Hyppää pääsisältöön

Beiersdorf

  • Kosmetiikkaa ilman muovirakeita on jo helpompi löytää

    23.10.2015 Kuningaskuluttaja

    Kosmetiikkateollisuus on vähentänyt mikromuovien käyttöä.

    Tieto mikromuovien haitallisuudesta on saanut aikaan muutoksia kosmetiikkahyllyssä: Unilever ja Lumene ovat jo luopuneet muovirakeista kosmetiikassa. L'Oréalin tuotteiden kohdalla kuluttaja joutuu yhä arvailemaan. Kuorintavoiteissa muovirakeet ovat olleet tavallinen ainesosa jo vuosia.

  • Hiuksiin 300 miljoonaa euroa

    02.03.2015 MOT

    Suomalaiset ovat ahkerimpia hiusten värjääjiä Euroopassa. Suomessa käytetään hiusväreihin vuosittain rahaa 100 miljoonaa euroa. Kaikkiaan hiuskosmetiikkaan, kuten pesu- ja hoitoaineisiin, muotoilutuotteisiin, väreihin ja lakkoihin käytetään 300 miljoonaa euroa.

  • Kauneudesta suurta bisnestä

    28.02.2015 MOT

    Kauneuden tavoittelusta on tullut suurta bisnestä.

    Kauneuden tavoittelusta on tullut suurta bisnestä. Maailman kosmetiikkamarkkinoiden arvoksi mitataan 175 miljardia euroa.

  • Pesetkö kasvosi muovirakeilla?

    18.09.2014 Kuningaskuluttaja

    Kuorintavoiteen pienet rakeet voivat olla muovia.

    Kuorintavoide kasvoille tai vartalolle löytyy monen kylpyhuoneen kaapista. Harva tulee ajatelleeksi, että kuorintavoiteen pienet rakeet voivat olla muovia. Kosmetiikan muovirakeet ovat osa ympäristöongelmaa, jonka laajuus on vasta paljastumassa tutkijoillekin. Yhdysvalloissa mikromuovien käyttöä ollaan jo rajoittamassa lailla.