomessa

    Iron Maiden nauttii suurta suosiota myös Suomessa

  • Valtion tapoja ärsyttää tahallaan [Osa 7^(N!+1) ]

    05.10.2016 Näkökulmat

    "Suolattiinko" Kouvola-asian todistajat?! Mikä kalisee! Ym!

    "Ja varsinkin jos on itse keskeyttänyt toisen puheen, näyttäen kädellä, että aivastan justiinsa, oota hetki, niin kun se aivastus ei tulekaan, niin tuntuu, että jää jotenkin aivastuksen velkaa sille keskeytetylle."

  • Tuomas Holopainen: “Nightwish fans linked by extreme emotions”

    18.08.2016 To Nightwish With Love

    Documentary “To Nightwish with Love” unveils the fanbase

    Tuomas Holopainen of Nightwish fame felt awkward giving his first autograph back in January 1998. Since then, he has encountered fans in dozens of countries in four different continents. Holopainen was interviewed this June, and he has not seen the production as of yet.

  • Tuomas Holopainen: Nightwishin faneja yhdistää äärimmäinen tunteellisuus

    18.08.2016 To Nightwish With Love

    To Nightwish with Love -dokumentti avaa fanin sielunelämää

    Nightwishin Tuomas Holopaisesta tuntui kummalliselta, kun hän kirjoitti ensimmäisen nimmarinsa tammikuussa 1998. Sen jälkeen hän on kohdannut faneja kymmenissä eri maissa neljällä eri mantereella. Haastattelu on tehty kesäkuussa, eikä Holopainen ole vielä nähnyt To Nightwish with Love -dokumenttia.

  • Making of To Nightwish with Love

    12.07.2016 To Nightwish With Love

    Filming was paused by earthquake and winter darkness

    During the past year, Nightwish fans from nearly 50 countries have been involved in making To Nightwish with Love -documentary. Nearly four-hour package was created during the five months: 18-part web series, animation of the band's history and one hour documentary. The premiere is on 20 August.

  • To Nightwish with Love - dokumentti faneilta idoleilleen

    08.07.2016 Ohjelmat

    Dokumentti kertoo Nightwishin faneista ympäri maailman

    “Tämän dokumentin haluaisin nähdä heti", totesi Nightwishin Tuomas Holopainen kuullessaan Ylellä käynnissä olevasta joukkoistusprojektista. Millaisia Nightwishin fanit ovat, missä he asuvat ja mistä unelmoivat? Fanien itsensä kuvaama dokumentti kertoo heidän intohimostaan, omistautumisestaan ja ihailustaan Nightwishiä kohtaan. To Nightwish with Love on kansainvälinen hanke, joka kuvaa Nightwishin faneja ympäri maailman.

  • Tulossa: To Nightwish with Love -dokumentti ja verkkosarja

    26.05.2016 To Nightwish With Love

    Dokumentti faneista ja musiikin yhdistävästä voimasta.

    Nighrwish-fanit ympäri maailman tekivät dokumentin fanittamisen mahdista. Dokumentti ja runsas verkkosarja saavat ensi-iltansa elokuun lopussa.

  • Rockstopin neljäs vuosi

    26.05.2016 Elävä arkisto

    Musiikkiohjelman neljäs kausi sisälsi 12 jaksoa.

    Musiikkiohjelma Rockstopin neljäs kausi esitettiin vuosina 1990–1991. Kauden 12 jaksossa artisteilta kysyttiin muun muassa heidän unelmistaan, uriensa huippukohdista ja jopa elämän tarkoituksesta. Myös kylmän sodan päättyminen ja juontaja Heli Nevakareen viehtymys ympäristöasioihin näkyivät ohjelmassa. Rockstopille ominaisia hassutteluja ja edeltäviltä vuosilta tuttuja special-jaksoja nähtiin tälläkin kaudella. Vuoden aikana kunnioitettiin myös kahta menehtynyttä Hurriganes-jäsentä.

