Hyppää pääsisältöön

Turun linna

  • Turussa - tois puolt jokke

    15.10.2012 Elävä arkisto

    Ruotsin valtapyrkimykset Suomen suunnalla ja Suomen historian käänteet ovat jättäneet Turun kaupunkikuvaan pysyvät maamerkkinsä. Vuonna 1961 kuvatussa matkailufilmissä Suomen vanhin kaupunki esittäytyy parhaine puolineen.

  • Kauppasatama kutistui ekoasunnoiksi

    06.09.2012 Yle Uutiset

    Turun linnan naapuriin on suunnitteilla kestävän kehityksen periaattein toimiva asuinalue.

  • Tuliteatteri laitettiin pakettiin

    30.07.2012 Yle Uutiset

    Tuli on irti -näyttely Turun Logomossa sulkeutui sunnuntai-iltana, ja se puretaan pois. Näyttelyn kiinnostusta herättänyt ydin Turun suurta kaupunkipaloa kuvaava pienoismalli on tarkoitus säilyttää tulevaa museota varten.

  • Turun linnan paloturvallisuus tehostuu

    26.06.2012 Yle Uutiset

    Turun linnan tiloissa ryhdytään tekemään pieniä korjauksia, joilla paloturvallisuutta parannetaan. Muutoksilla halutaan tehostaa palo-osastointia sekä esilinnassa että päälinnan porrastiloissa. Lisäksi muutetaanuloskäytävien lukituksia ja viitoituksia, jotta yleisö  pääsee sujuvammin poistumaan tilosta.

  • Antiikkia, antiikkia tulee Turkuun

    06.06.2012 Yle Uutiset

    Antiikkia, antiikkia tulee Turkuun torstaina. Ihmisillä on tilaisuus saada antiikkiesineistään arvio asiantuntijoilta. Ohjelman tekijöillä on erityisiä odotuksia Turun ja lähiseutujen suhteen.

  • Linnalle lisärahaa ja merikeskukselle mainetta

    22.05.2012 Yle Uutiset

    Turun linnan turvallisuus kohenee valtion lisätalousarvioesityksen myötä. Linnan vierestä löytyvä Forum Marinum -keskus puolestaan on saanut tunnustuspalkinnon.

  • Kuvagalleria: Turun juutalainen synagoga

    03.05.2012 Yle Uutiset

    Turun juutalaisen seurakunnan synagoga-rakennus vihittiin käyttöön 5. toukokuuta 1912. Ennen oman rakennuksen valmistumista seurakunta oli pitänyt jumalanpalveluksia ja muita tilaisuuksiaan mm. Turun linnassa.

  • Pihit vanhemmat säästävät lasten teatterista

    22.02.2012 Yle Uutiset

    Oulussa parhaillaan käynnissä oleva lasten ja nuorten teatterifestivaali tuo säpinää kaupunginteatterille. Tänä vuonna muun muassa sirkusta, akrobatiaa ja klovneriaa sisältävän ohjelmiston esitykset pyörivät aulatiloja myöten.

  • Satamaan suunnitellaan isoa parkkihallia

    17.02.2012 Yle Uutiset

    Turun satamaan suunnitellaan yli 400-paikkaista parkkitaloa, jonka on määrä valmistua kesään 2013 mennessä. Parkkihallin suunnittelu on haasteellista sillä se tulee peittämään osan mereltä Turun linnan suuntaan avautuvaa näkymää.

  • Turun palopommi osoittautui kiveksi

    27.01.2012 Yle Uutiset

    Turun entisen raitiovaunuhallin lattian alla ei ole sodanaikaista pommia. Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että kyseessä on noin metrin paksuinen kivi. Kiven läheisyydestä löytyi kuitenkin jäänteitä palopommista.

  • Valitukset nurin Linnakaupungin kaavasta

    19.01.2012 Yle Uutiset

    Hallinto-oikeus on hylännyt valitukset Turun Linnakaupungin osayleiskaavasta. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2011 Linnankaupungin osayleiskaavan. Päätöksestä valittivat hallinto-oikeuteen turkulainen yksityishenkilö ja Hirvensalo-seura ry.

  • Helsingin Guggenheimin valtionosuudet epävarmoja

    12.01.2012 Yle Uutiset

    Helsinkiin kaavailtu Guggenheim-taidemuseo ei välttämättä täyttäisi museolain määrittelemää oikeutta valtionosuuksiin. Museolaissa oletetaan, että museolla on omia kokoelmia.

  • Ajatuskupla: Kulttuurivuoden paras kokemus?

    28.12.2011 Yle Uutiset

    Näin vuoden päättyessä on yleensä tapana muistella kulunutta vuotta. Tällä kertaa erityisesti kulttuuriin liittyviä muistoja on paljon. Minna Rosvall listaa muutamia ja kannustaa meitä muitakin muistelemaan.

  • Kari-Pekka Toivosesta Turun Linnateatterin johtaja

    11.11.2011 Yle Uutiset

    Linnateatterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu Kari-Pekka Toivonen. Maija Palonheimo aloittaa teatterin toimitusjohtajana. Linnateatterin johtokaksikko vaihtuu, koska nykyinen taiteellinen johtaja Mikko Kouki ja talousjohtaja Arto Valkama aloittavat Oulun kaupunginteatterin palveluksessa maaliskuussa.

  • Teatterin johtopari hamuaa laajempaa yleisöä

    01.11.2011 Yle Uutiset

    Oulun kaupunginteatterin uusi johtajapari lähtee luotsaamaan teatteria läpinäkyvällä otteella ja tiiviissä yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Miesten haaveissa on luoda teatteria entistä laajemmalle yleisölle.

  • Nenäile museossa ja teatterissa

    31.10.2011 Yle Uutiset

    Osallistu Nenäpäivä-keräykseen Turun teatterissa ja museoissa.

  • Cultura Mobila vie jättinukkensa Turkuun

    11.10.2011 Yle Uutiset

    Raaseporilainen Cultura Mobila valmistautuu historiansa suurimpaan teatteriesitykseen. Åminneforsissa rakennetaan parhaillaan muun muassa valtavia nukkeja esitystä varten. Taidemuotona yhdistyksen harjoittama yhteisöteatteri on harvinainen.

  • Peleille oma näyttely Turun linnaan

    23.09.2011 YleX

    Turun museokeskus huomioi merkittävällä tavalla pelien harrastajia ja niistä kiinnostuneita. Ensi vuoden keväällä nimittäin avataan Pelien maailmoissa -näyttely Turun linnassa.

  • Princess Victoria visiting Turku

    19.09.2011 Yle News

    Crown Princess Victoria of Sweden and her husband, Prince Daniel, arrived in Turku for a two-day visit on Monday. In addition to discussing the preservation of the Baltic Sea, the couple plans to enjoy cultural pursuits in the city.

  • Kuninkaallinen menu julkistettiin

    19.09.2011 Yle Uutiset

    Turussa vierailevalle kruununprinsessaparille tarjoiltavat ateriat sisältävät sesongin herkkuja. Victoria ja Daniel lounastivat maanantaina puolen päivän jälkeen Suomen Joutsenella ja illastavat Turun Linnassa.

Sivut