Hyppää pääsisältöön

Turun linna

  • Kruununprinsessapari saapui Turkuun

    19.09.2011 Yle Uutiset

    Prinsessa Victorian ja prinssi Danielin Turun vierailu alkoi virallisesti, kun he astuivat maihin Tre Kronor-alukselta noin kello 11 maanantaina.

  • Itävallan presidentti saapuu Turkuun

    08.09.2011 Yle Uutiset

    Itävallan presidentti Heinz Fischer saapuu puolisoineen perjantaina vierailulle Turkuun. Presidentti tutustuu kulttuuripääkaupunki Turussa muun muassa Turun linnaan, tuomiokirkkoon ja kulttuurikeskus Logomoon. Kaksipäiväinen valtiovierailu alkoi torstaina Helsingissä.

  • Fyrkka oli oikea raha 1400-luvun Turussa

    15.08.2011 Yle Uutiset

    Se, että rahaa kutsutaan joskus leikkisästi fyrkaksi, ei ole ihan sattumaa. Fyrkka oli ihan oikea raha ja sitä käytettiin Suomessa 1400-luvulta aina 1600-luvun alkuun. Fyrkkaa on säästynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi muun muassa Turun Linnan rahakabinetissa.

  • Merirosvoamatsoni Alvilda juonii Turun linnassa

    02.08.2011 Yle Uutiset

    Juonittelevat ja sotaisat naiset kohtaavat Turun linnan sisäpihalla esitettävässä Alvilda in Abo -oopperassa. Lavalla nähdään suuria tunteita, vihaa ja raivoa sekä taidokkaita miekkailukohtauksia.

  • Down by the laituri alkaa Turussa

    26.07.2011 Yle Uutiset

    Suomen vanhin kaupunkifestivaali Down By The Laituri käynnistyy 24. kerran tänään tiistaina Turun Linnateatterissa Varaslähtöklubilla. Festivaalin avajaisklubille tiistaina 26.7. on ilmainen sisäänpääsy.

  • Ooppera valtaa Turun linnan

    19.07.2011 Yle Uutiset

    Turun linnan piha on pienoisoopperajuhlien näyttämönä elo-syyskuun ajan. Linnan pihalla nähdään kaksi oopperaa. Oopperajuhlat avaa Alvilda in Abo, jonka tapahtumat sijoittuvat juuri Turun linnaan.

  • Linnakaupunki saa yli 10 000 asukasta ja pilvenpiirtäjän

    14.06.2011 Yle Uutiset

    Turun Linnakaupunkiin rakennetaan tulevina vuosina asunnot 10 000 - 13 000 kaupunkilaiselle. Maanantaina hyväksytyn kaavan tavoitteena on kehittää ympäristöltään kaupunkimainen, merellinen ja elävä kaupunginosa lähelle ydinkeskustaa kaikille kansanryhmille.

  • Turun linnalle kunniaa muutostöistä

    08.06.2011 Yle Uutiset

    Turun linna on saanut kunniamainninnan vuosittaisessa esteettömyyspalkintojen jaossa. Linnan julkisivuun tehtiin muutostöiden yhteydessä esteetön sisäänkäynti. Lisäksi käyttöön otettiin porrasnostin ja näyttelytilojen sekä auditorion reitityksiä parannettiin.

  • Lapset viedään linnaan

    26.05.2011 Yle Uutiset

    Historialliset kohteet ovat pysyneet Turkuun tulevien luokkaretkeilijöiden ykköskohteina. Koululaiset vierailevat edelleen eniten Turun Linnassa, Tuomiokirkossa, Käsityöläismuseossa ja Aboa Vetus Ars Novassa. Parasta aikaa on käynnissä kiireisin luokkaretkisesonki.

  • Kroatian presidentin Turun-vierailu vaikuttaa liikenteeseen

    25.05.2011 Yle Uutiset

    Kroatian presidentti Ivo Josipovic ja hänen puolisonsa vierailevat keskiviikkona Turussa. Vierailun takia poliisi pysäyttää liikenteen keskustassa iltapäivällä useita kertoja.