  • Tunisia keikkuu yhä kuilun partaalla

    11.04.2016 Dokumentit

    Terrorismi ja työttömyys uhkaavat Tunisian menestystarinaa

    Viisi vuotta sitten alkaneen arabikevään ainoa menestystarina on Nobel-palkittu Tunisia. Tunisia on silti edelleen kuilun partaalla. Valtava nuorisotyöttömyys ja köyhyys aiheuttavat mellakoita ja ajavat maata syvemmälle terrorismin noidankehään.

  • Santa Cruz tähtäsi korkealle heti lähtölaukauksesta

    23.07.2015 Elävä arkisto

    santa cruz

    santa cruz

  • Alexi Laihon raskas kitarointi on vaatinut raskaat huvit

    17.07.2015 Elävä arkisto

    Alexi Laiho – Kansainvälinen kitarasankari

    Alexi Laiho – Kansainvälinen kitarasankari

  • Megadethin Dave Mustaine rokkasi internetissä jo vuonna 1995

    18.06.2015 Elävä arkisto

    Dave Mustaine haastattelussa Helsingissä vuonna 1995

    Dave Mustaine haastattelussa Helsingissä vuonna 1995

  • Super Duper Alice Cooper

    12.01.2015 Yle Teema

    Dokumentti shock rockin isästä ja tosielämän tri Jekyllistä.

    Eeppinen, seksin, päihteiden ja rock’n’rollin täyteinen tarina tosielämän tohtori Jekyllistä, miehestä, josta tuli hirviö. "Puoliksi mies, puoliksi nainen, puoliksi avaruusolio, joka tappoi kanoja." Vuonna 2014 valmistuneen dokumenttielokuvan ovat ohjanneet Metal Evolution -sarjan tekijät.

  • Jason Becker: yhä elossa

    29.09.2014 Yle Teema

    Lahjakkaan hevikitaristin ura katkesi ALS-diagnoosiin.

    19-vuotias lahjakas hevikitaristi valmistautui David Lee Rothin maailmankiertueeseen vuonna 1990. Nousukiidon katkaisi kova diagnoosi: ALS-tauti ja korkeintaan viisi vuotta elinaikaa. Dokumenttielokuvassa seurataan Jason Beckerin elämää 22 vuotta myöhemmin.

  • 21. ja 28.7. Teeman Elävä Arkisto: Rockstop!

    21.06.2014 Yle Teema

    Heli Nevakare ja Rockstop! tekivät kasarista unohtumattoman.

    Ilman Heli Nevakaren Rockstoppia 1980-luku ei olisi ollut ihan niin kasari. Ohjelma toi aikakauden kuumimmat musavideot teinien ulottuville, ja persoonallisista juonnoista ja haastatteluista oli jokaisella oma mielipide. Teeman Elävä arkiston Rockstop-illat ovat 21. ja 28. heinäkuuta, uusinnat samojen viikkojen perjantaina.

  • Yhdeksänkymmentäluvun suomirockin ykkösketjua

    12.06.2014 Elävä arkisto

    Viimeinen suomirockin historiaa käsittelevistä sarjoistani oli 1990-lukuun keskittynyt Hyvää yötä ja huomenta. Se poikkesi aiemmista sarjoista siinä, että se kuvattiin käsiteltävän vuosikymmenen viimeisenä vuotena ja käytännössä kaikki haasteltavat olivat aktiivimuusikoita, osta vasta uransa alkuvaiheessa.

  • Metal Evolution: raskaan rockin tarina

    06.06.2014 Yle Teema

    Raskaan sarjan toiveuusinta sunnuntaisin 15.6.-24.8.2014! Metal Evolution on perusteellinen dokumenttisarja metallimusiikin synnystä, kehityksestä ja alalajeista.

  • Viihteellistä maailmanloppua

    13.12.2012 Elävä arkisto

    Apokalypsi on inspiroinut myös populaarikulttuurin tekijöitä

    Apokalypsi, maailmanloppu ja tuomiopäivä ovat inspiroineet myös populaarikulttuurin tekijöitä. Aihe on koskettanut niin Muumeja kuin vogoneja, niin Alivaltiosihteeriä kuin Apocalypticaa, niin Michael Monroeta kuin Mikael Karvajalkaa.

Sivut