Hyppää pääsisältöön

Pekka Milonoff

  • Sex-kabareessa 1967 "joka kolmas morsian" oli raskaana

    04.03.2016 Elävä arkisto

    Teiniteatterin esitys vaati asiallista seksivalistusta.

    Teiniteatterin esitys vaati asiallista seksivalistusta.

  • Rikos ja rakkaus – Jari Tervon romaaniin perustuva komedia arktisesta pikkukaupungista

    29.01.2016 Yle TV1

    Jari Tervon romaaniin perustuva komedia pikkurikollisesta.

    Komedia pikkurikollisen salaperäisestä kuolemasta arktisessa pikkukaupungissa.

  • Suomalaisen runouden suurkuluttaja - Kaj Chydenius

    05.02.2015 Kulttuuri

    Päättymätön runouden möyhintä jatkuu. Kaj Chydeniuksen suurprojekti runouden parissa on jatkunut monen kymmenen vuoden ajan. 1960-luvulla hän härnäsi kabareelauluillaan ja riehui nuorten säveltäjien performansseissa. Pianon ääreen Kaj kapuaa vieläkin säestämään laulujaan, mutta kuka olisi uskonut että kirkkoonkin vielä!

  • 06.11. Kino Suomi: Niilon oppivuodet

    13.08.2014 Yle Teema

    Elokuvaharvinaisuus Niilon oppivuodet on anarkistinen kuvaus koulusta ja koululaisista, puberteetista, politiikasta ja ylioppilaskirjoituksista. Oppikirjakuvitukset ja märät unet sekottuvat mustavalkoista ja värikuvaa yhdisteleväksi kollaašiksi.

  • KOM-teatterin johtajuus siirtyy isältä pojalle

    07.11.2013 Yle Uutiset

    Näyttelijä Juho Milonoff ja ohjaaja Lauri Maijala on valittu helsinkiläisen KOM-teatterin taiteellisiksi johtajiksi. Teatterin perustajiin kuuluva ohjaaja Pekka Milonoff luopuu johtajuudestaan heinä-elokuun vaihteessa.

  • Epätoivon karnevaali

    03.04.2013 Kulttuuri

    Lauri Maijalan Kolme sisarta on räävitön karnevaali.

    KOM-teatterin Kolme sisarta on räävitön ja hauska, mutta jättää katsojan hämilleen.

  • Karkkipäivässä lastensuojelusta tulee farssi

    03.10.2012 Yle Uutiset

    Kom-teatteri tuo Markus Nummen Karkkipäivä-romaanin teatteriin. Näytelmä kertoo lasten hädästä ja vanhemmuuden kriisistä. Romaanin esille nostama lastensuojelun vaikeus on yhä ajankohtainen aihe.

  • Robotti von Rosenberg: Suuren kuusen arvoitus

    13.03.2012 Elävä arkisto

    Suosittua lastenohjelmaa esitettiin vuonna 1984.

    Robotti von Rosenberg jatkaa tutkimuksiaan ja kohteena on tällä kertaa elämänkierto. Miten elämä jatkuu sukupolvesta toiseen ja miten ihminen on osa luontoa.

  • Rosa Liksomille Finlandia-palkinto

    01.12.2011 Yle Uutiset

    Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa Rosa Liksom teoksestaan Hytti nro 6. Palkinto on 30 000 euroa.

  • Kirjallisuuden Finlandia-palkinto jaetaan tänään

    01.12.2011 Yle Uutiset

    Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi on ehdolla kuusi naiskirjailijaa. Palkinnon saaja julkistetaan torstaina iltapäivällä. Tänä vuonna voittajan valitsee teatterinjohtaja Pekka Milonoff.

  • Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat julki torstaina

    10.11.2011 Yle Uutiset

    Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat julkistetaan tänään torstaina. Ehdolle nimetään enintään kuusi romaania.

  • KOM-teatteria Kemissä kaksi iltaa

    04.10.2011 Yle Uutiset

    KOM-teatteri saapuu tiistaina Kemin kaupunginteatteriin KONE-näytelmällään. KONE nähdään Kemissä kahtena iltana. Sekä tiistain että keskiviikon esitys on loppuunmyyty. Kemin esitykset päättävät KONE-näytelmän neljän kaupungin maakuntakiertueen.

  • Teatterinjohtaja Pekka Milonoff valitsee seuraavan Finlandia-palkinnon saajan

    06.05.2011 Yle Uutiset

    Teatterinjohtaja Pekka Milonoff päättää, kuka saa ensi joulukuussa jaettavan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Palkinnon suuruus on 30 000 euroa ja se jaetaan 1. joulukuuta. Finlandia Junior –palkinnon saajan valitsee muusikko Paula Vesala. Tieto-Finlandia-palkinnon saajasta päättää professori Alf Rehn.

  • Fame sytytti Kirsti Wallasvaaran uudelleen

    06.02.2010 Yle Uutiset

    Kirsti Wallasvaara muistetaan edelleen parhaiten ”Käpy selän alla” –elokuvasta. Mutta hän on tehnyt mittavan uran myös teatterin puolella. Hän on työskennellyt pitkään Lahden kaupunginteatterissa.

  • KOM-teatteri Kemissä

    24.09.2009 Yle Uutiset

    KOM-teatteri on jälleen maakuntakiertueella Kemissä. Teatteri esittää Arto Salmisen teoksen Kalavale. Näyttämösovituksesta vastaavat Pekka ja Aleksi Milonoff, ja näytelmän on ohjannut Pekka Milonoff.

  • Kansallisooppera vierailee Ilmajoella

    21.09.2009 Yle Uutiset

    Suomen Kansallisooppera tuo Ilmajoelle tuoreen Aleksis Kivi -oopperan. Ooppera esitetään maanantai-illalla Ilmajoki-hallissa.

  • Yhteinen sävel -bonuksia: Mandschurian beat

    12.08.2009 Elävä arkisto

    Venäläismusiikkia ja mustalaisromansseja.

    Venäläinen musiikki ja mustalaisromanssit ovat vaikuttaneet suomalaiseen iskelmään syvästi aina gramofonikuumeen alkuajoista asti.

  • Miten minusta tuli minä, Pekka Milonoff

    11.08.2009 Elävä arkisto

    Ohjaaja ja teatterijohtaja Pekka ”Milo” Milonoff on paljasjalkainen helsinkiläinen, mutta sukujuuret ovat eri puolilta Venäjää, Ruotsia ja Saksaa.

  • Kemin kaupunginteatterin syksyssä musikaalia, komediaa ja satuja

    10.08.2009 Yle Uutiset

    Kemin kaupunginteatteri valmistautuu syyskauden esityksiin. Parhaillaan kaupunginteatterissa harjoitellaan The Sound of Music-musikaalia, jonka ensi-ilta on 19. syyskuuta.

  • Kansallisooppera tulee Ilmajoelle

    27.05.2009 Yle Uutiset

    Suomen Kansallisooppera tuo Ilmajoelle Einojuhani Rautavaaran säveltämän Aleksis Kivi -oopperan. Kyseessä on Kansallisoopperan neljäs vierailu maakunnissa.

Sivut