  • Turku-tulppaani saa seuraajan

    19.05.2011 Yle Uutiset

    Turkulaiset ihastuttanut oma Turku-tulppaani saa seuraajakseen Turku-pelargonin. Sen toivotaan korvaavan väriloiston pihoilla sen jälkeen kun keväiset tulppaanit ovat nahistuneet.

  • Puretun Sinisen talon tontilla tehdään arkeologisia tutkimuksia

    11.05.2011 Yle Uutiset

    Turun maakuntamuseo tekee koekaivauksia Sinisen talon tontilla. Alkukesästä arkeologit kaivavat tontille pari kuoppaa siltä varalta, että maan alta löytyisi historiallisesti kiinnostavia esineitä tai rakenteita. Kaivaukset kestävät pari viikkoa.

  • Kulttuuripajat uusiin paikkoihin

    13.04.2011 Yle Uutiset

    Turun museokeskus aikoo irtisanoa kulttuuripajojensa vuokrasopimuksen kuluvan kuun aikana. Syynä ovat talouden tasapainottamispyrkimykset.

  • Kuuntele parhaita aprillipiloja

    01.04.2011 Yle Uutiset

    Aprillipäivänä tiedotusvälineissä julkaistaan usein niin kutsuttuja aprillijuttuja, joissa on esitetty esimerkiksi vuorien pystyttämistä ja Suomen Joutsenen hinaamista Helsinkiin. Pilat eivät ole vieraita Yleisradiossakaan. Keväällä 1981 esitettiin reportaasi Pohjois-Karjalasta löydetystä kaksikerroksisesta järvestä.

  • Turun linnasta entistä vetovoimaisempi

    16.03.2011 Yle Uutiset

    Turun linnan perusnäyttelyt uudistuvat kuluvana vuonna. Uudistamishankkeen yhtenä tavoitteena on nostaa esiin linnan omaa historiaa. Linnaan toteutetaan myös Lasten linna -kokonaisuus, jonka suunnittelemiseen voi osallistua vastaamalla Turun museokeskuksen kyselyyn.

  • Turun linna anoo alennusta vuokraan

    15.03.2011 Yle Uutiset

    Turun museokeskus ehdottaa hallinnassaan olevien arvokiinteistöjen vuokriin alennusta. Kyseeseen tulisivat Turun linna sekä Vanha Raatihuone ja Brinkkalan talo Vanhan Suurtorin alueella.

  • Wali Hashista vuoden 2011 uusturkulainen

    09.03.2011 Yle Uutiset

    Turun kaupunki on nimennyt vuoden 2011 uusturkulaiseksi toimittaja Wali Hashin. Vuoden monikulttuurisuusteoksi Turku valitsi rehtori Annika Hongiston ja Turun normaalikoulun monikulttuurisuutta tukevan toiminnan.

  • Kansalaisuuden saaneiden määrä puolittui Turussa

    09.03.2011 Yle Uutiset

    Kansalaisuuden saajien määrä Turussa on nyt lähes puolittunut aiemmista vuosista. Viime vuonna heitä oli 170, kun aiempina vuosina määrä ylitti 300:n. Vuoden uusturkulainen julkistetaan keskiviikkona.

  • Historian hahmot valloillaan linnassa

    08.03.2011 Yle Uutiset

    Historia havisee elävästi Turun linnassa tällä viikolla. Linnan käytävillä ja saleissa sekä esilinnan huoneissa voi kohdata henkilöitä linnan menneisyydestä.

  • Turun satamaan nousee pysäköintitalo

    17.02.2011 Yle Uutiset

    Turun satamaan rakennetaan uusi pysäköintitalo vastaamaan suurten matkustajalauttojen tarpeita. Parkkitalo nousee Turun linnan ja matkustajaterminaalien väliin.

Sivut